Mua ei huvita. Ei mikään. Ei niin sitten mikään. Oon niin turhautunut itseeni ja kaikkeen siihen mitä teen että tuntuu sille kuin olisin ihan jumalattoman suuressa umpisolmussa. Niinkuin silloin lapsena kun harjoitteli kengän nauhojen sitomista ja siitä ei tullut mitään. Ei sitten niin yhtään mitään. Ja harmitti kun se homma oli oikeasti aika pieni, mutta jossain vaiheessa se vaan aina meni pieleen. Ja kärsivällinen isä tai äiti seisoi vieressä ja koetti näyttää ja opettaa, "koeta vaan vielä, harjoitus tekee mestarin". Kukapa minusta nyt tekisi mestarin? Minä itse? Missä lajissa?
Joskus vielä muutamia vuosia sitten sitä haaveili kaikenlaisesta, mitä sitten tekisi ja millaista elämä olisi. Totuuden kerran sanoi minulle ruotsalainen ystäväni, "Life is a bitch and you better use to it Anu". Nyt kun hänestäkään ei enää kuulu mitään aika monen vuoden yhteyden pidon jälkeen, uskon hänen sanojaan. Niinhän se just menee, tähän täytyy tottua ja ymmärtää se ettei asiat mene niinkuin haluaa. Sellaista se elämä on.................................................
Ehkä mun joskus pitäis kirjoittaa tänne kun hommat luistaa. Sen lupaan. Kirjoitan kyllä. Mutta eikös ihmisellä pidä olla joku henkäisypaikkakin, ehkä tämä on se meikäläisen paikka.