Loskaa on muuten pihalla ihan kaikille jaettavaksi. Hassua että tekis mieli sanoa että ärsyttävä keli ja miks on noin märkää ja kengät kastuu ja yäk yäk yäk. Mutta enpäs sanokaan!
Koska loska tietää sitä, että on lämmintä ja että lumi sulaa ja että kesä tulee. Vaikka en mikään älytön kesä ihminen olekaan, on se silti kivaa että se tulee ja lomakin ehkä joskus sitten alkaa. Mulla on takanani viikko jota en koskaan aikaisemmin ole elänyt, en mitään sen tapaista siis. Jokainen viikkohan on omanlaisensa, samanlaista ei toista tule, mutta nyt on ollut jotain arjesta poikkeavaa. Musta on tuntunut että oon saanut jotain aikaan! Siis auttanut ehkä jota kuta, ollut avuksi, oppinut asioita ja ehkä jopa ilahduttanut joitain..mahtavaa.
Ja mikä parasta, musta alkaa tuntua että tykkään tästä. Hei, mä ehkä opin tän homman ja musta voi vielä tulla tosi hyväkin!!!
Nyt väsyttää. On kyllä tosi vetämätön olo. Olen siis todella tehnyt töitä, antanut itsestäni koko panoksen ja nyt voin olla hyvillä mielin väsynyt. Väsymys voi tosin johtua myös siitä, että olen kuulema alkanut puhua unissani. Eikä tätä ole tapahtunut vain kerran vaan aika monesti, melkein joka yö. Viime yönä olin kuulema noussut ja selittänyt jotain ja lopuksi nostanut käteni ja naksauttanut suullani kummallisen äänen. Mitäh??
Ilmeisesti mulla on ollut jotain tärkeää kerrottavaa joka ei ole voinut odottaa aamuun.. :)
Tänään on lauantai.. saas nähdä mitä tapahtuu. Ehkei mitään tai sitten jotain.
On muuten aika ympäripyöreää tää mun teksti. Kerron jotain mutten toisaalta mitään. Aika ärsyttävää.
Nyt pitäis ottaa tuo imuri ja imuroida ja pedata edelleen levällään oleva sänky. Viime sunnuntaina me siivottiin..ollaankohan me tultu aikuisiksi??
Nyt ylös, imuri käteen ja riehumaan!