Jotenkin ne mun elämäni tärkeimmät ilmapallot pääsee aina karkaamaan mun käsistä. Mä luulen, että mun ote on varma, sit se yhtäkkiä lipee.
Ystävät, ne on kuin heliumilmapalloja. Tiukassa otteessa ne pysyy sun luona vaikka loputtomiin, mutta jos se ote hellittää, edes ihan vähäsen, niin ne lähtee tuulen mukana kauas pois, kauas sun ulottumattomiin. Ja vaikka sä kuinka kurottelisit niitä naruja, vaikka sä kuinka juoksisit niiden pallojen perässä, sä et saa niitä kiinni. Sä voit ostaa uuden, mutta ei se vanha katoa koskaan sun sydämestä. Koska se vanha oli ainutlaatunen eikä sitä pysty korvaamaan mikään.
Ehkä mä vielä joskus saan kiinni niistä karanneiden pallojen naruista. Tai ehkä ne pallot haluaa mun irrottavan niistä. Ja ehkä mun pitäiskin, koska mun sydän ei vaan kestä enää.
Vaikka mä joutuisin päästää mun ystävät jatkamaan matkaansa, mä tekisin sen, koska mä teen mitä vaan, kunhan mun ystävillä on hyvä olla, koska sillon mullakin on hyvä olla, ei ehkä heti, mutta ajan kanssa. Ja mä todella välitin ja välitän edelleen. Vaikka mun sydän onkin jo niin rikki, ettei sitä pysty enää korjaamaan, mä antaisin sen sulle uudestaan, koska kyllä mä rakastan sua eikä sitä tunnetta pysty multa kukaan viemään, ei edes vaikka ne rikkois sen sydämen satakymmenen kertaa uudestaan.
"Jo ensi hetkestä me kaks yhdessä,
toivoin niin paljon et tää juttu tulis kestää,
mut nyt puuttuu pala sydämestä
ja sen ympärillä vaan tää kova kilpi.
Mut kaikki ei menny, niinku onnellises filmis,
ku päivän säteel sijaan, nyt nään vaan tummii pilvii.
Ja vaikee selittää, mut kahtii repii tää,
oikeesti luulin et kaikki korjata ehitää
ja vaikee ajatella en voi sua enää koskee
ja miten koski ne kyyneleet sun poskel
ja mä luulin et sä voit pelastaa mut,
mut siin vaihees ei oikeesti mua mikään pelastanu.
Ja muistan, ku meit ei erottanu mikää,
joka ikisen hetken ku sain sust kiinni pitää.
Ehkä vaikeet uskoo, mut mä edelleen välitän.
Miten kaikki meni, kelaan edelleen mä sitä.
En pysty irti päästää
En pysty nukkuu enkä safkaa
Enkä saa sua silti mun päästä
Mut mä tiedän, et mun on pakko jatkaa
En pysty irti päästää
En pysty nukkuu enkä safkaa
Enkä saa sua silti mun päästä
Ja mä jatkan tätä matkaa.
Miksei koskaan pysty tajuta ajoissa?
Miks tarpeeks arvostaa toista vast sit ku se on poissa?
Just sillon, ku virheit ei voi korjaa enää,
liian helppo pitää kaikkee itsestäänselvyytenä.
Hassuu, miten yhes hetkes kaikki muuttuu,
yhes meil oli niin paljon, mut nyt se kaikki puuttuu.
Mut kai täst kaikest selvii jotenkin
ja kaiken tän jälkeen ollaan vahvempii jotenkin.
Ja tuut ain olee mun sydämes se pala,
mis saan sut taas hymyilee, saan sua taas halaa.
Ja ehkä näin oli parempi molemmille, et mentiin erilleen.
Haluisin sanoo niin paljon,
mut en saa ees puolii paperille,
mut mä lupaan kertoo ne loputki. (Ku nähään)
Ja ainoo mitä toivon, et sul on kaikki hyvin,
koska sillon mä tiedän, et mul on kaikki hyvin.
Niin monet sanat edelleen kaduttaa mua
oikeesti ikin ei ollu tarkotus satuttaa sua.
Anteeks.
En pysty irti päästää
En pysty nukkuu enkä safkaa
Enkä saa sua silti mun päästä
Mut mä tiedän, et mun on pakko jatkaa
En pysty irti päästää
En pysty nukkuu enkä safkaa
Enkä saa sua silti mun päästä
Ja mä jatkan tätä matkaa.
Varmaan meist jokasel on joskus menny tärkee ihmissuhde poikki ja vaik kuin ois taistellu nii on silti menettäny sen rakkaan. Tää biisi kertoo milt must tuntu just sillon ku mulle kävi niin. Mut emmä tiä. Mä voin vaan todeta taas, et mikä ei tapa, pelkästää vahvistaa. Kyl sä tiiät " - Uniikki
_ArkiPäivänVaras_
