Kyllä melkoisesti alkoi ajatukset hyrräämään tämän päivän ratsastuken jälkeen. Kaikki kunnia täytyy antaa Lumeniukselle, maailman anteeksiantavaisimmalle hevoselle, kun jaksaa tätiä. Vanha sanonta "kun taito loppuu, alkaa väkivalta" piti paikkaansa. Nyt se tuli sitten ohjista nyppimisen muodossa - joka onneksi loppui viisaan valmentajani lausumiin sanoihin "sen täytyy oppia luottamaan sun käteen". Luottamusta ei noin rakenneta ,-( `
Nyt sitten vain otetaan ja tuumataan kylmän rauhallisesti, että helppo A muoto ei ole se, mitä yksin ratsastan - vain helppoa B;tä - ja eteen-alas. Helpot A:t tehdään vain valmentajan silmien alla. Eli jälleen kerran tuli todettua, kuinka pitkä tämä tie oikein onkaan. Mutta ah niin mielenkiintoinen ja pitää myös mielen nöyränä - voisiko parempaa enää toivoa?