IRC-Galleria

Atuph

Atuph

Ihmisen mielellä on niin valtava luomisvoima.
Lumpparilla mentiin vain eteen-alas isoa kahdeksikkoa kentällä - kevyessä ravissa. Tuli lopussa ihan ok, oli pehmeä myös suunnan vaihdoksessa. Eihän se vasempaan kierrokseen ole yhtä levollisen rento kuin oikeaan, mutta enivei, meni pohje läpi ja oli ulko-ohjalla. Oli laiskan oloinen.. mutta ei ollut sitten enää, kun hetken käynnin jälkeen suunnattiin radalle.. Tiesi heti, että jaaha- nyt tehdään laukat sitten radalla. Ja niin tehtiin. Kaksi kierrosta, välillä vähemmän kovaa, välillä meni rennosti kovempaa. Toisella kierroksella laukattiin jo puolivapailla ohjilla - venytteli itseänsä aika-ajoin. Samoin kovemmassa spurtissa koko hevonen V E N Y I eteenpäin - teki varmaan hyvää lihaksille. Hävettävän harvoin olen viimeaikoina radalla mitään Lumpparilla päästellyt.

Fortteri oli ihan ADHD. Ravattiin radalla neljä kierrosta ja se oli ihan tulessa. Ei se mitään, ei rynni eikä sikaile, mutta vireä enivei. Lopuksi harjoiteltiin radalla vähän vasemman pohkeen läpimenoa. Ja nyt sieltä tuli sitten etuosakäännös oikealle - VAU! Hauskaa huomata, että edes jotain on osannut sille opettaa. Tarttis varmaan ensi viikolla aloittaa sitten vasemman pohkeen hiominen..

Tunnilla..Perjantai 04.07.2008 23:44

Ja taasen oli niin mukavaa ,-)
Helteestä huolimatta (tai ehkä johtuen siitä) Lumppari huippuvedossa. Alusta asti meni hyvää, koottua laukkaa. Olin ihan äimän käkenä, että onks tässä nyt jotain vialla.. Lisäksi harjoiteltiin kokoamista-lisäystä. Onnistui tekemään yhden lisäyksen jopa niin, että tuli liito etukavioihin. Vou - ehkä siitä tuleekin saksalainen liitokavio ,-)

Pylpyrällä tehtiin vain vähän alkeis-vasta-taivutusta (josta ehkä oikeina komponentteina vain hetkellinen asetus vasemmalle ja lievä pohkeen väistäminen). Nyt taisi löytyä myös kikka laukan noston harjoitteluun. Tarttee ottaa se radalla lyhyeks ja vähän "kuumentaa" - se tekee tahtirikon laukkaan. Teki nimittäin pari kertaa kentällä ihan omatoimisesti tahtirikon kautta laukkaa..
Lumppari oli eilen osa kuskin huolto-ohjelmaa ja käytiin vain taluuttaen kävelemässä Kilpeläntie päästä päähän. 5 km lenkki, aikaa meni tunti. Ainoa ongelma tässä isokokoisen "koirani" ulkoiluttamisessa on se, että se haluaa kävellä aika hidasta vauhtia. Ja kuski taasen haluaa kävellä reippaasti kuntoa kohottaen. Noh, kuski määräsi tahdin ja päästiin me ihan hyvä lenkki tekemään.

Päivän urakka alkoi kuitenkin Pylpyrällä, jolla oli kaksi lepopäivää takana. Olin vähän huolissani, kuinka *vireä* ratsuni on, mutta hyvin se meni! Ravattiin vasempaan kierrokseen radalla abt. 3.5 kierrosta ja se oli heti alusta asti kuuliainen&meni kivan hidasta ravia (Hidasta=verrattuna ravurin raviin). Paikoin se jopa tuli ja vähän myötäsi. Eiköhän se siitä lähde, pienin askelin. Yritin myös katsoa lähteekö kaarteesta laukka, mutta se otti vaan ravurikielellä sanottuna hienosti rytmin muutoksen. Nyt on sitten yö pähkitty ja tultu siihen tulokseen, että ehkä ne ekat laukat täytyy vain ottaa kiitoravin kautta, jotta se edes tajuaa, että saa laukata. Noh, joku viisaampi saanee valistaa..

Lumppari - ADHD - kentällä eilenTorstai 03.07.2008 10:09

Lumpparin kanssa piti mennä kentällä rennosti eteen-alas, mutta se oli aika ADHD. Kyllä se sitten sieltä rentoutui - ja lopuksi mentiin radalle ja se irrotteli suht kovaa takasivun verran.

Hauska muuten tajuta, että tuo hevonen kysyy koko ajan omalla laillaan "onko ihan pakko"? Eli onnistuu huijaamaan tosi paljon. Täytyy vaan skarpata ja keskittyä entistä enemmän tuohon omaan ratsastukseen.

Pylpyrällä oli lepopäivä.

PS. Tiistai 01.07.2008 20:36

tarttis tehdä vissiin lobotomia. Olin aamulla sillä tunnilla. Ja nyt jo on ihan fiilis, että pakko päästä tallille.. Vaikka Pylpyrälläkin on parempi pitää vapaa, jottei sen pää halkea siinä kysymysmerkin alla.. huah - olen parantumaton heppahöperö!

Ihanaa, pitkästä aikaa tunti!!!Tiistai 01.07.2008 20:31

Voi jeevana, olen mä varsinainen koulun-nyplyttäjä. Oli nimittäin aivan älyttömän ihanaa päästä pitkästä aikaa taasen menemään ihan kunnolla. Vaikka ei tehty kuin perustyötä, niin siitä huolimatta - nastaa!!! Lumppari toimi hyvin. Sille löytyi rento ja menevä ravi, laukka oli ok, vaikka vastalaukassa oli vähän jännittynyt - kiitos kuskin. Lopussa myös kantoi itsensä huisan hyvin! Kun teki suunnan vaihdon, se helposti tippui lavoilleen, mutta kun vähän pyysi, niin voila - se oli ylhäällä. Taasen tuli opittua nypläys-juttuja:

- Jos se alkaa väistämään esim. avossa, ratsasta eteen.
- Jos se alkaa menemään vasemmassa kierroksessa oikea lapa ulos, sisäpohje ei ole läpi. Siispä ratsasta se läpi
- Vaadi reaktiota - älä sumenna hevosta avuilla vaan tee apu kerrallaan ja varmista, että reaktio tulee
- Kun kantaa itsensä, pidä huoli, että aktiivisuus säilyy.
- Älä tyydy keskinkertaiseen, koska pystyt parempaan. Ja se parempaan pystyminen onnistuu ihan siistillä ratsastuksella eli siitä vain sitten menoksi.

Olen mä varsinainen himo-tuuppari, ei saa mitään..

Tunnin jälkeen oli tyytyväinen ja kuitti ratsastaja ja tyytyväinen - muttei kuitti - hevonen - se kun säntäsi laitumelle ihan täyttä häkää, joten vielä sille paukkuja jäi ,-)

Ai niin. Lumpparin turpaMaanantai 30.06.2008 23:06

oli sitten palanut tänään huolella. Eli ilmeisesti aurinko näyttäytynyt sitten oikein kunnolla.
Eilen ja tänään Lars Leevi vain eteen ja alas. Tänään saatiin saddle takaisin toppauksesta ja nyt sitten toivotaan, että saddle pysyy kuosissaan. Diagnoosi.kesälihonut hevonen. Noh, kassellaan mitä tapahtuu.

Pylpyrä joutui eilen ihan kunnon käyntitreeniin. Se oli ihan ADHD, koska radalla mentiin.. mieli palaa mukaan. Enivei, tänään menin alkuun radalla pari kiekkaa ravia ja sitten kentälle. Vaikka kentällä oli muitakin, niin se oli yllättävän rento&kuunteli. Tehtiin baby-pohkeenväistöä vasemmalle! Eli ollaan me nyt sentään vähän edistytty. Harjoiteltiin myös vasemman pohkeen väistämistä. Tosin nyt se on niin innoissaan siitä väistämisestä, että kun yrittää pysähtyä suoraan - se väistää ensin ,-)
Lars Leevi saa kyllä aloittaa työnteon huomenna. Repi muuten käytävällä ollessaan riimun rikki - alkoi vain kiskomaan taakse -ei onneksi mitenkään riehuen - ja naps, siinäpä se sitten meni.
Käytiin kävelemässä hetken matkaa Kilpeläntiellä ja sitten takaisin. Huomenna täytynee aloittaa kevyt työskentely - ja maannataina sitten kunnon saddle palautuu ja päästään työntekoon. Nyt hoppas det on sitten kaikki ok.

Pylpyrällä puksuttelin ravia abt. kolme kierrosta ja se olis hörhöttänyt vielä lisää. Menin kuitenkin kentälle tekemään vielä käyntityöskentelyä. Vasemmassa kierroksessa pysähtyy tosi hienosti ja jopa hakee vähän niskasta myötäystä. Etuosakäännös oli puolivälin jälkeen sille ihan mahdoton, mutta kun Anu tuli auttamaan, saatiin se ihan helposti tehtyä kokonaan loppuun asti. Oikeassa kierroksessa tarttee vielä hioa a) uralla kävelyä ja b) myös kaikkea muutakin.

Pylyprä osaa pukittaa ,-)Perjantai 27.06.2008 22:44

Lars Levi oli leppoisalla lepopäivällä, kiitos rokotuksen ja hieronnan.
Meikäläinen hiihti tallille ja näytti verrattaen *kosteahkolta* ilma... onneksi alkoi selviämään ja niinpä kaivoin Pylpyrän karsinanuumenista töihin.

Mentiin radalla 1.5 kierrosta ravia, sitten käytiin vähän kävelemässä Kilpelän tiellä (siis 50 m. Ja sen jälkeen se steppaili takaisin kotio). Otin ja aktivoiduin ja menin vielä kentälle harjoittelemaan oikean pohkeen väistämistä - aidan vieressä alkeis-etuosankäännöstä. Osasi väistää puoliväliin käännöstä, jonka jälkeen tuumasi, että "ai, sä haluat, että peruteetaan, kun tuo aita on niin lähellä". Ihan se nosti etupäätään ja pukkas kerran kunnolla, kun patistelin siitä sitä eteenpäin ,-) Tulipa se nyt sitten todettua, että sen pukkaukset ei ole kauheita, joten eiköhän tästä selvitä. Täytyy jatkaa edelleen tuota harjoitusta: eteenpäin ajava, pidättävä, sivullevievä..