IRC-Galleria

Olen ollut aina sitä mieltä että ihmiskunta rappeutuu, eikä suinkaan kehity. Ihmisolennot ovat yksi hassu mutaatio joka on voinut pahoin siitä lähiten kun on tunnistanut olevansa ihminen. Ensimmäinen virhe ihmiskunnalla lieneekin ollut se että se on väittänyt itselleen olevansa eläinkunnan kuningas. Johtajarotu. Kaiken maapallolla tapahtuneen hiilipohjaisen elämän kruunu. Ihminen on vain yksi hassu mutaatiohaara, jonka jälkeläisiä joka ikinen ihminen, riippumatta ihonväristä on. Jos ihminen olisi ns. luomakunnan kruunu, niin tuskin se tekisi maapallosta paikkaa jossa kaikki on mennyt enemmän päin helvettiä kuin ikinä koko maapallon historian aikana. Huolimatta siitä että maapallolla on ollut jääkaudet, tänne on satanut tulta ja tulikiveä taivaalta joka on tuhonnut melkein kaiken, jne.

Ihminen on olento joka on tehnyt itselleen olosuhteet jossa se rappeutuu. Ihminen kuvitteli jo aikojen alussa että se on ainoa ajatteleva ja tunteva olento. Ja siksi ihmisellä oli oikeus käyttää kaikkea hyväkseen näkemällään tavalla. Myös toisia lajinsa edustajia. Ihminen on ainoa elukka joka osaa kirjoittaa. Kirjottamaton sääntö luonnossa on että vahvin selviää. Vapaassa luonnossa heikot kuolevat. Piste. Evoluutio on mahdollistanut sen että on olemassa paljon erilaisia lajeja, kukin omiin elinolosuhteisiinsa täydellisesti sopiva.

Luonnossa lajit eivät sodi keskenään. Ne jotkat selviävät muuttuvista ympäristöolosuhteista ovat voittajia. Ihminen taas ja tässä viitaten valkoseen ihmiselukkaan, on päättänyt tehdä itsestään oman lajinsa kruunun, keinotekoisilla argumenteilla. Siihen ovat auttaneet uskonto, valtiot ja mikä milloinkin. Jopa yksittäiset ihmiset. Luonnossa en usko että jokin laji päättäisi kesken kaiken että me ollaan kyllä sen verta parempia kuin nuo, niin mitäs jos tapettas ne. Että jos hyeenat päättäs että vittu, meitä on enemmän ku leijonia, ja ollaanhan me parempiakin kuin kuin ne, niin mitäs jos tehtäs vähän ristiretkiä. Hävitetään koko laji jos ne ei ala meidän orjiksi. Ääriesimerkki, mutta mitäs sitten. Vaikka olettaisimme että muut eläimet maapallolla eivät ole edes älykkäitä, niin siltikään ne eivät sodi. Olivatpa ne kuinka tyhmiä tahansa. Jos me siis edustamme ihmisenä älykkyyden kauneinta timanttia niin miksiköhän vitussa meillä on sitten sotia, Yrjö Puska, tosi-tv ja AIDS. Ihminen on myös siitä hauska olento että jos sillä tarpeeksi pitkään liian hyvä olla se keksii ja kehittää itselleen ongelmia. Ihminen ei osaa olla onnellinen, saatika että edes tyytyväinen oloonsa. Taas niillä ihmisillä jotka eivät elä ihan täydellisessä maailmassa ja jotka joutuvat enemmän tai vähemmän kamppailemaan elinolosuhteistaan, onkin tutkimuksien mukaan onnellisempi elämä kuin meillä valkoihoisilla länkkäreillä joilla on pelikoneet, kännykät, pikaruoka ja televisio. Sen takiako mediat syöttävät meillä valheita lähes jatkuvasti siitä että ihan kohta on ydinsota, terroristit hyökkää, tulee maailmanloppu koska tietokoneet sekoaa? Siksikö että ei olisi ihan liian täydellistä ja olisi olemassa pelko pahemmasta?

Ja jos käy niin että ihmiselukalla käy elämässä jonkinasteinen onnistuminen ja sen ei tarvitse pelätä mitään käytännön arkihuolia, koska on niin paljon rahaa, niin millaisia näistä ihmisistä sitten tulee? Ahneita. He haluavat lisää. Ikinä ei ole tarpeeksi, rahaa, valtaa, seksiä.

Mutta miten voi olla että jonkin ihmisen työ on ollut niin paljon tärkempää kuin jonkun toisen että on mahdollista että jotkut ihmiset kituuttavat joka päivä juuri ja juuri selviten vaikka käyvätkin töissä ja toiset ihmiset omistavat miljardeja rahaa? Miten näiden kahden ihmisen työn arvo voi olla niin erisuuri? Miksi ihmeessä on mahdollista että Bill Gates on niin törkeän rikas? Siksi koska on olemassa ihmisiä siinä yrityksessä jotka toimivat hänen alaisenaan ja siksi eivät ole niin tärkeitä ja saavat vähemmän palkkaa, vaikka kysessähän ovat juuri ne ihmiset jotka tekevät mahdollista siitä että Bill kylpee rahassa. Onko esimerkiksi windows, tahi pc niin hieno keksintö että Minun tai kenenkään muun pitäisi tunkea rahaa hänelle?

Suuret yhtiöt kasvavat ja tekevät yhä enemmän tuottoa, mutta silti ihmisiä potkitaan pois. Ja sen mahdollistaa se että ihmiset ja heidän työnsä on eriarvoista kuin muiden työ. Viedään tehtaat maihin jossa energia, verotus ja työvoima on halvempaa. Jos kaikkien työn arvo olisi yhtä suuri, ne olisivat rikkaimpia jotka tekevät eniten työtä. Kukaan ei voisi olla kovin moninkertaisesti toista rikkaampi.

Ja ihminen on itse saanut kaiken tämän aikaan. Olemme totisesti luomakunnan herroja. Vittu, puhukaa vielä tasa-arvosta. Tasa-arvosta kaikkien ihmisten kesken.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.