Talven viimat ikkunoista, oven rakosista hiipii
ihmislapsi lämpimikseen maailman suuren teitä pohtii,
omaan pieneen rauhaan käpertyy.
Rauhan löytää sydämestään
sopukassa kytee atman iän ajan,
sielun sisin kirkas, lämmin, viisas ikuinen.
Häivy kauas kylmä paha maailma
itsekkyyden, vihan, himon pesä kurja
luonut jonk' on pirullinen ihminen.
Harhan vaippaan kätket aarteen suuren
hengen tiedon, syvän rakkaan autuuden
kuten ukkospilvet kauniin auringon.
Herää lapsi, avaa silmäs' kirkkaat
katso läpi maailman ruman näytelmän
me ikuisuuteen täältä kuljetaan.