Narottama Das Thakura oli eras 1600-luvun valovoimaisimpia pyhimyksiä. Monet ovat värikkäät ja ihmeelliset kertomukset hänen rakkauden täyttämästä elämästään; tämä jumalainen sielu oli todellinen pyhän rakkauden apostoli, kuljetti sitä sydämessään ja jakoi koskettavien laulujensa kautta kaikille kohtaamilleen, rajatta ja ehdoitta.
Narottaman syntymän oli ennustanut itse Sri Caitanya, Bengalia kiertäessään katsonut kohti Kheturin kylää hurmion valtaamana toistaen kerta toisensa jälkeen, ”Narottama! Narottama!”. Sanoi Caitanya kumppanilleen Nityanandalle, ”Tähän Padmavati-jokeen asetettakoon kaikki tämä jumalainen rakkaus häntä odottamaan, tästä rakkaudesta Narottama syntyköön. Padmavati! Narottamaksi tiedä hänet, jonka kosketuksesta aaltosi kohoavat.”
Kahdentoista vuoden iässä Narottama näki Sri Caitanyan unessaan, kuuli hänen ohjeensa ja riensi kylänsä varrella virtaavan Padmavati-joen rannalle. Joelle kumartaen hän astui sen vesiin ja niin kohosivat Padmavatin aallot, Caitanyan sanat todeksi tulivat. Padmavati varoitti Narottamaa, ”Älä tästä rakkaudesta juo — se sinut hullaannuttaa.” Mutta janoinen Narottama ei tätä kuullut, joi sydämensä kyllyydestä. Niin suuri oli rakkauden voima ja loiste, että kullanhohtoiseksi muuttui hänen koko olemuksensa. Tästä alkoi Narottaman tie.
Täyttä elämänkertaa en tällä erää esitä, vaan kaksi kiehtovaa ja koskettavaa tapahtumaa hänen elämänsä loppupuolelta. Kuoleman ylittäminen, ylösnousemus ja ihmeet eivät ole yhden pyhän miehen yksinoikeus, nämä piirteet jakavat syvän jumaloivalluksen täyttämät kautta maailman.
—o)O(o—
*Narottaman jumalainen paluu*
Eräänä päivänä Narottama sai kuulla suruviestin läheisen ystävänsä Ramacandra Kavirajan kuolemasta. Uutisen kuullessaan jokin syvällä hänen sisimmässään romahti; syvälle metsään juosten hän itki, murehti menettämäänsä Ramacandraa, kaatui maahan äänensä takellellessa. Ei ollut mitään hänen kumppaneillaan Raja Narasimhalla, Rupa-narayanalla, Govindalla ja Santosalla hänen lohduttamisekseen tehtävissä, hänen muassaan he vain itkivät.
Viikon päivien kuluttua herran toiveesta Narottama kokosi itsensä ja lähti kohti Gangesia kylpeäkseen. Varoen ja huolissaan, hänen oppilaansa saattoivat tämän Budhurin kylään ja sieltä edelleen Gambilaan, Gangesin rannalle. Yhtäkkiä Narottaman täytti valtava kuumuus. Hän käski oppilaitaan valmistamaan oman hautarovionsa ja vaipui syvään hiljaisuuteen. Neuvottomia ja murheen murtamia olivat he tämän kuullessaan.
Tässä tilassa Narottama vietti kolme päivää, kolme yötä. Oppineen papiston jäseniä saapui häntä tapaamaan, muttei hän heitä tavannut, ei liioin muita ihmisiä. Narottama oli vajonnut samādhiin, syvään kuolemankaltaiseen transsiin.
Kolmen päivän kuluttua Narottaman oppilaat kylvettivät hänet Gangesissa, kantoivat taivaalliselle alustalle hautarovion ylle. Papiston jäsenet herjasivat kateudessaan ja katkeruudessaan Narottamaa, sanoivat: ”Tässä hänen syntiensä tulos, alhaisen kastin mies joka julkeasti pappisväkeä vihki oppilaikseen. Siinä hän makaa puhekyvyttömänä, voimattomana, kuoleman omana. Ja katsokaa hänen pappiskastista tullutta oppilastaan, Ganga-narayanaa, joka mestarinsa tilaa todistaa. Mikä lie hänen kohtalonsa!”
Ei Ganga-narayana näiden sanain nuolten iskiessä vihaa sisällään tuntenut, vaan murhetta ja myötätuntoa heidän puolestaan. Rovion äärelle saapuen hän rukoili Narottamaa, ”Monet harhautuneet olet sinä aiemmin pelastanut. Nyt nämä mahtiasi tuntemattomat harhaiset sinua herjaavat, nämä karkeat sanat sydämemme särkevät. Suo heille hyvä tahtosi, pelasta heidät omalta hävitykseltään.”
Kuullessaan Ganga-narayanan avuttomat sanat Narottama palasi tajuihinsa. Roviolta nousten hän kutsui, ”Radha-Krishna! Caitanya!”, ja käveli alas auringon tavoin loistaen. “Haribol! Haribol!”, huusivat riemun täyttämät ihmiset. Kuin tyhjästä antoivat jumalat taivaan kukkien sateen ryöpytä hänen ylleen.
Kauhu valtasi etäältä tapahtunutta seuranneet uskottomat papit. He murehtivat, katuivat viheliäitä ajatuksiaan. Kyynelsilmin he tulivat Ganga-narayanan luo, anoivat hänen hyvää tahtoaan. Heidän rukoustensa liikuttamana hän lähestyi Narottamaa, pyysi heidän puolestaan tämän anteeksiantoa.
Papit lankesivat Narottaman jalkojen juureen, antautuivat hänen suojaansa pahat tekonsa tunnustaen. Syvästi heidän eleestään liikuttuneena, Narottama syleili heitä jokaista, täytti heidät antaumuksen voimalla ja opasti heitä tutkimaan antaumuksen kirjoituksia Ganga-narayanan ohjauksessa. Hän sanoi kaikille, ”Muutaman päivän päästä matkaan Kheturin kylään, tulkaa te kaikki mukaani. Tänään menemme Budhuriin.” Näin puhuttuaan hän kylpi Gangesissa. Sana tapahtuneesta kiiri kautta maan.
—o)O(o—
Jos on merkittävä hänen paluunsa kuoleman rajamailta, niin on myös hänen lähtönsä keskuudestamme, julistus hänen suuresta jumalaisesta luonteestaan.
—o)O(o—
*Narottaman poistuminen*
Eräänä aamuna Narottaman valtasi suunnaton murhe, kyyneleet valuivat vuonojen tavoin hänen kauniista silmistään. Hän makasi maassa sanattomana, lootuskasvonsa kuihtuneena. Takeltelevalla äänellä hän lauloi, muisteli edesmenneitä sydämen kumppaneitaan —
”Kuinka kaltoin kohtelee kohtalo mua, miss’ on Srinivasa, kipu sydämeeni jäänyt vain...
Kanssain oli Ramacandra, läksi hän, sanaakaan mä kuule en; elämääni häntä jälleen kaipaan, tyhjäks’ käynyt eloni tää on.
Svarupa, Rupa, Sanatana ja Raghunatha laupea, ja Bhattat kaksi, armoanne kaipaan;
Opettaja Srinivasa, jonka palveluksess’ Ramacandra, saanko heitä koskaan takaisin?
Heidän kasvojaan en nää, se sydämeni lävistää, kuten kyyhkyn myrkkynuoli julma, terävä.
Jalokivet huolell’ kätkin vaatteesein, ken ne kaikki varastanut on, miks’ Narottaman syössyt murheen syvään alhoon...”
Tämän lausuttuaan hän vaikeni. Kaikkien mieliin palasivat eräät ennennäkemättömät tapahtumat. Ymmärtäen oppilaidensa mielet, Narottama lohdutti heitä. Tullen Gaurangan temppelin pihaan, hän jälleen omisti itsensä herran jalkojen juuressa ja lähti kohti Budhuria Govindan ja muiden kanssa. Päivän hän vietti Budhurissa tavaten Govinda Cakravartin ja muut. Kauniiden puheiden päätöksi yö vietettiin sankirtanan, hurmion täyttämien laulujen parissa.
Budhurista Narottama matkasi pian Gambilaan. Kylvettyään Gangesissa, hän istui veteen ja pyysi Rama-krishnaa ja Ganga-narayanaa hieromaan kehoaan. Mutta ei heille suotu tämän palveluksen mahdollisuutta, sillä silkasta heidän käsiensä kosketuksista suli Narottaman keho maidon tavoin, sekoittui Gangesin virtaan. Yhtäkkiä joen virta kiihtyi, aallot sen korkeiksi kohosivat. Tapahtunut hämmensi jokaisen.
Nähdessään moisen maailmasta poistumisen jumalat antoivat kukkien sataa taivaasta; ”Hari! Hari!” huudot kaikuivat kaikkialla. Narottaman oppilaat saapuivat Ganga-narayanan talolle, kärsivällisinä säilyttivät mielensä maltin.
Govinda Kaviraja ja muut järjestivät pikapikaa hautajaisseremonian Gambilan kylällä ja matkasivat ripeästi Budhurin kautta Kheturiin, Narottaman kotikylään. Siellä Raja Narasimha, Rupa-narayana, Krishna-simha, Canda Raya, Gopiramana, Govinda, Raja Santosa ja muut aloittivat suuren festivaalin järjestelyt.
Hurmiollisten sankirtana –laulujen alkaessa Gaurangan temppelin pihalla pian laulun huumassa Devidasa, Gauranga, Gokula, Govinda Kaviraja ja muut unohtivat itsensä tyystin, kieriskelivät maassa, jylisivät leijonien tavoin, kastelivat maan kyynelillään. Yhtäkkiä Gurun, Krishnan ja Vaisnavien hyvän tahdon myötä kaikki näkivät Narottaman tanssivan heidän muassaan. Hänen kadotessaan kaikki menettivät kärsivällisyytensä. Näin Narottama ilmestyi uudelleen, lohdutti heitä jokaista. Kuka Narottaman olemusta käsittämään kykenisi?