IRC-Galleria

Olipa ja elipä kerran kylässä mies. Syvällä kuivassa sisämaassa, pienessä kylässä asuva yksinkertainen mies.

Tulipa eräänä päivänä kylään matkailija kaukomailta, kertoi hänen maassaan olevan erilaista ruokaa. Kalaksi sitä kutsuivat. Alati utelias, kylän mies päätti lähteä pyydystämään kalaa.

Pitkään hän käveli, käveli ja käveli, kunnes lopulta saapui suuren meren rannalle. Hän ajatteli, "Meren tuolla puolen asuvissa maissa varmastikin asuu kaloja."

Näin hän asteli laivaan ja kulki meren tuolle puolen kalaa etsimään.


—o)O(o—


Tarinan opetukseen palaamme huomenissa.

Täsmälleen kuukaden kuluttua vie tieni kohti erämaata. Vaellan Vrajan alueen syrjäseuduille, alueille joilla ihmisjalka harvoin taivaltaa. Alueille, jossa päiviäni täyttävät vaitonaisuus, yksinäisyys, askeesi ja syvä meditaatio. Suuntaan, jonka tiedän ainoastaan minä. Eivät tule luokseni ihmiset paikan päälle, eivät liioin seuraa mielissään.

Jumalani kohtaamaan. Taipaleeni varrella on paljon opittu ja paljon koettu, mutta vasta niin vähän nähty. Niin vähän nähty siitä ikuisesta, rajattomasta jumalaisesta todellisuudesta joka horisontissani kajastaa, jos vaikka se vähäkin vaikuttaa häikäisevän valtavalta. Riittää kajastus. Haluan kohdata Auringon.

Palaan maailman kartalle alustavasti marraskuun lopussa eli reilun 40 päivän kuluttua. Kuluneet kaksi kuukautta ovat valmistelleet minua monella tasolla, edessä oleva kuukausi asettanee viimeiset lähtökohdat paikoilleen. Vielä on monta aitaa ylitettävänä, mutta asioiden tämänhetkinen kulku näyttää lupaavalta.

Pyhän valan jakso alkaa sunnuntaina 14. lokakuuta Govardhana-kukkulan juurella kaksi vuosisataa sitten asuneen siddha-pyhimyksen, Sri Krishnadas Babajin, muistopäivänä. Oletan sen päättyvän viimeistään 26. marraskuuta, kaksi päivää Radhan ja Krishnan täydenkuunöisen Rasa-tanssin jälkeen.

Tätä jaksoa olen monta kuuta odottanut, sen saapumista monta auringon kiertoa ihmetellyt. Absoluuttisuus henkisessä pyrkimyksessä avaa ovet arvaamattomat, portit suuret ja mahtavat jotka eivät kulkijaa päästäisi ohitseen edes vieriessä vuosituhansien. Fanaattisuus on epäkypsää häiriköintiä. Absoluuttisuus on pyhää kirkkautta.

Tänään vuorossa muihin vaikuttavia hyveitä. Vihaa jo kosketettiinkin Upadesamritan parissa olevissa teksteissä (Madhava - jotka jatkuvat lähitulevaisuudessa).


—o)O(o—


Väkivallattomuus (ahiṁsa) ilmenee sekä pidättyvänä että toimivana periaatteena. Pidättyvänä periaatteena väkivallattomuuden harjoittaminen sisältää kaikesta tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamisesta pidättäytymisen niin fyysisesti tappaen, vahingoittaen tai vaikeuksia aiheuttaen, verbaalisesti loukaten kuin ajatuksissaankin pahaa toivoen. Toimivana periaatteena väkivallattomuus tarkoittaa sekä reaktiivista kärsimyksen minimoimista tarvittaessa avun antaen että proaktiivista työtä kohti tilannetta, jossa aiheettoman kärsymyksen syntymiselle ei ole sijaa. Lopullinen ja täydellisin yksilön kärsimyksen lakkaaminen aikaansaadaan itsetietoisuuden materian vuorovaikutuksesta irroittavan henkisen tiedon voimin. Sen jakaminen jollekulle onkin korkein proaktiivisen ahiṁsan muoto.

Vapaus vihasta (akrodha) havainnollistuu erityisesti itseään vastoin väärin tehtäessä. Viha syntyy lukemattomien karkeiden ja hienojakoisten toiveidemme turhautumisesta ja kohdistuu turhautumisen kenties tarkoituksettakin aiheuttaneeseen ulkoiseen tekijään, niin elävään kuin elottomaankin. Vihan valtava voima sumentaa tietoisuuden ja syöksee sen unohduksen syvään pimeyteen, tuhoaa erottelukyvyn ja saa ihmisen tekemään ajattelemattomia ja julmia tekoja joita hän itsekin rauhallisena pitäisi asiattomina ja aiheettomina. Äkkisästi ilmaistua ja haihtuvaa vihaa vielä haitallisempaa on sydämeen kerätty ja siellä alati vellova, sielua myrkyttävä käsittelemätön viha. Vihan suolahappo syövyttää rumat uurteensa syvälle tietoisuuteen, turmelee armotta sielumme maiseman.


—o)O(o—

Siirrytään jumalaisten ominaisuuksien tutkimuksessamme stooalaisissa tunnelmissa itsekuriin ja kieltäymykseen.


—o)O(o—


Itsekuri (tapas) on kolmella tasolla, nimittäin ruumiissa, ajatuksissa ja puheessa, toteutettavaa itsehillintää. Ruumiin ja käytöksen itsekuria ovat jumalan, pappien, opettajan ja viisaiden kunnioittaminen, puhtaus, rehellisyys, selibaatti ja väkivallattomuus. Puheen itsekuria ovat sanat jotka eivät agitoi ja ovat totuudenmukaisia, kauniita ja hyödyllisiä, sekä kirjoitusten resitointi. Mielen itsekuria ovat tyytyväisyys, kaikille hyvän toivominen, vakavuus, hiljaisuus, itsehillintä ja luonteensa puhdistaminen. Näitä kuvaillaan myöhemmin yksityiskohdittain (17.14-16).

Kieltäymys (tyāga) ei ensisijaisesti tarkoita ulkoista asioista luopumista. Todellinen kieltäymys syntyy tietoisuuden luodessa yltään valheellisen materiaan samaistumisen viitan ja sen myötä toiveet materiasta nauttimiseen. Kieltäymyksellinen viisas ei riemuitse eikä murehdi maailman vääjäämättömästä kulusta ottaen kiintymättömyyden hengessä vastaan saamansa ja hyväksyen ainoastaan tarvitsemansa verran. Hän tekee toimensa velvollisuuksinaan kiintymättä niiden tuomiin tuloksiin. Tämä kieltäymys ja sen aikaansaama irroittautuminen karman kahleista tuo hänelle järkkymättömän rauhan.


—o)O(o—

Muutto siirtyy taas. Täkäläisillä rakennusmestareilla on aivan suunnattoman suuria vaikeuksia arvioida yksinkertaiseenkin toimeen kuluvaa 1) rahaa ja 2) aikaa. Lattiaa pitää vielä kostuttaa, tasoitella ja kuivattaa. Perjantaina siis.

Paikallinen mätäkuu vaihtelevine ilmastoineen, viileää ja kuumaa, sadetta ja paistetta, on terveyden kannalta kuulema rasittavin. Tuuletin on nyt pannassa tuotuaan toissayönä pirteän korvasäryn. Ibuprofenin voimalla maailma hymyilee kaikesta huolimatta.

No mutta, tämä on Intia. Hallelujah, Salam Alaikum ja Om Tat Sat. Ei tässä sen kummempaa. Päivä kerrallaan elellään ja ihmetellään, huominen tietää mitä tuo tullessaan. Minä odotan uteliaana.

Tätä samaa sarjaa jatketaan, kun nyt työn alla on ja teksti virtaa. Totuudellisuus ja kiertelemättömyys, kaksi tärkeää periaatetta.


—o)O(o—


Totuudellisuus (satya) tarkoittaa tietämiensä tosiasioiden rehellistä ilmaisua. Totuudellisuus tarkoittaa myös vastuuta asioiden todellisen laidan selvittämisestä. Erottelukyvyn puute ja ajatuksen laiskuus johtavat rehellisenkin ihmisen pitämään valhetta totuutena ja totuutta valheena. Tietoisesti kerrottujen valheiden ja niitä peittävien valheiden on rajaton ja loputon ahdistava jatkumon verkko.

Totuudellisuutta on myös rehellisyys itselleen, vapaus itsepetoksesta joka saavutetaan jatkuvalla ja vilpittömällä ajatustensa tutkiskelulla. Hän joka elää alati totuudessa mitään peittelemättä tai vääristelemättä on sydämeltään kevyt ja kirkas. Hän on sydämensä puhtauden ja yksinkertaisuuden ansiosta lähellä jumalaa, korkeinta totuutta. Hänen mielensä on vilpitön, omatuntonsa puhdas jokaisen edessä.

Kiertelemättömyys (ārjava) tarkoittaa tosiasioiden selkeää ilmaisua totuutta vääristelemättä tai välttelemättä. Todellinen kiertelemättömyys on ehdotonta ja ilmenee myös puhuttaessa kieroluonteisille ja epärehellisille. Satyam eva jayate toteaa kuuluisa Muṇḍaka-upaniṣadin lausahdus, ”vain totuus on voittoisa”, sillä totuudessa on läsnä jumaluuden voima. Suorapuheisuudessa on otettava huomioon asioiden ilmaisun todellinen tarve. Sen nimissä ei ole syytä aiheetta julistaa jokÂ’ikistä asiaa jokaiselle. Jokaisella on kuitenkin oikeus kuulla tarvitsemansa tosiasiat suoraan ja rehellisesti ilmaistuna. Suorapuheinen pitää tietoisuutensa mutkattomana ja henkiselle totuudelle suotuisana.


—o)O(o—

Jatketaan jumalaisten ominaisuuksien listaa, tänään suorempaan uskonnolliseen teemaan. Nämä kaksi ovat lähes universaaleja tekijöitä intian henkisten traditioiden parissa. Mainitseepa joogan suuri tietäjä Patanjalikin Yoga-sutrissaan Jumalalle omistautumisen (īśvara-praṇīdhāna) ja kirjoitusten opiskelun (svādhyāya) joogan harjoittamisen lähtökohtina, sen ensimmäisinä portaina.


—o)O(o—


Palvonta (yajña) tarkoittaa jumalalle omistettua elämää jossa jokainen askel, jokainen sana ja jokainen ajatus tapahtuu hänen vuokseen. Palvonta tarkoittaa myös yksittäisiä toimia kuten rukouksia, festivaaleja, temppeliseremonioita ja uhritoimituksia, mutta jumalaiseen luontoon vakiintunut tekee sekä kehostaan että tietoisuudestaan jumalalle pyhitetyn temppelin, elämästään katkeamattoman palvonnan ja palveluksen jatkumon ja itsestään pyyteettömästi jumalan ikuisella alttarilla tarjotun uhrilahjan.

Kirjoitusten opiskelu (svādhyāya) viittaa neljän Veedan sekä niihin kuuluvien filosofisten Upaniṣadien, Vedānta-sūtran, kahdeksantoista Purāṇa-eepoksen, Mahābhāratan ja Rāmāyanan, rituaaleja käsittelevien Tantrojen sekä näitä käsittelevien myöhempien tietäjien ja opettajien laatimien teosten opiskeluun. Opiskelu saavuttaa menestyksensä sen tapahtuessa kirjoitukset sisäistäneen opettajan alaisuudessa. Opiskelun ei tule olla ainoastaan kirjatiedon sisäistämistä, sen tulee pyrkiä kohti opitun teorian käytännön sovellusta sekä siitä seuraavaa tiedon metafyysistä oivallusta.


—o)O(o—

Edelleen Bhagavad-gitan 16. kappaleen kommenteista, aiheina hyväntekeväisyys ja itsehillintä.


—o)O(o—


Hyväntekeväisyys (dāna) tarkoittaa ruoan, vaatteiden, lääkkeiden, varojen ja muiden tarpeiden antamista niitä tarvitseville. Ihmisen tulisi pitää itsellään vain omiin sekä välittömiin että tuleviin välttämättömyyksiinsä tarvittava varallisuus ja käyttää loput jalojen tarkoitusperien edistämiseen. Joka antaa kitsailematta ei tule puutetta kohtaamaan; joka itselleen haalii jättäen puutteeiset kärsimään tulee itse puutteen kohtaamaan. Omastaan epäitsekkäässä hengessä antaminen vailla odotuksia tulevasta palkinnosta luo kiintymättömyyden hengen, joka on otollinen henkiselle oivallukselle.

Itsehillintä (dama) eli aistiensa hallinta luo perustan tilanteelle, jossa mieli voi levätä sille ominaisessa sattvassa eli rauhan ja kirkkauden tilassa. Hallitsemattomien aistiärsykkeiden jatkuva virta sekä uusia ärsykkeitä vaativat loputtomat toiveet pitävät mielen jatkuvasti keskittyneenä materian maailmaan, poissa jumaltietoisuuden etsinnästä ja kehittämisestä. Vain keskittynyt mieli kykenee syventyen meditoimaan, ja vain aistinsa hallitsevan mieli voi tyyntyä ja keskittyä. Aistit hallitaan niille annetut nautinnot säännöstellen ja niiden vaatimuksiin välinpitämättömyydellä vastaten.


—o)O(o—

Blogimerkinnät näyttävät vakiintuneen suurinpiirtein kahteen per päivä joista ainakin toinen ote jostain työn alla olevasta tekstistä, inspiraation mukaan joskus plurahtaa ylimääräinenkin. Minne lie mieli milloinkin virtaa, sen mukaan.

Kysymyksenä siis: Onko tekstin tahti sopiva, kaivataanko lisää, vai ollaanko jo lukemisjaksamisen rajoilla?

Niin, ja utelias olen, haluaisin tietää montako lukijaa täällä mahtaa nykyään käydäkään. (Kun vieläkin niin harvalla on tuo vieraslista käytössä.) Kirjoitapa lyhyt kommentti tämän luettuasi.

Yogan esi-isä Patanjali määritti kuuluisissa Yoga-sutrissaan yogan seuraavasti: yogas citta-vritti-nirodhah — "Yoga merkitsee mielen muuntumien lakkaamista." Yoga, kirjaimellisesti "yhteys", on tila jossa tietoisuus on absoluuttisessa yhteydessä jumaluuteen vailla materiaan samaistumisen aiheuttamia häiriöitä. Näinollen, mikäli haluamme olla terminologiassamme täsmällisiä, eri yogan menetelmiä kutsutaan osuvammin yoga-sadhanaksi eli yogan harjoitukseksi — menetelmä ei itsessään ole sama kuin päämäärä.

Herää kysymys, "Mikäli yoga tarkoittaa ajatusten virran pysähtymistä, kuinka sitä kohti voidaan pyrkiä erilaisin ajattelua hyödyntävin menetelmin?"

"Vaikea on valaistua ajattelemalla" lausunto, joka juontaa juurensa sinänsä korrektiin ajatukseen "valaistuneessa tilassa ei ole mielen liikkeitä", on yhtä käypä kun lausahdus "kävellen on vaikea päästä perille" joka vetoaa siihen, että "perilläolohan lähtökohtaisesti tarkoittaa pysähtynyttä ja saavutettua tilaa".

On olemassa metodi, on olemassa päämäärä. Puuta kaadettaessa otetaan puusta oksa, tehdään siitä varsi kirveeseen ja sen voimin kumotaan puu. Kyseessä on ajatusten asteittainen ja systemaattinen kokoonkääriminen ajatusten itsensä voimin. Harva pystyy tästä tyhjyyden täyteyteen kylmiltään loikkaamaan. Ja monet, jotka niin sanovat pystyvänsä tekemään, elävät kuitenkin elämäänsä tässä moninaisten ajatusten maailmassa. Se kielii siitä, ettei tästä saavutetusta tilasta ole ulkoista maailmaa enempää sisältöä löytynyt. Tämä taasen herättää kysymyksiä siitä, onko kyseessä ollut aito valaistumis- tai muu syvä henkinen kokemus.

On olemassa cinmaya-samadhi eli absoluuttista ikuisuutta, ymmärrystä ja oivallusta oleva tietoisuuden ykseys, ja on olemassa lukuisia eri jada-samadhin tasoja. Jada-samadhi tarkoittaa mielen tylsää pysähtynyttä tilaa, jossa ajatukset ovat poissa. Eräs näistä tiloista on tusnimbhuta-avastha, jossa mieli vaikenee väliaikaisesti hiljaisuuteen toiveen ja vihan vaipuessa. Tätä edempänä on avyakta-dasa, jossa mieli on poistunut, mutta tietoisuus ikuisesta hengestä ei kuitenkaan ole ilmentynyt. On myös olemassa syvä avidya eli sankka tietämättömyys jossa kaikki pysähtyy, susupti eli syvä tajunnan horroksen tila. Mikään näistä ei ole positiivisella henkisellä kokemuksella täyttynyt, ei todellinen cit-samadhi eli absoluuttisen hengen täyttämä rajaton itseoivallus.

On olemassa lähtökohtia jotka tuovat harhaantunutta tietoisuutta tilaan, jossa se voi helpommin luoda yltään karkeat ja hienojakoiset harhan kerrokset. Kaikki nämä lähtökohdat kulkevat yhden yhteisen nimittäjän, sattvan eli hyvyyden ja kirkkauden olemassaolon laadun, alla.

Puhdas ja pyhä elämä, kohti hyvyyttä ja jumalaisuutta pyrkivät ajatukset, lukemattomat hyvät luonteenpiirteet, säännöllinen henkinen harjoitus — kaikki nämä luovat perustaa, jolla harhan verho lopulta sivuutuu ja tietoinen itse oivaltaa todellisen luontonsa. Sen vuoksi täydellistymää tavoiteltaessa kaikki inhimilliset resurssimme on syytä hyödyntää, puhdistaa olemassaolomme kaikilla sen eri tasoilla. Samassa ikuisessa absoluutissa nämä kaikki lepäävät, siitä syntyneet ja sen tarkoitusperiin valjastettavissa kokonaisvaltaisen ymmärryksen keinoin.


—o)O(O—


Pohjautuu keskusteluihin Meditaatio -yhteisössä.