IRC-Galleria

Astun opiston pihaan noin puolentoista vuorokauden sisällä. Keväällä oli haikeaa lähteä sieltä, kaunis päivä ja katsoin kuinka opiston pihalla oli kasvanut mielenkiintoisia puita. Meinasin kiivetä yhtesen odottaessa, mutta sitten jäin portaille istumaan ja avasin päiväkirjani.
Avaimen luovutus jäi miettimään. Sitä on pitänyt niin paljon kaulassa, unohtanut ties minne ja aina löytänyt sen. Nyt saan senkin takaisin, mutta en ihan samaa avainta.
Ilomielin aloitan lukion kakkosvuoden Opistolla. Ensimmäinen vuosi oli oppimista, kasvamista ja ennenkaikkea sopeutumista. Sopeutuminen ei aina ole tyytymistä uuteen, vaan myös uusien näkykulmien vaihtamista. Tavallaan totuttelee siihen, että opisto on niin erilainen paikka. Se on minun inspiraation talo. Sellainen, joka saa minut aina sitä ihmettelemään. Opistosta tuli yhden lukuvuoden aikana aika keskeinen osa kirjoittamisprosessista. Ne inspiraatiot, se ihana voima, joka pulppuaa ympäriltäni. Jotenkin minä olen sitä koko kesän kaivannut ja ihmetellut miksen ole paljoa kirjoitellut.

Ei tarvitse olla taiteilija, jotta saisi inspiraation. Kirjoittaminen on elämä, elämä on kirjoittaminen. Se pulppuaa elämästä. Ja Opisto on osa elämääni.