Kirjoitin monta sivua ja halusin oikeasti tuntea sen kaiken. Minulla ei ollut oikeasti sinua, mutta kuvittelin sinut lentoon lähteneen. Mutta todellisuus, se aamu, kun herään ja tajuan, että unelma on vain aamun tullen tippunut yöpöydältä.
Hän astui minun eteeni, hätääntyneillä silmillä hipoi sydämeni oikeaa kammiota. Minulla ei ollut mitään millä sanoa, ettei saisi tulla siihen kammioon. Mutta minulla oli vasemmassa kammiossa se pieni valkoinen nainen, joka haluaisi olla nuori tyttö. Oikeasti kirjoitin sinulle sen kaiken, joka oli osa minun unelmaa. Mutta aamun tullen tulit minua vastaan ilman varoitusta ja hymy kasvoillasi. Se lämmin tuuli, jolla kirjoitit minulle laulun. Niitä kaikkia rakkauslauluja kuuntelen aloitin kirjoittaa sinusta kirjaa.
Jos saisin päättää keneen rakastua, en rakastuisi sinuun. Sinä olet mahdottomuus, meri ilman lokikirjaa. Saavuttamaton myrsky, mutta samalla se taiteilijan suttaamataideteos. Minä olisin mennyt sinua pakoon ja unohtanut sinut, sen että tapasimme.
Kun tämän kaiken tajusin, en ottaisi yhtään sekuntiamme pois. Sinä lähdit sinä iltana, kun astuin kirjastoon ja otin sen kirjan viimeisimmän.