Tänään oli taas eräs paskimmista päivistä.
Vielä surullisempaa on se etten onnistunut enää sulkemaan sitä sisälleni vaan muut ihmiset huomasivat sen ilman että tarvitsi sanoa mitään.
Tuntuu kuin millään ei ole enää mitään väliä, vaikka tiedän että on. Fiilis tuntuu samalta kuin melkein täsmälleen vuosi sitten.
Ensin ylitän itseni, sitten alisuoriudun kaikesta.
Tai sitten tämä on niitä ikäkriisejä kun synttärit lähestyy.
Kumpa vaan joku ottais kiinni ennenku ehtii taas vajota.