Pakinoittesi pahnoilta
nousin uuteen aamuun
lievä kissanpissa suussa,
silmät unesta muurautuneena.
Uneni autuas irvikiuva
siitä levänneestä rouvasta
joka tähänkin päivään saakka
saa minut muuttumaan näkymättömäksi.
Ja joka jatkuvalla muistuttamisellaan
omasta olemassaolostaan
taikoo minusta minuuden pois
sillä oikeuteeni ei kuulu
ei ole soveliasta
eikä lainkaan sopivaa
sanoa mielipiteeni räikein sanoin.
Huutaa kuin mielipuoli
ja käydä näyttämässä menekin arvo
maallisessa omaisuudessa.
Silti vain nielen ja nielen
katkeran karvasta kusta kurkustani
ja vain hiljaisimmissa haaveissani näytän,
miten joku viedään ladon taakke
ja lopetetaan.