Jälleen tuli tuo hetki,
jolloin ihminen kielsi
inhimillisyyden toisiltaan.
Ihminen itsensä jumaluudeksi nostattamana
ei myönnä karvaita katkeruuksiaan
ei kiukun kipinää.
Tai sitten suurin ongelmani on minussa
etten kaikkea saa nieltyksi nätisti alas
ja kaki niitä kukkasina takaisin luontoon.
Vaan sanani sarkasmisuudessaan
kurjaksi hyökkäykseksi on luettu
kerran jos toisenkin
agressiivisuuden perikuvaksi.
Olen sitten ilmeisen sivistymätön moukka
hunni hunnien keskuudessa,
mutta onko herrojen taas oltava
niin pirun ahdasmielisiä rigidejä??