IRC-Galleria

Tänään teki mieli reippailla, siis silleen kunnolla, nauttia säästä ja tuntea kuumuus ihollani.

Jotenpa pakkasin reppuuni vihreän ompun, kuivattuja pehmeitä aprikooseja, litran mehua, pyörän pumpun ja hmm... joo, kannettavan tietokoneen ja kameran. Aattelin jos siinä vaiks auringon alla rusketellessani näpyttelen weppisivuni kuntoon kun niitä on niin kauan odotettu (tammikuusta alkaen) ja laittaisin uusimpia kuvia esiin (mm. Tuskan kuvat)

Oon ollu hei kiireinen, ja siksi ne antavat odottaa itseään!
Joo ihan varmana.
Johonkin se aikani menee, mutta eipä sitä ole valaita tullut pelastettua tai tehty maailmaan rauhaa. Hukkaan siis mennyt sekin aika, ties mihin.

Tänäänkin hukkasin sit aikaa poljeskelemalla pyörällä ainakin 4 tuntii. Jos sitä voi sanoa, että vain itseen sijoitettu aika on ajan hukkaamista.

Poljin uusia polkuja pitkin, metsässä, autoteilla, rantojen varrella... Otin välillä taukoa meren rannalla, katselin kauniita (ja ei niin kauniita) ihmisiä jotka ovat tulleet ulos itseään näyttämään.

Etsin itselleni aina oman rauhallisen paikan ja ihailin meren ääniä. Joutsenkin tuli siihen mua mulkkailemaan, ja joku hanhiparvikin.

No, siinä sitten yritin saada aivojani resetoitua ja keskittyä henkiseen kasvamiseen, mutta kokoajan paino päälle ahdistavat ajatukset ihmissuhteista, työkiireistä, elämänlaadun edistymisestä (tai taantumisesta pikemminkin) ja kaikkea mitä aikuinen mies ikinä voikaan ajatella kun yksin liikkuu luonnossa. Totesin sitten että murehtiminen on tylsää, ja poljin vähän lisää (polkiessa ei osaa ajatella kurjia asioita), pysähdyin toiselle rannalle, kolmannelle jne.

Kiertelin varmaan n. 30km ja en saanut mielenrauhaa.

Enkä saanut kaivettua kertaakaan kannettavaa tietokonettakaan repusta ulos, kuka nyt sellaista jaksaa räpeltää ulkona. Pari kuvaa sain räpsittyä, harmitti vaan ettei tarpeeksi pitkää teleobjektiivia ole. Pitääkin hankkia sellainen viimeistään ensi kesäksi. Totesin että Espoon alueella on niin kauniit maisemat, että kyllä täällä Suomessa kelpaa ainakin kesällä asua!
Lopulta poljin Tapiolan kautta ja ostin lisää juotavaa, kun se litra tuli imaistua vähän liiankin ahneasti. Tai siis, onneksi nestettä ei ollut yhtään sen vähempään ainakaan.

Loppumatkan vedin sitten täysillä, yritin saada reisiin maitohappoa, mutta ei onnistunut. Olin kai jo lämmitellyt siinä vaiheessa hyvin, että keho olisi jaksanut rankemmankin rupeaman. Hengästyin vaan kovasti, ja muistelin aikoja jolloin tein tätä vapaaehtoisesti joka päivä.
Minne on kadonnutkaan liikkumisen haluni.

Nyt kokkasiin riisiä ja ohraa ja paljon maissia ja kokonaisia herkkusieniä. Tulista chiliä ja soijaa päälle. Nam. Osaiskohan sitä pitää ankaran kurin ja syödä terveellisemmin ja liikkua ahkerammin, vaikkapa kahden kuukauden ajan. Pitääkin kokeilla. Jos se vaikka puhdistaisi kehon ja mielen.

Ja kukaan ei sit pyydä mua ulos kaljalle, perkele. Jalkapallolle toki saa, tai muulle liikunnalliselle harrastukselle, kiitos!