Vaan mi loiste kirkkain koristaa öistä sinenharsoa
joka verhoaa taivaan huomaansa lempeästi
kuin äiti sylissään lasta kantaa iltaisin
ennen kehtoon laskua
vieno rukous tähteään kohti suo hetken
mik on kaikkia muita arvokkaampi
eikä unholaan jää kait milloinkaan