IRC-Galleria

Elämän ironiaa, olo on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Osin helpottunut, että jäi henkiin, osin taas murheutunut siitä, mitä myrskyn mukana menetti.
Se on kai niin, että joko työt tai yksityiselämä menee hyvin, mutta nähty on, harvemmin yhtäaikaa.
Jonkun aikaa murheen murtamana tallusteltuani, sattui mieleeni ovela ajatus: "ei hitto, olen jo 23-vuotias ja jaksan vieläkin murehtia sydämeni asioita". Joku roti tähän on saatava.
Nyt päätin tehdä itselleni palveluksen ja vetäytyä osin kuoreeni, huolimatta siitä, että sieltä ulos kaivautuminen vaikeutuu koko ajan. Tämä on vain tehtävä juuri tässä, juuri nyt. Alkaa olla vaarallista, jos availen näin pahasti itseäni ja saan osumaa, jopa ruumiilleni, psyykkestä nyt puhumattakaan.
Huomaan, että tänään on hyvä päivä, vaikkei mitään niin suurenmoista ole edes tapahtunut. Tuntuu, että yksi huonompi asia tulee minulle kohta ilmi, mutta koetan kestää ja selvitä olan kohautuksella, vaikkei se niin helposti varmasti käy.

Elämä on taistelua eniten itseään, mutta osin myös muita vastaan, pitää vain osata oivaltaa miten taistella kussakin tilanteessa.
Sanotaan nyt näin: Viikko sitten toivoin, että olisin aikoinaan jättänyt elämääni jatkamatta ja kutsunut hra 9mm luger full metal jacket:in tutkailemaan pääni sisään, mutta nyt saa jäädä ne sellaiset ajatelmat.
Elämä on...jotain. En vielä tiedä.

Uudet tuulet puhaltaa ja saa nähdä mihin minut vie, vieköön minne vaan, lähden mukaan.

Pimeys ympärilläni herään, katson ulos ja huomaan, valo sittenkin saa minut valtaansa. On uusi aika, valon tullessa esiin pilvien takaa, täyttäen huoneen ja sieluni loisteellaan.
Huomaan itseni ajattelevan: "mitä teen nyt? On muututtava tai pois kuljettava".
Tähän jään kuitenkin, muuttumaan ja muuttamaan elämääni ja kaikkea ympärilläni.