IRC-Galleria

ChiChicken

ChiChicken

Well I want a better place, or just a better way to fall.

Selaa blogimerkintöjä

Lisää KoRnia vitutukseenKeskiviikko 16.12.2009 13:38

Joo, siis ei jatku työsoppari. Kauppias ei edes ilmoittanut mulle, vaan Staffille, perui myös samalla 3 viimeistä vuoroa uudenvuoden jälkeen. Tunteja ei kuulemma riittäisi, mikä on sinänsä kiintoisaa, koska yksi työntekijä jää vuoden vaihteessa kokonaan pois.

Noh, TP jatkaa kituuttamista keikkatöillä.

Takaisin lähtöpisteeseen.

Mun unet vie mut vielä terapiaan.Perjantai 11.12.2009 20:25

Ensimmäisessä unessa alettiin katsoa Roopen kanssa uutta Tim Burtonin elokuvaa jossa Johnny Depp näyttelee. Elokuvassa on sisarukset, tyttö ja poika. Poika tapaa velhon, joka kertoo siskoa osoitellen että tuossa lapsessa on olemassa koko maailman pahuus. Veli uskoo velhoa ja sisaruksilla alkaa tulla kinaa keskenään. Vihaisena veli myöntyy kokonaan velhon apuun tuhotakseen siskonsa. Velho vie pojan kellariin, jonne on rakennettu kammottava Hellraiser-tyyppinen naamari. Velho pakottaa naamion pojan kasvoille ja poika sekoaa. Käsken Roopen sulkea silmät ettei näkisi karmeaa "lastenleffan" kohtausta. Vaikka suljen itse silmät tajuan silti kaikki tapahtumat, tottakai.
Äiti on ollut sisarusten välisen sodan vuoksi kidnapattuna. Hän herää isä vierellään sängyltä ja kyselee että ovathan he varmasti turvassa. Lapset ovat kadonneet johonkin. Isä vakuuttelee että kaikki on kunnossa, mutta äiti huomaa kuivuneen verivanan miehen kädessä. Isä yrittää piilotella haavaa mutta joutuu lopulta näyttämään haavaa äidille. Veri on kuivunut piirrospaperille hahmotelmaksi joka roikkuu miehen ranteessa. Äiti alkaa kiljua ja huutaa hysteerisenä- kuivunut piirrosveri tarkoittaa että tytär on sulkenut vanhempansa pienenpieneen huoneeseen josta ei koskaan pääse ulos. Äiti hakkaa kauniita kiiltäviä kuvioseiniä.

Tähän heräsin ihan pissit pöksyssä, onneksi on oma KultsimussukkaKihlattu vieressä joka lohdutti takaisin uneen ;__;

Lopulta sain uudelleen unta, mutta unet jatkuivat, tosin hajanaisimpina.

Ensimmäisenä Ruuska ja mä ollaan Viitasaarella, Hakamäellä. Törmäämme Rossiin, joka ottaa meidät iloisena autokyytiinsä. Autossa on hirvittävän vaivaantunut tunnelma ja lopulta Rossi kysyy mitä me nykyään teemme. Sanon asuvani Helsingissä, Ruuska ilmoittaa randomina muuttavansa Lontooseen.

Seuraavaksi olemme Ylioppilasjuhlassa, jossa istumme keskellä salia lattialla. Ruuska pitää puheen ja kertoo mikkiin kaikelle kansalle aikovansa myydä persettään Lontoossa ( x'D ). Me muut paheksumme hänen avautumistaan. Juhlien jälkeen kaadan suolakurkku-nestessä yo-mekolle ja Siiri-mummi saa raivarin.

Viimeisessä unessa olen kävelyllä ja huomaan korean porvarikahvilan. Vaihdan mustan, tiukan mekon päälleni ja astun sisään. Lihavat, rikkaat, ylimeikatut naiset katselevat minua ensin tympeästi mutta sitten juttu alkaa luistaa. Naiset tilaavat upeita leivoksia ja nuolen yhden sormista kermavaahtoa.

Kahvilasta lähdettyä suuntaan iskälle, joka asuu järven rannalla suuressa omakotitalossa. Talosta on kadonneet suurin osa huonekaluista ja siellä haisee tupakka ja vanha viina. Menen avaamaan ovea etten oksenna. Jensu juoksee onnessaan luokseni ja kertoo että entinen omistaja jätti paikalle 3 hevosta ja Jensu aikoo pitää ne.

....

Siinä teille, kaikki saman yön aikana =_=

Mutta hei, it's okey, meitylillä on viimein TOIMIVA TELKKA<3

Ja sit tää... Oli vaikeampi o_OKeskiviikko 09.12.2009 15:26

Edellistä vastaava lista yhdeksästä hyvännäköisestä/kauniista naisesta ja haaste yhdeksälle kaverille samasta aiheesta.


Emily Autumn


Nanna


Eva Longoria-Parker


Imogen Heap


Katherine Moenning


Kat von D


La Roux


Lauren Ambrose


Björk

Se tallentui sittenkin xDD !!Keskiviikko 09.12.2009 15:04

Vastaus haasteeseen: Laadi lista yhdeksästä (9) mielestäsi hyvännäköisestä/komeasta miehestä. Sitten haasta yhdeksän kaveriasi.
Eli yhdeksän mielestäni hyvännäköistä/komeaa miestä:



Jonathan Davis


Chester Bennington


Vin Diesel


Peter Krause


Heath Ledger


Johnny Depp (hei kaverit, veitte mun lempikuvat ekaks xD otin sit jotn ernua!)


Hugh Jackman


Tamaki Hiroshi


Misha Collins

Don't you wanna be my love?Keskiviikko 25.11.2009 14:12

Selasin käytännössä tasan vuoden takaisia päiväkirjamerkintöjä
(oh, kaikki se puhe äidinkielen premeistä ja vastaavista... huoh) Ja siellä näkyikin kysymys että missä mahdan olla vuoden päästä.
Hehee.

Ja tällainenkin helmi löytyi, täytyy ladata nyt heti ipodille:



Just a kiss from your lips and I'm..gone
Just a smile from your touch and I'm..gone
Just a touch from your words makes me whole
And the glance from your eyes says home.
I see what youÂ’re doing, youÂ’re piling it all up one by one,
Pulling from the stars, drinking the teas,

<b>I SEE WHAT YOUÂ’RE DOING, YOUÂ’RE PILING IT ALL UP ONE BY ONE,
PULLING THE EYES, PULLING THE TEAS,
And CROSSING THEM ALL OUT!</b>

Nam.
[X] Herra Ylpön nimmari

[X]
Uuden levyn julkaisupäivämäärä

WippieeLauantai 21.11.2009 00:21

Tracon 2010 Cosplay näkyy siinä 8D



Meitsi: Usopp, Negatiivisyyden ja Pelkuruuden perikuva, Ainoaa laatuaan

Miki: Perona, The Ghost Princess, turhan sopiva xD

Torey Hayden- Toisten lapsetPerjantai 20.11.2009 13:29

Kirjassa Toreylla on yhtenä oppilaana vaikeasti autistinen poika Boo, joka ei osaa puhua lainkaan. Boo putoaa yhdellä välitunnilla kiipeilytelineestä ja vahingoittaa kielensä. Torey vie Boon muun koulun väen kanssa sairaalaan, jonne Boon äiti rouva Franklin myös tulee.
Tässä kohta kun Lääkäri alkaa hoitaa Boo'ta:


>> ... Lepositeet saatoin siis hyväksyä. Lääkärin toimia minun oli kuitenkin vaikea käsittää. Hän otti neulan esiin ja pujotti siihen langan. Hän kumartui Boon ylle sillä aikaa, kun sairaanhoitaja kietoi Boon päätä lepositeeseen.
Boo rääkäisi.
Olin seissyt huoneen perällä. Tulin lähemmäs. Olin yhä ymmälläni.
"Eikö häntä puuduteta?" kuiskasin rouva Franklinille.
Naisrukka oli säikky kuin kaniini, mutta hän tajusi, mitä oli tekeillä. Hän kätki kasvonsa ja alkoi itkeä.
Boo kirkaisi.
Olin edelleen ihmeissäni. Boo huusi niin lujaa, etten kuullut enää edes omia ajatuksiani. Tulin vielä lähemmäs, niin lähelle, että olisin voinut koskettaa lääkärin vitivalkoista takkia.
"Anteeksi." Arastelin sanoa mitään, koska en ymmärtänyt mitä oli tekeillä, ja eihän se loppujen lopuksi minulle kuulunutkaan. Kummastukseni vei kuitenkin voiton. "Anteeksi," sanoin uudestaan ja uskaltauduin koskettamaan hänen takkiaan, "mutta ettekö te puuduta häntä? Eikö hänelle panna paikallispuudutetta?"
Lääkäri kääntyi katsomaan minua. Hänen ilmeensä kertoi, että hän ihmetteli hidasjärkisyyttäni. Hän sanoi: "Eihän hän varsinaisesti tunne mitään. Ei tällaisilla tapauksilla ole oikeita tunteita. Omat kuvitelmansa vaan. Turha heihin on hyvää ainetta haaskata.">>

KOLME LUOTIA.Tiistai 10.11.2009 22:21

Olipa kerran raskaana oleva nainen, joka odotti iloisena kolmea lasta.
Nainen joutui kuitenkin harmittavaan ampumisvälikohtaukseen ja naiseen
osui kolme luotia. Hänet kiidätettiin nopeasti sairaalaan, missä
tohtori kertoi, että -"kaikkiin kolmeen lapseesi on osunut yksi luoti,
mutta ei hätää. Vammoista ei tule seuraamaan mitään vakavaa, sillä
luodit koteloituvat, ja lapsesi kasvavat aivan terveinä aikuisiksi".

Nainen helpottuneena jatkoi elämäänsä, ja hän sitten synnytti kolme tervettä
lasta, kaksi tyttöä ja yhden pojan.
Nainen päätti olla kertomatta ampumiskohtauksesta sen pelossa, että se
saattaisi aiheuttaa lapsilleen traumoja.

Kunnes kului vuosia viisi ja ensimmäinen tyttö-lapsi juoksee itkien äitinsä
luokse -

"äiti, äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", samalla
näyttäen luotia äidilleen.
Nainen mietti hetken hiljaa ja päätti kertoa tyttärelleen
ampumisvälikohtauksesta.
Lapsi ymmärsi hyvin saamatta mitään traumoja kertomuksesta.

Kului jälleen vuosia viisi ja toinen tyttäristä juoksee itkien äitinsä
luokse -
"äiti äiti, mä kävin pissalla ja sieltä tippui tällainen", näyttäen luotia
äidilleen.

Nainen kertoi hänellekin menneisyyden tapahtumat ja
Lapsi ymmärsi asian hyvin ja eli iloisena elämänsä loppuun asti.

Kului jälleen viisi vuotta, kunnes pesueen ainoa poika juoksee äitinsä
luokse
ja huutaa -"äiti äiti, mä..".
Nainen keskeyttää poikansa puheen ja sanoo - "annas kun arvaan.
Kävit pissalla ja sieltä tippui luoti?"
"Ei ei" poika vastaa nolona
"Mä vedin käteen ja ammuin meidän koiran".


Piskuinen Lauttasaaren K-Extra on sitten oiva työpaikka.

Paljon mukavia mummoja, läheistä asiakastyöskentelyä (vaikkakin tavaroiden pakkaaminen kassiin käy meikäläiseltä vielä hieman kömpelösti) ja herkullisia erikoishyllyjä.

Jopa Kauppias ja Myymäläpäällikkö ovat loistavia tyyppejä. Iltavuoron Inkku (noin. 60v) on ihana, Ailamainen henkilö, joka antaa litkiä kahvia kaiket illat. Enkä ole ikinä saanut missään muualla kehuja kahta kertaa yhden viikon sisään (enkä kyllä kehuja oikeastaan lainkaan missään työpaikassa sitten Kauppaniskan ensimmäisen työpäivän jälkeen).

Ja vaikka hiki meinaa kihota otsalle aina yhdeltätoista illalla kun ulkomaalaiset tulevat ostelemaan kaikki kaupan hankalastinäpyteltävät aletuotteet juuri sulkemisaikaan kun 11 yli lähtee viimeinen bussi, ei se haittaa.

Heehee, ei haittaa yhtään, ei haittaa mikään eilisen tapahtuman jälkeen.

Koska kun Angstinen Taitelijapaska huomasi että legendaarinen Herra Ylppö kävelee saman pikkukaupan lävitse kohti maitohyllyä, ei ole väliä mitä vastoinkäymisiä käy.
Herra Ylppö tuli kassalle, osti glögiä ja puhui samalla puhelimeen ja HYMYILI. TP hoiti tilanteen hienosti tuijottamalla ja pudottamalla vaihtorahat käsistään. Inkku sattui samalla hetkellä olemaan tupakalla entisen työkaverinsa, nuoren jätkän kanssa.

Kun Inkku tulee takaisin

TP: Oikeesti, mä en kestä.
Inkku: Huh? No mitä nyt?
TP: HERRA YLPPÖ kävi tässä kassalla!
Inkku: Kuka?
TP: Maj Karman laulaja... Herra Ylppö... Herra Ylppö...
Ex-työntekijä: Niin? Entä sitten?
TP: Mä olen onneton landetyttö ja fani ja aaggghhhh!!!
Ex-työntekijä: Siis se käy täällä koko ajan!
Inkku: Siis KUKA?
Ex-työntekijä: Siis se kalju jätkä musta huppu päässä joka meni tosta.
Inkku: Niin SE! Joo se käy täällä aina
TP: Eih... Mä kuolen.... *painaa kädet kasvoilleen, taipuu kyyryyn*
Ex-työntekijän kaveri: Kato se on ihan punane!

Ensi kerralla nimmari. Vittu ensi kerralla NIMMARI !!!