IRC-Galleria

Chike

Chike

Mutsis käy meillä

INTROPerjantai 27.02.2009 13:21

The Lonely Island ft. T-Pain - Im On A Boat http://www.youtube.com/watch?v=R7yfISlGLNU&fmt=18

Ennen aikaan sekopäiset, moraalittomat äpärät hirtettiin tai poltettiin armollisesti seipään päässä. Tällä tavalla yhteiskunta pidettiin puhtaana hullunaamoista jotka turmelisivat muuten koko muun kansan eläimellisellä ja groteskilla käytöksellään, likaisista sanoista puhumattakaan. Nykyinen pullamössöyhteiskunta ei kuitenkaan usko tälläiseen terveydenhuoltoon ja siitä johtuu että keskuuteemme on aikojan saatossa valunut sekopäägeenejä. Sivistyneet geenit oli aikaisemmin helppo pitää erillään sekopäägeeneistä, (inkvisitio toimii hyvänä esimerkki tästä. Kuolema toimii hyvänä eristeenä. God bless the catholic church), mutta tässä liberaalissa ja ihmisoikeuksia täynnä olevassa maailmassa, keskiaikainen kansan varjelu ei toimi ja meihin jokaiseen on valunut pieni osa hullua.
Koska emme ole enää täydellisiä, tasapainoisia ihmisiä niinkuin keskiajalla oltiin, meidän noidan raiskaamat sielumme, houkuttelevat heikkoa lihaamme tekemään syntejä jotka johtavat kadotukseen. Tämän hetkinen tilanteemme on hyvin kinkkinen, sillä emme voi juosta pakoon jotain mikä on syntymässä tatuoitu sisäämme, taottu viettelyksenvasaralla rintaamme ja sidottu noidan hius-suortuvilla silmiemme eteen. Ihminen ei voi pakoilla halua päästää irti ja sekoilla. Se on kuin sulkisi kiehuvan kattilan niin ettei höyry pääse pakenemaan. Sekoilu-patoutumat voivat koitua kohtaloksi, sillä seurauksena voi seurata jumalaton räjähdys joka, heikkona hetkenä, valtaa Jumalan luoman ihmeen joka on ihminen. Meidän tarkoitus on elää puhtaana kuin pulmuset, mutta se on mahdotonta esi-isiämme piinanneiden raiskarinoitien takia. Sisimpäni itkee Transylvanian orpolasten kyyneliä, kun joudun häpeäkseni toteamaan, että ihmisen on pakko irroitella välillä. Meidän on pakko päästä eroon saatanallista hämähäkeistä jotka kutovat synninverkkoja sisällämme. Monet käyttävät niiden pois huuhtomiseen niin sanottua "Paholaisen sylkeä", noitien kielellä "Nestemäistä onnea" ja pakanoiden alkeelliset suut kutsuvat litkua nimellä "Olut" tai "Öl".
Seuraava askel on yhä vaikeampi myöntää, mutta pitäkäämme mielessä, että Herran tiet ovat tuntemattomat. Joskus paholaisen luolaan on pakko astua ja näiden sanojen saattelemana lausun: "Ristelyt ovat välttämättömiä kokemuksia nuoren (ja vähän vanhemmankin) sielunterveydelle. Paholaisen on saatava purkautua jollakin lailla, vaikka se johtaisi pahamaineisen rytmimusiikinkin kuunteluun!"
Kyllä, rakkaat veljet ja siskot, meidän on pakko irroitella ja vielä säännöllisesti!
Seuraavat merkintäni tulevat kertomaan havainnoistani risteilyllä tavanneista baariviidakon eläimistä ja heidän pakanallisista riiteistään.
Rakkaat lampaani, sydämeni on nauravien belsebuubin korppien raatelema ja vuotaa neitsyiden valkoista verta, kun sanon: "Joskus paholaiselle pitää antaa pikkusormi ettei se vie koko kättä!"
-Seuraavassa blogissa: Baarviidakon älliöt saalistajat - Laiva edition!

P.S. Vuosipäivä Club vol.4 on 10.4. Kaapelitehtaalla ja ne on mun synttäribileet. KAIKKI SINNE!
Käykää kattoo Dome Karukosken "Kielletty Hedelmä" -elokuva. Se on tosi hyvä!

KIITOS KOMENTEISTA! :)
Eilen oli Ystävänpäivä, päivä jonka vietin äx-asennossa nukkuen abi-ristelyn univelkoja pois. Suomen versio tästä globaalista rakkaudenjuhlasta eroaa jokseenkin länsimäisen massan meinigistä, mielestäni se kokee identiteettikriisiä. Kun suurin osa maailmasta viettää Valentine's daytä-Rakastavaisten juhlaa, Suomessa juhlitaan ystävyyttä. Maalikko voisi ajatella ystävänpäivän olevan hyvä asia. Emme ehkä kiitä ystäviämme tarpeeksi ja tämä päivä muistuttaa juuri heidän tärkeydestään, mutta perkele vieköön, että voi väestöä ohjata harhaan! Älkää toki käsittäkö väärin, ystävät on kivoja, tai niin olen kuullut. Minulla on niitä yksi, se toimii pattereilla ja piippaa aina kun sillä on nälkä.

Voisiko joku kertoa miksi Suomen juhlapäiväkomitea on muuttanut kansainvälisen, romantiikkaa tihkuvan, floristeja rikastuttavan ja tunteiden tunnustamispäivän kaverilliseksi haliksi? Suomen väkiluku ei kestä tällaista ajattelemattomuutta. Suomen talous tarvitsee lisää kuluttajia ja työntekijöitä, mutta joku sadistinen idiootti on salakavalasti päässyt lykkimään kapuloita väestönkasvun rattaisiin. Henkilökohtaisesti epäilen KGB:tä. Tai kyseessä on jonkun ujon päättäjän pelkuruus: "Ei, en minä kehtaa. Rakkauden juhlako? Kuulostaa liian intiimiltä, miltei rivoa. Rakkaus on pelottavan lähellä rakaselua... toisen kosketus... en uskalla! Eikö voitaisi olla vain ystäviä?" Tai, ehkä joku lääppiviin pariskuntiin kyllästynyt henkilö on päättänyt siirtää kaiken kuolaus-energian kaveruus-energiaksi, vain koska on kyllästynyt kuivaamaan hihojaan yrittäessään erottaa pusukaloja toisistaan. Aivan hirveää, kuten varmasti ymmärrätte!
Itse tiedän millainen Valentine's Day -kulttuuri muualla maailmassa on, tästä syystä huomaan olevani vähän hämmentynyt Suomen ystävänpäivän oikeasta merkityksestä. Onko ystävänpäiväntervehdyksellä tarkoitus alleviivata kahden ihmisen ystävyyttä vaiko Valentine's Dayn kipinää? Suomen ystävänpäivä on onnistunut luomaan tilanteen jossa hurrataan suolan haavoille ripottelemista, lausella: "Sä oot liian tärkee ystävä mulle! Halataan!" Tuollaisen lauseen jälkeen en olisi kaverisi edes Facebookissa! Hali keskenäs! Ei ihme että Suomessa on niin vähän ihmisiä. Valtiokaan ei tee mitään auttaakseen ujoa kansaansa. Se voisi alentaa alkoholiveroa ja estää kondomien myynnin yhdeksi päiväksi, tai pakkoruotsin sijaan opettaa kouluissa espanjankiletä ja iskemistä<3 Sano Ei ystävyydelle ja Jaa rakastajille!

Pikkuveljeni, 14v, sai huimat määrät Valentine's Day -tikkareita kansainvälisen koulunsa sydäntikkarilähetyksestä. Isoveli-verotuksella, annoin itselleni luvan nautiskella yhden tikkarin pähkäillessä blogiani. Hänellä menee lujaa vaikka ei espanjaa osaakkaan. Itse sain vain yhden ystävänpäivä-tekstiviestin. Vain yhden viestin, mutta siihen oli liitetty sydän ja sen lähettäjäkin oli oikein mieluinen<3 Suurin osa ystävistäni makasi ystävänpäivän muutenkin samanlaisessa koomassa kuin minä, joten en koe tätä henkilökohtaisena loukkauksena, vaan enemmänkin tribuuttina hyvin onnistuneelle abi-risteilylle!
Kai ystävänpäivän olisin huonomminkin voinut viettää, esimerkiksi, äx-asennossa exän sylissä, heräten viestiin: "En pysty tähän. Eiks voitas olla vain ystäviä?"

KIITOS KOMMENTEISTA!

"Sä oot liian tärkee ystävä mulle."
"Olen samaa mieltä. Halitaanko tän tahtiin?"
Byz ~ Do you wanna fuck http://www.youtube.com/watch?v=NtqDifUJMg0&fmt=18

Baariviidakon hallitsevat lajit!Torstai 12.02.2009 20:28

Penkkarit takana ja kännissähän sitä ollaan. Rekka-ajelu oli aluksi hilpeää nousuhumalaa mutta kylmä sää muutti karkkien viskomisen tuskalliseksi kuin hampaiden jäädyttäminen. Näpit muuttuivat sinisiksi ja kasvot jähmettyivät irvistäviksi jääveistoksiksi.
Myöhemmin tänään mennään baariin etsimään uusia eläimiä. Pingviini sopisi päivän teeman. En tosin ole varma minkä tyylinen olisi baariäälö pingiivi. Ehkä sekin selviää tänään. Dondosta jos mistä niitä idiootteja löytää! :D Siispä, kartoittakaamme lisää baariääliöiden saagaa.
Tässä kaksi legendaa samassa blogissa. En jaksanut tiputella näitä yksi kerrallaan koska haluan kipeästi päästä sivistämään uusista baariääliöistä! Lähden huomenna perinpohjaiselle tutkimusretkelle tutkimaan nuorten baariääliöiden eläimellistä elämää paikassa jota voisi verrata Las Vegasiin ainakin periaatteidensa kanssa. What happens on Abi-risteily stays on Abi-risteily ;) Päheetä!

Vaarallinen <Piilotettu Lohikäärme> Chike&beid=14767658&action=showcomments#blogcomments
ja
Inhottava <Hehkuva Apina> Chike&beid=14972957&action=showcomments#blogcomments

Lue ja jätät KOMMENTTI. Oletko kohdannut näitä eläimiä? ;)
P.S. Kuvassa tehdään fritsua.
Hahaa! Tämä on syy miksi herään aamuisin, miksi otan luontokirjoja mukaani baariin ja miksi nappaan allergialääkkeitä narikassa, Reino-portsarin epäilevien silmien alla. Kaikista maailman kuolevista lajeista, saimaan norpista minotauruksiin, on ainakin kolme lajia joihin maailman mullistukset, taikka sademetsien hakkuut eivät vaikuta! Nämä lajit ovat: Hiipivä Tiikeri, Piilotettu Lohikäärme ja Hehkuva Apina. Räjähdysmäisesti lisääntyvä baariääliöoden kasti muuttuu toinen toistaan oudommaksi!
Oh my GOD(s of Sex), miten älköhöli voikaan luoda jotain niin kaunista ja niin karmaisevaa samaan aikaan!
Kerätään vauhtia menneistä ja kiidetään kohti uusia ääliöitä! Niitä riittää, mm. Mutantti Kaljakilpikonna, mutta ensin: <Baariviidakon ääliöt Saalistajat! HIIPIVÄ TIIKERI> Chike&beid=14680980&action=showcomments#blogcomments <<<LUE!
KIITOS KOMMENTEISTA! =)

Olen kirjoittanut vaikka mistäTiistai 03.02.2009 04:41

Luin päiväkirjaani läpi ja nautin! Olen kirjoittanut suunnattomasti ja olen ylpeä jok'ikisestä tekstistäni. Kirjoitan näitä itseäni ja teitä varten. Toivon että tekstini viihdyttävät, liikuttavat tai saavat sinut ajattelemaan. Ne ovat auttaneet minua käsittelemään elämäni asioita ja opettaneet minulle paljon itsestäni. Olen onnekas kun olen päässyt jakamaan ajatuksiani ja että joku oikeasti lukeekin näitä juttuja! :D Kiitän kaikkia kommenteista ja kritiikistä.
Päiväkirjani sivuilla on muutama hyvin henkilökohtainen teksti mitä en ole uskaltanut avata, enkä varmaan avaa pitkään aikaan, mutta 98% stooreista on jokaisen surffaajan ulottuvilla. :) Olen valikoinut vanhoista teksteistäni kasan henkilökohtaisia suosikkejani ja tulen linkittämään niitä postauksiini ja kertomaan hieman taustaa kirjoitusten takaa ja ajatuksista jotka niitä ympyröivät. Välillä on hyvä peilata menneitä, pysähtyä ja katsoa kuinka pitkälle on tullut.

Ensimmäinen tuulahdus menneistä saapuu tummalta Cuban rannalta. Tämä on yksi ensimmäisistä kirjoituksistani ja muistan hioneeni tätä aikoinaan hyvin pitkään. Haavelin matkasta tropiikkiin ja Cuban innoittamana aloitin kirjoittamisen.
<Yksi yö Cubassa> Chike&beid=1686933&action=showcomments#blogcomments
Pyydän että jätät lukemisen jälken kommentin. Jos et keksi mitään kummempaa jätä vaikka hymiö :)

KIITOS ja nautinnollisia lukuhetkiä!
-Chike Ohanwe
Mun frendeistä tulee vaalenpunaisia halinalleja kun ne saa naisen jolle oikeesti soitetaan yhden-yön-juttujen jälkeen. Termit vaihtuu ja jutut muuttuu tuhannen-ja-yhden-yön-jutuiksi. Joskus ne ei edes ala yhden-yön jutuilla! Ne haluaa "tutustua" niihin, viettää "aikaa" niiden kanssa ja kertoa niille kaikki "söpöt" ja "hupsut" tapahtumat mitä niille on sattunu joskus tarhassa tai ala-asteella.
"...Ja sit se oliki suolaa eikä sokeria!" -Ha-vitun-ha! Naurattaa niin perkeleesti.- Ja sit kummankin kasvolihakset kiristyy, silmäkulmiin tulee ryppyjä jotka pitää vanhempana täyttää botoxilla ja huulien alta paljastuu rivi luumöllyköitä. Miksikä sitä kutsutaankaan... ai niin, hymyilmiseksi! Sanoi toinen mitä tyhmää tahansa, aina on ainakin yksi neropää nauramassa ja selittämässä kuinka viisas, hassu, nokkela, älykäs, hassu, huomaavainen, söpö, romanttinen, herkkä tai hupsu kertomus tämä tyhjänpäivänen jupina olikaan! Kummankin naamalla on tyhmä punotus ja ympärillä lilluu ällöttävä pilvi joka on täynä sateenkaaria ja haleja. Utuisia kermavaahto-ajatuksia tihkuva pilvi tunkeutuu nenään ja tuottaa kakomisrefleksin. Kiitti söpöilystä. Tuollainen on jo terveysriski...
Nainen miehen rinnalla nostaa miehen miehikkyyttä, tyttö pojan vierellä on yhtä kuin pähkinänsärkijä. Poika muuttuu kukosta kanaksi ja tyttö on se joka määrää munista. Kaverit siirtyy takapenkille ja tuore tissipari pääsee etupenkille. Eihän siinä lemmensumussa näe edes ajaa! Ja se niiden hyvästelyrituaali... Miten jotkut jaksavat pussailla kahdeksan ikuisuutta ja vielä kaikkien edessä. Siirtyisivät takapenkille ja antaisivat minun istua edessä! EP on mun... #katkeraa jupinaa#. Hei hei:n sijaan sanotaan: "Mi amore" -Painu vittuun sanon minä! Etkä sä ketään huijaa, mitään espanjaa osaa!- Oi, kun ollaan niin hali hali pusi kusi. Rakkaus ei naurata! Katselen ympärilleni ja näen kuinka tytöt muuttavat ystävistäni munattomia hössöttäjiä. Yksi ei meinaa olla tekstaamatta ja toinen on niin tossu, että voisi muuttaa nimensä Reinoksi. Tunteellisia hölmöjä poikakuoron sopraanoja! Eunukkeja kaikki!
Minä en sellaiseen sorru! Tissit, perse, porno, jääkiekko, futis ja kalja! Siinäs kuulitte, minä olen MIES! Niin kuin olen aina sanonut; Rakkaus on perseestä ja yhtä turhaa kuin kahen kilon siika!

Tässä kutumusiikkia! Kähmikää sydämenne kyllyydestä ja söpöilkää kunnes oksennatte! Vittuuks mä välitän! R.Kelly ~ Honey Love http://www.youtube.com/watch?v=zAeUjpxMyHY&fmt=18


KIITOS KOMMENTEISTA!

MasentaaTiistai 20.01.2009 02:11

Liikaa liikkuvia paloja. Liian vähän pehmeitä tyynyjä. Jos voisi nojata johonkin pelkäämättä että se luisuu alta. Olisi helpompaa.

HeurekaPerjantai 16.01.2009 03:03

Tiedän minkä väristä on musiikki. Tiedän miten uida ääniaalloissa. Tiedän miten koskettaa rytmiä. Tiedän mitä tahdon ja se on juuri tämä. Tunnen mitä tahdon. En tarvitse silmiä kertomaan minne olen menossa, jaloillanihan minä kuljen. Minulla on insturentit siihen mitä tahdon ja mitä minun täytyy luoda. Polku on selvä, eikun töppöstä töppösen eteen. Kohti kohtaloa!

Prince - Purple Rain
http://www.veoh.com/videos/v389304XGYhx25k
Eikö olisi parempi vain hoitaa asia kunnolla kotiin? Erikoiset ninja-kikkailut eivät ole tarpeen, kunhan yksinkertaiset asiat hoituvat mallikkaasti. Ihmisten täytyy osata keskittyä olennaiseen ja jättää turha härpäke sivuun. Ei se määrä, vaan se laatu. Ja laatuun panostaminen kiihdyttää laadun tuotantoa. Ihmisten pitää ymmärtää, että paljon jotain halvalla, ei vedä vertoja kunnolla harkitulle laatupanostukselle. Tässä on syy miksi ihmiset ovat tyytymättömiä; heillä on paljon "jotain", sen sijanaan, että heillä olisi juuri sopivasti "sitä". Ja juuri "se" on jotain mitä tarvitaan estottomaan nauttimiseen ja elämyksissä kieriskelyyn.
Estoton nauttiminen ei ole laiskojen hommaa. Siihen täytyy panostaa, omistautua ja keskittyä. Turhat häiriöt on suljettava pois ja keskityttävä, kipristyttävän ihanaan, tähän hetkeen. Nautintojen matkalla, samoin kuin elämässä, tärkeintä on tehdä ympärillä pyörivästä hetkestä pehmeän nautinnollinen. Etsiä uusia aarteita ja muovata maastoa kunnes iskee kultasuoneen ja ottaa siitä kaiken irti kaikessa rauhassa. Tärkeintä on matka, ei määränpää, eikä kiire tule kysymykseenkään, se sana on lomalla. Tämän pelin tarkoitus ei ole keretä kotipesään ensimmäisenä fantastisen Afrikantähden kanssa, vaan kääntää jokainen laatta, louhia jokaista mineraalirikasta timanttikaivosta, tutkia saaret ja sopukat, kiillottaa jokainen paljastettu aarre, kaataa pelipöytä, tehdä uusi kartta, levitellä jalokivet uusille reiteille ja lähteä uudelle tutkimusmatkalle uusin eväin ja salaisin asein, uudestaan ja uudestaan. Tarkoitus ei ole voittaa, pelaamienen on palkinto itsessään.
Häpeilemättömän hyvää, varman varomatonta ja lapsellisen leikkisää. Hedonismi vaatii heittäytymistä, kelloa jossa ei ole viisareita, kalenteria jonka päivämäärissä lukee "Lomaa". Kaikki on parempaa kun siitä nauttii. Silmät kiinni, suu rentona ja antaa ajelehtia. Keskittykää nauttimaan ja omistautukaa hyvälle ololle. Historiaassa ei eletä ja tulevaiussteen ei koskaan päästä, on vain tämä pehmeä nyt-hetki joka kestää niin kauan kuin sinäkin. Liikkuvien vuorien nypyköiltä, lämpimien laaksojen soliin, löydä ruksit aarrekartalta ja piirrä pari omaa. Hyvänelämän-puuhun kannattaa panostaa. Se tuottaa euforisen laadukkaita hedelmiä, joista osa on tosin kiellettyjä, mutta sitäkin mehukkaampia.

Joe - Love Scene
http://www.youtube.com/watch?v=LHOxIgZds18&fmt=18