IRC-Galleria

Olin kuollut kun heräsin.
En voinut liikkua, raajani olivat kuin räsynukella. Olin osittain veden alla, jalkani kohti taivasta, selkärankani matossa. Mieleni riivaajat repivät lihaani kappaleiksi, kaivautuen ihoni alle ja herkutellen. Nousin ylös. Liikuin. Silmäni olivat jonkun muun. En tuntenut mitään ja se sai repaleiset kasvoni hymyyn.

Join kahvia, söin leipää. Kuuntelin. Kukaan ei tuntunut välittävän mätänevästä ruumiistani. He olivat keskittyneet vain omiin pieniin merkityksettömiin elämiinsä, kuten minäkin ennenkuin kuolin. Halusinko palata? Kyllä. Elämä elävänä on helpompaa kuin kuolleena. Ruokatuntiin mennessä minulla oli vaikeuksia pitää itseäni kasassa. Oikea nilkkani oli irronnut, laiton kenkääni alumiiniputkea ja ilmastointiteippiä korjatakseni sen. Viimeisen kahvitauon jälkeen tupakointi oli vaikeaa koska keuhkoni olivat kasassa. Poltin poskisavuja. Kukaan ei vieläkään sanonut mitään.

Pääsin kotiin ja selasin nettiä. Viimeinenkin toivon pisara oli mennyt. Jäin jumittamaan Olli Hokkasen colavideota. Olin siis viimein aivokuollutkin.