IRC-Galleria

Vautsi. Pitkä aika. :D
Ihan kun sitä ois äskettäin vasta käyny kävelemässä pitkin Matinkylän rantoja... Mut sit taas... Johan sitä on Varkaudessakin asuttu jo 2½ vuotta.
Niin se aika menee...

~Darkie

You know when it hits you.

--

I will not make the same mistakes that you did
I will not let myself cause my heart so much misery
I will not break the way you did
You fell so hard
I've learned the hard way, to never let it get that far

Because of you
I'll never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side
So I don't get hurt
Because of you
I find it hard to trust
Not only me, but everyone around me
Because of you
I am afraid

I lose my way
And it's not too long before you point it out
I cannot cry
Because I know that's weakness in your eyes
I'm forced to fake, a smile, a laugh
Every day of my life
My heart can't possibly break
When it wasn't even whole to start with

Because of you
I'll never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side
So I don't get hurt
Because of you
I find it hard to trust
Not only me, but everyone around me
Because of you
I am afraid

I watched you die
I heard you cry
Every night in your sleep
I was so young
You should have known better than to lean on me
You never thought of anyone else
You just saw your pain
And now I cry
In the middle of the night
For the same damn thing

Because of you
I'll never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side
So I don't get hurt
Because of you
I tried my hardest just to forget everything
Because of you
I don't know how to let anyone else in
Because of you
I'm ashamed of my life because it's empty
Because of you
I am afraid

Because of you
Because of you

Kelly Clarkson - Because of you

--

Ei mulla muuta tähän väliin. O.o

~Darkie

Tää kroisos lähtee Rodokselle! :D

Kärsikää täällä ;P
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012050615536000_uu.shtml

~Darkie

Täähän alko peräti ihan hyvin.
Jännä.

Kai se Espoo on vaa täysin mätä paikka..?

~Darkie

Totesin just et -94 syntyneet täyttää tänävuonna 18 vuotta.
Mitä helvettiä.
Millon musta tuli näin vanha?
Pitää mennä hauta-arkku ostamaan helvetti...

~Darkie

En tiedä miksi. On vaan niin... Loppuun palanut olo.
Ei. Kaikki on hyvin.
Tää on taas vaan näitä, mitä mun pää tekee. Kiittää mua.
Lueskelin tossa yksien vanhempien pitämää blogia niitten tyttärestä, joka teki itsemurhan helmikuussa 2011, ja ensimmäisiä asioita joita tuli mieleen, oli että;
"Miksen itse?" ja melkeen aloin syyttämään siitä etten päättäny päiviäni kun olin yksin. Siis silloin peruskouluaikana kun mikään ei sujunut.
Onneksi sen yksinäisen kauden katkaisi seurustelu, joka sitten toi oman boostinsa elämään, joskin myös omat lisäongelmansa.

Mutta sitten tuli mietittyä, että olen saavuttanut paljon yläasteen jälkeen, joskin myös hävittänyt suuren osan itsestäni.
(kohta joku heittää hienon vitsin)
Painon muutos radikaalisti väärään suuntaan raastaa ihan perkeleesti, pelkkä ajatus siitä, mitä olin, itkettää, koska tuntuu etten koskaan pääse siihen enää takaisin.
Liikun niin paljon kun kivuiltani voin, mutta tuntuu että massaa tulisi lisää, vaikka ohjaaja taekwondossa kysyikin ohimennen että paljonko olen pudottanut.
Kukaan muu ei tunnu näkevän sitä, ja itse taidan nähdä jokaisen menetetyn 10grammaisen lisäkilona.
Leikkaus olisi niin helppo, vaan eipä mulle semmosta.

Sairaustahan tässä on pohjalla, mutta... I feel I am the big devil in all this. Minähän se elän tämän kanssa.

Perkele.
Ahdistaa.
Tällä hetkellä....haluaisin pois.

Nappaan kissan kainaloon sitten.

Äh...


~Darkie

Löysin tämmösen mun profiilista;

"19 käyttäjää seuraa sinua"

...mulla on neljä kaveria, wth?

~Darkie

Oon ihminen, ketä ei kiinnosta politiikka missään mielessä, mistään suunnasta, yhtään, ikinä, milloinkaan.
Hetken on poissa galleriasta niin on ihan julmettu floodi jotain yhteisövaali-huomioita. Entä jos ei kiinnosta? >_<

Perkele...

~Darkie

http://www.indigo.org/rainbowbridge_ver2.html

Anteeksi että kirjoitan tämän jo nyt, mutta kirjoitan tämän etukäteen, että se on tehty, vielä voin mennä halaamaan Roopea ja rutistaa tämän syliini.
Siksi teen tämän nyt.
Haluan saada surra... Enkä palata tähän uudelleen, en ihan heti ja nyt saan parhaiten kirjattua tunteeni tekstiin.

En koskaan unohda sinua...
Toivon koko sydämestäni ettei huominen tulisi koskaan...

Haluaisin huutaa niin kovaa, karjua, kiljua, itkeä ja tapella kaikkia vastaan...
Olen vain istunut ja koittanut tehdä kaikkea, leikkiä iloista ja hymyillä.
Koska heti kun lopetan, muistan miksi en halunnut pysähtyä.
En halua miettiä...

Huomenna joudun sanomaan hyvästit, enkä aio lähteä viereltä ennen kuin
Roope on hengittänyt viimeisen kerran. Aion olla tukena niin kauan ja rauhotella
niin hyvin kuin vaan koskaan osaan.
Millään muulla ei ole väliä.

Olen tuntenut Roopen lähestulkoon heti tämän synnyttyä. Olen ollut paikalla,
auttanut tätä sosiaaliseksi, reippaaksi ja isoksi pojaksi, valmistanut sen elämään,
joka sitten löi tätä lujaa vastaan ja sain pojan takaisin reilun vuoden ikäisenä
huonosta kodista, ja pojasta, jota olin auttanut kasvamaan, ei ollut enää mitään
jäljellä, jäljellä oli vain huonosti kohdeltu ruho, pelokas, huonosti ravittu, pahoinpidelty
pieni kissa, pelkän ison takun seassa...

Taistelin niin kauan, että sain Roopen luottamaan itseeni, edes vähäsen.
Istuin yhteisen elämämme esimmäiset kaksi viikkoa kylppärissä lattialla tämän
kanssa, kun tämä oli mennyt piiloon pyykkikaapin alle ja laski alleen pienimmästäkin
liikkeestä mikä oven toisella puolella kuului.
En voinut enkä halunnut edes kuvitella mitä kaikkea Roope oli kohdannut...

Parin viikon jälkeen kun istuskelin huoneessani tietokoneella, kuulin raapimista oveni
takaa ja oletin siellä olevan Tiikerin, joka ilmaisi täten haluaan päästä huoneeseeni.
Kun avasin oven, sieltä kirmasi sisään ressukka, pieni ja takkunen persialainen.
Tämä oli tullut hakemaan minusta turvaa minun luokseni...

Siitä lähtien Roope on luottanut minuun täysillä, eikä ole koskaan sen jälkeen murissut
eikä sähissyt minulle (paitsi harjauksen ja muun turkinhoidon yhteydessä saattanut).

Kun Roopen turkki eläinlääkärillä leikattiin, löydettiin kissan ihosta paljon arpia.
Ja yksi iso iso haava, joka oli repinyt löysällä roikkuneen nahan rikki ja alla näkyi
lihasmassat, tai se, mikä siitä oli jäljellä...
Haava tikattiin ja se parani, mutta kissaan jäi ikuiset arvet, henkisesti ja fyysisesti.
Koskaan ei tämä poika ole uskaltanut muiden syliin hypätä, ei muiden luokse kuristen
juosta, ei antaan muiden rakastaa samalla tavalla.

Työskentelin Roopen kanssa viisi vuotta ja tämä auttoi Roopen elämäntasoa reippaasti.
Voisin miltei sanoa ettei tämä kärsi enää, vaikka kipuja olisikin.

Niveliä ei koskaan saatu kuntoon, turkki ei koskaan palannut entiselleen, herralla on
sydänvika ja auto-immuunisairaus. Ihan kuin muuten tämä elämä olisi ollut helppoa.

Kiitän Roopea kaikesta mitä tämä on minulle opettanut.
Aion jatkaa työtäni huonosti kohdeltujen kissojen kanssa. Kaikkien lemmikkien kanssa.
Omalla tasollani, millä pystyn siihen.

Kiitän teitä kaikkia myötätunnostanne ja pahoittelen mahdollisesti surkeaa tekstiä.
...minun oli vain pakko saada tämä ulos.
Muistopuhe Roopelle.
Rakastan sinua...
Ei enää kauaa...

FI*Buubu's Le Chavalier Mischa, Roope -- 30.04.2005 - 16.12.2011
Per 05, mustavalkoinen persialainen.

Sinulla on aina paikka sydämessäni ja tulen vaalimaan muistojamme yhdessä... <3

~Pia / Darkie

Meinaa sen ajan.
Silloin kun olin nätti. Maailma näytti kummasti erilaiselta silloin.
...silloin, ennen kuin kaikki meni ihan täysin päin persettä, että päädyttiin tähän, missä ollaan nyt.

Onkohan tästä mitään reittiä ulos, muuta ku et ihan vitusti alas...

~Darkie