Olin eilen juuri saapunut vetämästämme rukouskokouksesta, ja olin tuhoamassa anopin paistamaa pizzaa kaamean influenssan (tms.) kourissa, kun tajusin, että mikäli mikään ei menisi aivan totaalisesti pieleen, saisin kerrankin nukkua kunnolliset yöunet. Nimittäin kunnolliset unet alkaen illasta, edellisen viikon unikokemukseni kaikessa järkettävyydessään olen yrittänyt mitä tehokkaimmin unohtaa. Katsahdin epäilevänä rannekelloani, mutta sain kuin sainkin todeta elävämme todellakin vasta 21:30 paikallista aikaa. Syötyäni säntäsin kiireen vilkkaa kylppäriin iltapesulle ja sieltä salamannopeasti peiton alle hyvin epätodellinen fiilis takaraivossani. Siitä oli muistaakseni vuosia, kun meikäläinen on viimeksi saanut hilattua itsensä yöpuulle ennen iltakymmentä.
Ennen nukahtamistani muistan vielä hihkuneeni onnesta seuraavana päivänä koittavaa ja kauan odotettua parturikäyntiä suunnitellen. Tajuntani liihotteli unen ja valveen rajamaille epänormaalin nopeasti, ja pian nukahdinkin tietokoneelta kantautuvan Beavis & Butthead-möykän saattelemana.
Aamulla heräsin hirvittävään yskäkohtaukseen, ja luulen, että mikäli vatsalihakseni olisivat vähääkään nykyistä heikommassa kunnossa, olisi räkätauti vienyt minusta voiton, lopullisesti. Aikani istuallani kröhittyäni nousin ja suunnistin vessaan, josta palattuani ihmettelin aikaista heräämistäni, koska miehenikin oli vielä nukkumassa. Päättelin kellon olevan noin kahdeksan, ja ajattelin jäädä jalkeille, koska olin kuitenkin täysin virkeä ja koulutehtäviäkin oli ehtinyt kasautua aivan liikaa. Katsahtaessani kelloa kuitenkin totesin sen näyttävän vasta 00:07 ja hilasin itseni riemuissani takaisin vuoteeseen autuaallisesti tiedostaen kuinka pitkään yötä olisi vielä jäljellä...
Ja pitkään oli. Kieputtuani hereillä alkajaisiksi tunnin, aloin epätoivoissani selata kännykkäni puhelinnumerolistaa ja poistella ylimääräisiä ja tuntemattomien nimien taakse kätkeytyviä numeroita. Käytyäni koko listan läpi etu- ja takaperin, koetin uudestaan saada unenpäästä kiinni, tällä kertaa huomattavasti paremmalla menestyksellä. Ei vienyt aikaakaan, kun simahdin totaalisesti.
Heräsin outoon kramppiin varpaissani ja tuttuun tapaan jouduin tovin runnomaan kinttuani lattiaa vasten saadakseni sen jälleen ojentautumaan luonnolliseen asentoonsa. Epäilykseni heräsivät huomatessani mieheni nukkuvan edelleen vieressäni ja sieppasin kellon välittömästi käteeni. 02:15! "Ei voi olla totta", puhisin ja mietin miten ihmeessä saatoin olla täysin pirteä nukuttuani kokonaista kolme tuntia ja nekin hajautettuna. Päätin olotilaani uhmaten yksinkertaisesti nukahtaa uudelleen, ja työnnyin peiton alle sulkien silmäni tiukasti.
Puoli tuntia maattuani nousin istualleni ja sytytin valot. Mittasin kuumeeni ja totesin mittarin näyttävän täysin normaalia lukemaa ensimmäistä kertaa viimeiseen kolmeen viikkoon. Mieheni alkaessa vääntelehtiä sammutin nopeasti valot, että edes joku tässä talossa saisi nukkua. Seuraavaksi aloin käydä läpi tekstiviestejäni, mutta huomattuani sen olevan täysin turhaa touhua piristyessäni entisestään, lopetin, ja aloin suunnitella tulevia menojani, muistaakseni ensi heinäkuulle asti. Seuraavaksi kokeilin kaikkia mahdollisia potentiaalisia nukkuma-asentoja: kyljellään, selällään, mahallaan tyynyllä tai ilman, enemmän tai vähemmän x-asennossa, kädet niskan takana, jalat roikkuen lattialla. Tulos oli heikohko, mieheni alkoi osoittaa heräämisen merkkejä kaiken vääntelehtimiseni jälkeen, joten päätin tyytyä makaamaan selälläni raivosta kihisten.
Kissani Tiku hyppäsi mahani päälle, kuin myötätuntoa osoittaen ja jäi siihen nukkumaan, mitä tapahtuu hyvin harvoin. Ajattelin nyt viimeistään nukahtavani kissani kehräykseen, mutta toisin kävi. Armaan lemmikkini kuorsattua hyvän tovin aloin saada tarpeekseni ja hilasin itseni tietokoneelle. Näppäiltyäni tunnin kaikkea mahdollista turhuutta, päätin koettaa vanhaa konstia ja juoda lasin maitoa. Keittiöön raahauduttuani ajattelin vielä tehostaa vaikutusta syömällä yhden näkkileivänviipaleen vuoteessa, kuten pienenä lukemissani Tiina-kirjoissa tehtiin, jos ei saanut unta. Mussutukseni tuloksena sänky oli täynnä teräviä leivänmuruja, jotka eivat todellakaan edesauttaneet nukahtamistani.
Kuudelta päätin antaa periksi ja nousin ylös. Puin vaatteet ja päätin alkaa säveltämään, senkin uhalla, että naapurit uhkaisivat takavarikoida pianomme yöllisen häiriköinnin vuoksi. Olohuoneen vuodesohva oli edelleen levitettynä (ks. 4.10. merkintä) ja päätin kuitenkin oikaista siihen hetkeksi ennen luomisprosessini alkamista. Toinen kissani, Taku käpertyi tällä kertaa viereeni ja ilmeisesti sillä on taito hyppysissään, tai tassuissaan, koska heräsin samasta paikasta kymmentä vaille yhdeksän mieheni ravisteluun hänen tivatessaan tarvitsisinko autoa tänään vai en.
Kuusi tuntia kaikenkaikkiaan sain keräiltyä hyvin hajanaista lepoaikaa. Mutta sen päätin, että sai oli viimeinen kerta, kun meikäläinen yrittää muuttaa nukkumistottumuksiaan. Sellaisesta ei vain näemmä voi seurata yksinkertaisesti mitään hyvää.