IRC-Galleria

Voisin kattoa vaikka jonkun leffan.

Sen verran on... hmm... no fiilis ? et olis kiva keskittyy johonki järjelliseen vähäks aikaa.

Pää on sekaisinnnnn.

Mikura sanoo:
joo ja seuraava pressa on hitler 8'DD<3
vaiks se onki kuollu..
mut se tulee luurankona 8'D<3
ei ku onks hitlerkuollu? o.o
eiks se ollu se natsi ukko 8'D

Ahahahaha, Anni kuolee XD

Hirveesti kaikkee mietittävää, asiat solmussa, tunteet solmussa ja epäselviä, ihmissuhteet mielenkiintosesti mitensattuu, kouluasiat jokseenkin päin persettä, ja vähän kaikki muukin hiukan mitensattuu.

Joo, mut silti, suurimmaks osaks asiat on kuitenkin ihan hyvin. Tai siis, ei mitään isoja vaikeuksia tai ongelmia tai mitään näkyvissä kuitenkaan. Kyllä tästä selvitään. Kaikesta selvitään aina jotenkin.

Joo, mikäs tässä. Musiikki pelastaa. Ainakin ne, jotka sille on uskollisimpia. Suurinosa teistä ei tosiaan kyllä taida siihen ryhmään kuulua.

Onko aivan liikaa pyydetty että edes kommentoisit jos kerran stalkkaat ? Ei siinä mitään, stalkkaa vaan. Mut tuli vähän halju olo kun kuuli mielessään ne sanat sun äänelläs sanottuna, mitä tiedän että olisit ei niin kovin kauan sitten vielä sanonut.

Mä luulin tuntevani sut. Sä kai luulit tuntevas mut. Me oltiin molemmat väärässä.

Anteeksi. Toivottavasti sä olet silti, kaikesta huolimatta, onnellinen nyt. Mä ihan oikeasti toivon sitä. En mä kanna kaunaa, ole katkera tai mitään muutakaan. Elämä jatkuu. Ainakin mun omani.

Myönnettäköön että sitä entistä on kyllä melkolailla ikävä. Mut menneet on menneitä, kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään korjata. Enkä mä edes yksin siihen pystyis, tarvittais molempien aito panos.
Kuka sä enää mulle olet ? Vieras ihminen. Joku, joka joskus oli mulle läheinen. Joku, jonka katse tuntuu tutulta ja vieraalta ja kipeeltä osuessaan yhteen mun katseeni kanssa.

Ehkä mun pitäisi pyytää sulta anteeksi. Tai ei mikään ehkä, kyllä mä myönnän että mä mokasin. Montakin asiaa. Mutta enpähän tosiaan ollut ainoa. Me mokattiin molemmat, useemmin kun kerran. Ja vieläpä pahasti. Toivottavasti ainakin opittiin tästä ihmissuhteesta molemmat jotakin. Ettei tehtäisi samoja virheitä enää uudestaan toisten ihmisten kanssa. Sä ainakin opetit mulle paljon. Toivottavasti mäkin sulle.

Että näin tänään. Pitipähän tämäkin sitten sanoa. Oikeastaan sopisi useampaankin ihmiseen.

Nyt iski ihan kamala kaipaus takas johonki suunnilleen vuoden taakse. Kaikki ne ihmiset, kaikki ne asiat, tunteet ja tapahtumat, se ihminen joka mä olin sillon. Niin valtavan paljon on muuttunu ja tulee vielä muuttumaan.

Ei tätä pysty kukaan teistä ymmärtämään. Ei ihan täysin. En edes minä itse ymmärrä kaikkea. Enkä haluaiskaan ymmärtää. Se saattais romahduttaa mut. Mä en halua ymmärtää mitä kaikkea tulen menettämään, olen menettämäisilläni tai jo menettäny. Enkä myöskään mitä olen saanu, saamaisillani tai tulen saamaan. Mä pyydän vaan, että ette edes yrittäis väittää ymmärtävänne tai "tietävänne miltä musta tuntuu" koska te ette tiedä ettekä ymmärrä ja se on kylmä fakta. Edelleenkin, mä en voi sietää sitä että joku on tuntevinaan mut paremmin kun minä itse.

Ja kyllä, mä tiedän että mun elämässäni on perusasiat hyvin. Ja tiedättekö, mulla ihan oikeesti menee hyvin nyt. Mä olen melkolailla onnellinen. Mikään ei oo koskaan täydellistä. Mut mitä mulla on nyt, se on arvokasta ja kaunista. Vähemmälläkin pärjäis, kyllä mä sen tiedän. Joistain asioista pystyisin tottakai luopumaan, joitain pieniä asioita on vielä vähän vähemmän hienosti (kuten esimerkiksi koulu TT__TT) ja joitain asioita voisi tehdä paremmin tai olla enemmän. Tää kuitenkin riittää mulle. Mä luotan itseeni enkä vihaa enää sitä ihmistä, joka katsoo peilistä takasin. Muiden kanssa se luottamus on vähän vielä hukassa, mutta ajan kanssa palaa varmasti sekin. Vanhat haavat on arpeutuneet melko hyvin eikä uusia oo syntyny.

Tästä kaikesta mä saan kiittää muutamia ihania ihmisiä, jotka varmasti mainitsemattakin tietävät itse että tarkoitan heitä. Tarvitseeko edes sanoa miten paljon tykkään teistä kaikistà ? Ootte parhaita.<3

Lähden Nakkimaahan tässä kohtapian takaisin. Saattaa olla vieläkin netti poikki siellä, niin että en pääse koneelle kun koulussa. Kuolema siis koittakoon.
Hyvästi.

Ei taida tulla portfoliosta kyllä yhtään mitään. Nyt eikä koskaan. Eikä mistään muustakaan. Voisin vaikka lopettaa koko koulun ?

Pahimmassa teini-iässään oleva, pahantuulinen pikkusisko on ehkä mukavinta seuraa väsyneenä, ikävöivänä ja muutenkin vähän alavireisenä.

Miten se tuntuuki niin hyvältä ja oikeelta vaan olla sua lähellä ?