IRC-Galleria

Ihan ensiksi on pakko hehkuttaa, että pitkällisen säätämisen (ja 21 vuoden odotuksen) jälkeen allekirjoitin hiljan kustannussopimuksen romaanilleni Marian ilmestyskirja, joka ilmestyy Muruja-kustantamolta ensi keväänä. Lisää tästä aiheesta, seuraavasta kirjaprojektistani (NaNoWriMohan alkaa pian) ja muusta aiheeseen liittyvästä uudessa blogissani [url="http://www.ilmestykset.net"]Maijan ilmestykset[/url].

Mutta sitten taas asiaan. Muutettiin siis 8.9. Amsterdamiin. Ensin kuukausi superluksuksessa väliaikaisasunnossa De Wallenissa (eli punaisten lyhtyjen alueella) ihan ydinkeskustassa ja nyttemmin omassa reilun 80 neliön asunnossa (ei saatu pienempää, halvempi silti kuin 67 neliötä Pitäjänmäessä) Slootervaartissa lähellä Station Lelylaania, noin puolivälissä Schipholin lentokenttää ja Amsterdamin keskustaa. Punaisten lyhtyjen alue on maineestaan huolimatta ihan OK ja turvallinen paikka. Viikonloppuiltaisin täynnä tungosta ja melua, mutta onneksi neljänteen kerrokseen se ei kuulunut kuin "mehiläisten surinana".

Slotervaart vaikuttaa oikein mukavalta. Talot eivät ole hirveimpiä lähiökolosseja (Amsterdamissa löytyy paljon satojen tai tuhansienkin asuntojen taloja) ja muutaman sadan metrin sisällä on mm. tori, kaksi isoa ruokakauppaa, pari halpahallia/kodintavaraliikettä, vihanneskauppa, kahvila, kemikalio, iso apteekki, posti, pankkiautomaatti, kaksi kukkakauppaa, paperikauppa, tietokonekauppa, kangaskauppa, rautakauppa, itämainen ruokakauppa, kaksi itämaista ravintolaa, useita muita ruokapaikkoja, kaksi ratikkaa (menevät sunnuntaisinkin alle 10 min välein), noin kuuden bussin pysäkit sekä juna/metroasema. Schipholiin menee kuusi minuuttia. Edelleen hämmentää, miten halpoja jotkut jutut ovat - keskimäärin parikymmentä prosenttia halvempaa, mutta jotkut ruoat ovat vain 1/10 Suomen hinnoista.

Olen huomenna lähdössä taas yhteen lääketieteelliseen konferenssiin puhumaan, tällä kertaa Birminghamiin. Lähistöllä asuu lukuisia tuttuja, mutta ilmeisesti ketään heistä ei kiinnosta tavata tai se ei onnistu, aika harmittavaa. Jännäämistä riittää muutenkin: saanko hakemani tietokirja-apurahan, sijoitunko kirjoituskilpailussa johon osallistuin, julkaiseeko Breath and Shadow novellini ja saanko lipun TEDxAmsterdamiin marraskuussa. Tällä viikolla tullut jo parit hyvät uutiset, mm. että CFS/fibromyalgia-kirjastani on arvostelu Finnanest-lehdessä. Jonkun on pakko mennä pieleen. Jo viimeksi kun asiat näyttivät menevän liian hyvin, jotain muuta meni tietenkin vituiksi.

Mutta mitä muuta tähän reiluun kuukauteen on sitten mahtunut?

Annoonia, kaktusviikunoita, kiwimarjoja, granaattiomenoita, mangoja, passionhedelmiä, vadelmia, mansikoita ja karhunvatukoita. Vehnän-, parsakaalin- ja pavunituja. Maissintähkiä, endiivejä, butternutkurpitsaa, latva-artisokkia, lehtikaalia, mustajuurta, villipinaattia ja suippopaprikoita. Kasapäin tuoreita vihreitä papuja. Raavaan miehen käsivarren kokoisia porkkanoita (kaupassa vain, en ostanut). Tuoretta korianteria, joka maksaa 40 senttiä nippu eikä maistu juuri miltään. Pannukakkuja, poffertjeita, kanelikeksejä ja stroopwafeleita. Kombuchaa karpalolla ja ilman. Selja-, mangostani- ja granaattiomenamehua. Bomboa, bapaoita ja loempioita. Savustettua tempehiä ja savustettua vegaanista "hanhirullaa". Indonesialaista, japanilaista, kiinalaista, korealaista, surinamlaista, mauritiuslaista, chileläistä, thaimaalaista ja marokkolaista ruokaa.

Sadetta, paljon sadetta, usein aivan yhtäkkiä ja vuorotellen luontevasti auringon kanssa. Asuntonäyttöjä kaatosateessa. 20% chance of precipitation = sataa varmasti. Käsittämätön määrä allekirjoituksia (pelkästään vuokrasopimuksen tekeminen vaati yli 30 per nenä!). Ihmisiä, jotka vastaavat englanniksi, vaikka puhut hollantia. Ihmisiä, jotka vastaavat hollanniksi, vaikka puhut englantia. Ihmisiä, joiden mielestä suomen kieli on maailman hauskin ja/tai käsittämättömin juttu. Ihmisiä, joille hissi on "elefaator" ja kellari on "upstairs".

Järjettömän, hysteerisen suuria kukkakimppuja. Aurinkorasvaa lokakuussa. Vuohia. Kaasuhella ja kombitroni. Hulvattoman iso sänky. Tusina posetiiveja samassa paikassa. Monta kertaa tunnissa kilkuttelevia kirkonkelloja. Monet puisto/kaupunki/markkinat/festivaalit (ainakin viidet?). Stereot kylpyhuoneessa. Riehakkaita futisfaneja kadulla. Kiinalaisia kauppoja täynnä engrishiä (happity!). Metroportit. Kylpypalloja. Tuplasateenkaari. Poskettoman pitkiä mainoskatkoja. Hollanninkielinen Top Chef, Masterchef ja So You Think You Can Dance.

Apurahahakemuksen kirjoittamista. Töitä perjantai-, lauantai- ja sunnuntai-iltaisin. Somalikirjan 292-sivuisen käännöksen valmistuminen. Domainien shoppailua ja WordPressin konffausta. Nutrigenomiikan opiskelua. How to Write a Damn Good Novel II:n lukeminen kolmannen kerran. Industrial- ja suomisoundilevyarvosteluiden kirjoittamista. Konferenssiesitelmän suunnittelua. Skype-videopuheluita. Erittäin heikkosignaalinen Airport Express -WLAN, jonka yhteys katkeaa selittämättömästä syystä useimpina aamuina klo 7:35. Italialainen ystävä. Suomalainen ystävä. Hollantilainen ystävä.

Automaatteja, joista saa kympin seteleitä. Maksukortin ja myös ulos mentäessä näytettävän matkakortin käytön opettelemista. Kaktustaivas. Seksiä harrastavia sudenkorentoja. Postipaketti Australiasta. Monitorin kalibrointia. Satoja kerroksia jyrkkiä portaita. Penikkataudin ja plantaarifastkiitin lepyttelyä jääpusseilla. Sairasvakuutusehtojen epätoivoista vertailua. Letkeä surinamilainen lattianasentaja. Edelliselle naapurille tullut pornografinen miestenvaatekuvasto. Talon edessä asustava joutsenparvi. Euron käytettyjä kirjoja. Kiinalaista jalkahierontaa.

Tuuletusta aamulla, keskuslämmitystä illalla. Neljän postiosoitteen välillä sumplimista. Kaikki tavarat kateissa. Tuhansien eurojen nettishoppailut. Ovipuhelin, jonka käyttöliittymä muistuttaa vanhoja MP3-soittimia. Toinen ovipuhelin, jonka DOS-henkisestä käyttöliittymästä voi tilata ruokaa tai siivousta. Google Translatea, paljon. Uusi sateenkaariraidallinen takki. Pari keuhkoputkentulehdusta. Pari missattua konferenssia. Yhdeksänavaiminen avainnippu (venäläisen romaanin nimi?). Opiskelijaboksin kokoinen kellarikomero. Parkkipaikka autolle, jota ei koskaan tule. Mokkulanetti, joka toimii erittäin hyvin ja nopeasti - mutta kaistarajoitusten takia ei voi katsoa videoita.

Vessa täynnä taidetta ja läpinäkyvän katon takana jouluvalot. Mekastavia vessanpönttöjä. Rikkinäisiä avaimia, lukkoja ja lukkoseppiä. Hajonneita ratikoita. Muuttomiehiä, jotka antavat kaktuksenkasvatusvinkkejä. Kaupan kuljetuksessa hajonnut pesukone (korvaavaa odotellaan edelleen 1,5 viikkoa myöhemmin). Pahvit ikkunoissa. Narulla vedettäviä valokatkaisijoita. Edellisen asukkaan rikkomia sähköliitäntöjä, jotka meidän ilmeisesti pitää korjata omalla rahallamme. Lukuisia Amsterdam- ja Hollanti-aiheisia kirjoja ja lehtiä. Taidemarkkinoita. Paikallinen Ikea (enpä uskonut koskaan sellaisesta huonekaluja ostavani). Lumisota keskellä Spuita. Tylsät expat-messut. Hedelmöiviä viiniköynnöksiä ja viikunapuita keskellä katua.

Kuvamuodossa monia edellisistä voi ihmetellä [url="http://www.fiikus.net/?hollanti10"]täällä[/url].

Elämä on kummallista. Se tulee hyvin usein mieleen nykyään, kun neuvottelee TV-tuottajien, konferenssijärjestäjien ja useiden kustantajien kanssa ja välillä aina tulee sellainen "hei, milloinkas minun elämästäni tuli tällaista?" -olo. Jossain taustalla vieläkin kaihertaa sellainen "no ei susta nyt voi mitään tulla" -ääni, joka ei ehkä kytkeydy niinkään lapsuuteeni, vaan siihen, miten muutama vuosi sitten olin niin huonossa kunnossa, etten pystynyt tekemään käytännössä yhtään mitään.

Ensi viikolla on muutto Amsterdamiin. Tuntuu vieläkin aika epätodelliselta, että se tosiaan toteutuu. Samoin on vaikea uskoa sitä, että 21 vuoden odottelun jälkeen näyttää vahvasti siltä, että ensi vuonna romaanini julkaistaan. Peräti kolme kustantajaa on osoittanut sitä kohtaan kiinnostusta, mutta tällä hetkellä neuvottelen enää yhden kanssa. Sen suhteen on hyvät fiilikset. Minut hyväksyttiin myös Suomen tietokirjailijoiden jäseneksi, mikä tarkoittaa, että haen seuraavalle lääketiedekirjalleni apurahaa tässä kuussa.

Ihmiset vakuuttavat, että saan näitä hyviä juttuja "karmalla" (jota ei ehkä tarvitse ajatella spirituaalisena/metafyysisenä konseptina, vaan enemmän niin, että laittaa rattaat pyörimään), niin välillä mietityttää, keräänkö sitä "karmaa" edelleen tarpeeksi vai juutunko vain ihmettelemään omaa muka-erinomaisuuttani. Naiivisti ajattelen, että voin näillä kirjoilla, niin fiktiolla kuin tiedekirjoillakin, muuttaa maailmaa. Että joku kuuntelisi minuakin, eikä vain BB-Irmeliä. Silti ilmassa on vähän "survivor's guiltia" ja syyllisyyttä siitä, että jätän paljon huonommassa jamassa olevia ystäviä Suomeen. Eräs parhaista ystävistäni ei voi lukea juuri tekstiviestiä enempää, ei pysty juuri koskaan puhumaan puhelimessa eikä tietysti voi tulla käymäänkään. Itse tietää hyvin, että mikään ei ole itsestäänselvyys, ei edes se, että aamulla pääsee ylös sängystä.

Toissa viikolla mentiin naimisiin. Jotkut ehkä osasivat odottaa sitä, ollaanhan tässä nyt reilu 10 vuotta kuitenkin oltu yhdessä. Tarvitsi vain vähän potkua pyllylle, että sai sen suhteen edettyä eteenpäin. Vihkiminen oli käräjäoikeudessa pikkusiskoni kahden ystäväpariskunnan läsnäollessa (sieltä tosin ajeltiin pois Just Married -kyltillä varustetulla avoautolla, koska ystävämme tämän järjestivät omalla autollaan), sieltä mentiin Haikon kartanoon syömään ko. seurueen kanssa (paikan kasvisruoka oli kyllä vähän pettymys) ja vanhemmillekin ilmoitettiin tässä vaiheessa, että näin nyt pääsi käymään ja jäätiin sinne Haikkoon yöksi.

Aamulla palattiin bussilla kotiin laittamaan ruokaa ja leipomaan. Kaikki tehtiin itse (osa pikkusiskon avustuksella), paitsi mustikkapiirakat leivotettiin mummilla. Hääkakku oli suklaa-vadelmakakku, jota joku kehui "parhaaksi suklaakakuksi, mitä on koskaan maistunut". Pöydästä löytyi myös toscamuffineita, raparperi-cashewkeksejä, hollantilaista omenakakkua, portugalilaista riisivanukasta, karamellisoitusipulipiirakkaa, vihreitä papuja terijaki, tomaattisalsaa ja tikkuja, joissa oli kaikkea mangosta marinoituihin munakoisoihin. Kaikki sujui loistavasti, ainoastaan muutamien ihmisten poissaolo harmitti. Koko tapahtuma ei jännittänyt juuri ollenkaan. Asioita helpottaa kyllä selvästi se, ettei ota pulttia siitä, jos silkkirusetit ovat väärän värisiä jne (vaikka olisihan se kieltämättä vähän harmittanut, jos ei olisi löytynyt kirahvilautasia tai -vieraskirjaa).

Kuvia (ja pari videota, ml. puheeni onnellisuudesta) löytyy täältä.



P.S. Maailman kauneimmat sanat? "Tahdon." Toiseksi kauneimmat? "-- sopii erinomaisesti kustannusohjelmaamme."

Oli tarkoitus höpistä vain jotain henk.koht juttuja (jotka karkotin postauksen loppuun), mutta ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa pari sanaa Helsinki Pridestä. Sen voisi tietysti tiivistää sanoihin "nyt vittu oikeesti". Ei minua yllätä se, että Suomessakin on terrorismia ja viharikollisuutta (tuntemani ihmiset ovat joutuneet jälkimmäisen kohteeksi, tosin syynä on ollut ableismi eikä homofobia). Vaikka seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan noin keskimäärin yllättävän suvaitsevaisesti, Suomi on kuitenkin erittäin suvaitsematon ja vihaa täynnä oleva maa.

Olen osallistunut Helsinki Prideen nyt neljä kertaa - viime vuonna ei päässyt, mutta onneksi Amsterdam Pride aika hyvin kompensoi. Ihan tylsänä hetero/cisseksuaalina en osallistu Prideen pelkästään siksi, että rakastan sateenkaarenvärisiä vaatteita ja hymyileviä ihmisiä juhlimassa erilaisuutta, samanarvoisuutta, elämää ja rakkautta, vaan koska ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus ovat, sattuneista syistä ja muutenkin, minulle erittäin tärkeitä. Tänä vuonna satuin olemaan vain metrien päässä ko. terrori-iskusta. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaikka tokihan se hiljaiseksi veti.

Itse iskua enemmän minua on kuitenkin järkyttänyt sen jälkipuinti. Joo, eihän se nyt yllätä, että Suomessa on idiootteja, mutta joku raja. Ihan oikeasti. Vaikka kuinka olisit homofoobikko (mikä vain tarkoittaa, että kiellät homoseksuaaliset taipumuksesi - ei pelkkää spekulaatiota vaan tieteellistä faktaa), niin miten voit vihata jotain ihmisryhmää, johon kaiken lisäksi itse kuulut, niin paljon, että hyväksyt siihen kohdistuvan väkivallan, lapsiin kohdistuvan väkivallan, terrorismin? Miksi muuten Suomessa terrorismia ei voi sanoa terrorismiksi, vaan alkuun poliisi yritti leimata koko teon nuorison "hölmöilyksi", vaikka sen järjestelmällisyys oli jo silloin hyvin tiedossa?

Priden jälkijunassa jouduin myös katkaisemaan välit erääseen ihmiseen, jota olin pitänyt oikein mukavana, empaattisena ihmisenä ja kaverinani. Osoittautui, että tämä korkeakoulutettu "älykkö" hyväksyy kyllä erilaisuuden, mutta ainoastaan sellaisen erilaisuuden, joka menee hänen asettamiensa tiukkojen normien sisään. Homot ovat OK, kunhan eivät pidä ällöttäviä, etovia, "surullisia" kulkueita, joiden "tavoitteena on provosoida vihaa" (tämä eittämättä on Priden tarkoitus, näinhän se toki menee). Myös vammaiset ovat OK, kunhan ovat _oikeita_ vammaisia kuten halvaantuneet, eivätkä jotain feikkejä, jotka kutsuvat itseään vammaisiksi vain saadakseen huomiota, vaikka pystyvät kävelemään ja näkökykykin on normaali.

Mikään ei ole karmivampaa kuin ihminen, jonka kognitiivinen dissonanssi on sitä tasoa, että kuvittelee olevansa suvaitsevainen, vaikka ei voi sietää erilaisuutta. Sekin on parempi, että avoimesti myöntää olevansa rasisti, homofoobikko tai ableisti. Ei ole mahdollista, että olisin tuollaisen ihmisen kaveri.

P.S. Kuvia pridestä: http://www.fiikus.net/?helsinki10

***

Elämä on ollut outoa lähiaikoina. Ollut kaikkea julkisuushässäkkää - olen ollut Voima-lehdessä, YleXillä ja laittamassa ruokaa TV-ohjelmassa - mutta ennen kaikkea on ollut odottamista. Olen odottanut nyt viikkokausia, että Suomen suosituin terveysblogaaja julkaisisi vihdoin lupaamansa arvostelun kirjastani, jota hän kutsui "erittäin hyväksi" ja "fantastiseksi". Mutta tämän lisäksi on odottamista kolmella päärintamalla, jotka enemmän tai vähemmän ratkaisevat koko tulevaisuuteni. 1. asia selviää 20.7. tai pian sen jälkeen. 2. on melko varma jo, mutta selviää lopullisesti elokuun loppuun mennessä (todennäköisesti). 3. asian selviämisestä ei ole tietoa - siihen voi mennä monia, monia kuukausia. Koeta nyt tässä sitten nukkua...

Vetäydyn neljän viikon kesälomalle perjantain jälkeen (minut tuntevat tietävät, että tämä on aika rohkea veto!). Sen jälkeen on taas kirjaprojekteja. Aiemmin mainituista jännitysmomenteista riippumatta tarkoitus on hakea apurahaa seuraavalle lääketieteelliselle tietokirjalleni, jolle kustantaja on jo näyttänyt vihreää valoa. Saatan kuitenkin vokotella myös muita kustantajia, en ole vielä varma. Nykyisen kustantajani kanssa minulla on käytännössä vapaat kädet, mutta toisaalta unelma jostain Otavasta kirjani kannessa houkuttelee myös. Loppuvuodesta ajattelin kirjoittaa seuraavan romaanini.

Tämän vuoden tavoitteet ovat tähän mennessä onnistuneet näin:

[/] pois Suomesta työn alla
[X] CFS/fibromyalgiakirja valmiiksi
[/] maalaamista ja muuta perinteistä taidetta, jäi vähän vähiin 2009 (yhtä kollaasiveistosta lukuunottamatta) maalasin vähän poptaidetta
[/] muitakin novelleita kuin vain raapaleita kirjoitin yhden scifinovellin, työn alla scifiä ja kauhua
[/] runoja valmiiksi asti kyllä se vähän etenee...
[X] uuden blogin perustaminen katso Vegventures
[/] telkkariin puhumaan kirjastani ;-> no radiossa olin
[/] enemmän artikkeleita painetussa mediassa kirjoitan artikkelia Kunto & Terveys -lehteen, toivottavasti tulee muitakin
[/] artikkeli lääketieteellisessä julkaisussa kirjoitin loistavan katsausartikkelin erääseen suom. tiedelehteen, joka päätti, etteivät voi julkaista sitä, koska en ole lääkäri*
[X] LDN-konferenssissa puhuminen Skotlannissa (sovittu juttu)
[_] toisen lääketiedekirjan kirjoittaminen (ja toivottavasti julkaisu) siirtynee ensi vuodelle
[/] romaani #6 valmiiksi ja sille kustannussopimus valmista on, jälkimmäinen työn alla
[/] romaani #7 valmiiksi tai ainakin ensimmäinen versio käsikirjoituksesta muistiinpanovaiheessa
[/] lisää hollannin opiskelua alkuvuodesta sujui hyvin, nyt pari kuukautta vähän lepsuillut
[_] espanjan ja ehkä ranskankin perusteet ei ole vielä ehtinyt näin pitkälle
[/] lehteen kolumnistiksi pitchasin ~25 julkaisua, syksymmällä uudestaan

* niin, mitä sitä nyt turhaan julkaista artikkelia kivun yleisimmästä aiheuttajasta kipua käsittelevässä tiedelehdessä, joka reilun 10-vuotisen historiansa aikana on maininnut asian kahdesti sivulauseessa...

Sellainen oli sitten Hollanti tällä kertaa. 10 päivää tuntui uskomattoman lyhyeltä ajalta eikä varmaan ihme.

Matkan kohokohdat olivat varmaankin Hortus Botanicus, Artis Zoo (erityisesti kirahvit, pelikaanit, jättiläiskilpikonnat, simpanssit, orangit ja norsut) sekä Prog as a Frog -housebileet. Muita mieleenjääneitä juttuja olivat esim. upea katutaide, Tropenmuseumin ruusuveden tuoksuinen hindunäyttely, piknikille pyrkinyt kissa, kaktuskauppa, Haarlemin malvan/fuksianväriset talot, katumarketin takapihalle piilotettu arabialainen basaari, kukkivat kirsikkapuut, suklaacroissantit, karhunvatukat, käsittämätön kiksutivoli kuninkaanlinnan pihalla, siirtolapuutarhan hilpeät vanhat sedät sekä tietysti Vondelpark ja ihana (intialainen/nepalilainen/thai/indonesialainen) etnoruoka.

Taas tuntuu siltä, että jotain olennaista itsestä jäi matkalle. Miksi kukaan haluaisi asua Suomessa, kun on niin paljon mukavampiakin maita. Pitänee toivoa, ettei Hollanti vielä hetkeen jää veden alle, jotta pääsisi asumaan paikkaan, jossa kokee olevansa oikeasti kotona.

Siistiä kirjoittaa välillä vähän toisenlaisiin lehtiin. Kun on kirjoittanut reilut viisi vuotta vain tietotekniikasta, niin vaihtelu virkistää kummasti. Olen aika tyytyväinen artikkeliin sisustustuoksuista.

Synttäreihin enää viikon verran aikaa, sitten S.U.N. Project ja sitten Hollantiin reiluksi viikoksi. <3

Hyksillä olivat anteliaita, kortisonia piisaa vielä vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Elämä jatkuu vielä siis ainakin sen aikaa. Tammikuu meni siivotessa, sen jälkeen olen yrittänyt keskittyä muihin projekteihin, joita riittää. Olen taas muistanut, miten mukavaa on esimerkiksi siivota, laittaa ruokaa, leipoa, kävellä ulkona, tanssia, liikkua muuten, piirtää ja hoitaa kasveja, Huvittavaa, että jotkut tuntuvat kuvittelevan, että viihdyn vain tietokoneen ääressä. Pahoittelen, mutta erehdytte pahasti.

Hain töitä uudesta lehdestä, saa nähdä miten sen suhteen käy. Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä taas työstää esseekokoelmaakin.

Sain vihdoin kortisonireseptin. Nyt voin toivottavasti elää edes vähän aikaa about normaalia elämää, ainakin tähän mennessä fiilikset ovat olleet tosi hyvät. Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi 5,5 vuoden hajoilun jälkeen.