Kujan seinän tiilien, pintaan raavittujen kasvojen.
Yksikään ei hymyile, en osaa irroittaa.
Ja liian usein, niin usein löydän sinut unestani.
Hymyilet, ja minä myös kerrankin.
Ja liian usein, niin usein herään taas unestani.
Kylmä maa jäätää, taas yksin.
Kuun varjoissa hiipien, tomuisia jälkiä seuraten.
Yön pimeään eksyen, minä jään aaltoihin.
Ja liian usein, niin usein löydän sinut unestani.
Hymyilet, ja minä myös kerrankin.
Ja liian usein, niin usein herään taas unestani.
Kylmä maa jäätää, taas yksin.
Yöhön heräsin, aaltoihin mä jään. Mä jään.
Ja liian usein...