Päätöksii on vaa pakko tehä,
ja kaiken vaiheilun jälkeen,ei mistää
voi olla varma kuitenkaan.
Mut must tuntuu,et nyt on vaa aika
jatkaa omien polkujen kulkemista..
Mun on pakko uskoo,
et kaikki kääntyy parhain päin,
ja et mullakin tulee vielä olemaa
maailman ihanin elämä.
Pakkohan sen on mennä niin,
et jos on melkein koko pienen ikänsä(en o viel vanha siis)
kohdannu toinen toistaan ärsyttävimpiä
vastoinkäymisiä,ni..
Eiks pakostaki jossainvaihees tuu se vaihe,
ku kaikki
menee hyvin?