IRC-Galleria

Kun et tiedä, ketä uskoa..
Mielestäsi kenelläkään ei olisi enää
syytä valehdella.
Silti toinen nyt niin tekee.
Ja ihan sama mitä yrität ajatella,
ihan luonnollisesti epäilyksesi vaaka
kallistuu siihen suuntaan,joka jo kertaalleen
luottamuksesi romutti.
Se on ihan inhimillistä.

Onko liikaa vaadittu,
selvittää tämä asia,
joka sotkeutuu ajatuksiin
ihan jatkuvasti?
Vaikka kuinka yrität järkeillä asiaa,
oppia elämään sen kanssa,
niin et vaan yksinkertaisesti pysty.
Nyt vaan kolahti liian lujaa.

Ja vaikea sun on hyväksyä jotain,
kun et varmuudella edes tiedä,
mitä se jotain on.

Ja jos se jotain on sitä,että se seläntakana
pelaaminen jatkuu...vaikka kuinka on vannonut
tekevänsä jatkossa toisin, olevansa rehellinen..
Niin ei sitä edes ikinä voi hyväksyä.
Siihen voi vaan hajota, sitten kun ei enää jaksa.
Lopulta ainoa kysymys onkin,
Haluaako ne todella hajottaa sinut?

Parhaimmat ystävät ovat elämän suola.ja sokeri.ja kaikki.

Kaikille teille jotka jaksatte mun oikkuja ja ootte aina paikalla, kun tarvin teitä.


"Kun joskus tuntuu, että pyörin päättömänä ympyrää (ei hajuakaan siitä,minne pitäis suunnistaa),
ja kun toisinaan tunnen, etten kuulu mihinkään (mistä sen paikan vois muka tunnistaa?),
Ja kun niin usein tunnen, etten tyydy ikinä mihinkään (vaan etsin aina jotain parempaa),
Silloin olette siinä.

Neuvotte mulle mistä löydän sen tien,
autatte mua kulkemaan sitä pitkin,
perillä osoitatte oikean paikan,
näytätte, että kuulun sinne,
Ja tajuan, etten tarvi enempää.

Ootte paljon paljon enemmän, kuin ikinä toivoa uskalsin.
Vaikka koko maailman tuskat avullanne hukkaisin. ;)

Tuotte hurjasti valoa pimeään,
jokainen teistä, tärkeän osan mun elämään." <3


Hyvempää ystävänpäivää kaikki ihanat!<3

Syyskuinen aamu.
Auringonpaistetta.
Lehdet kellastuvat,
antavat viimein periksi
päästäen irti
tutusta ja turvallisesta.
Ei tarkkaa tietoa siitä,
minne päätyvät.
Luottavat elämään,
omaan kohtaloonsa,
joka sekään ei kovin
onnellinen ole.

Päätyvät maahan
ihmisten tallottavaksi
ja potkittavaksi.
Toiset vain jäävät
maahan makaamaan,
niitä ei kukaan
ole auttamassa sieltä ylös.
Tallovat vain jo valmiiksi repaleisia.

Muutama sentään pelastuu.
Joku on kasannut ne yhteen,
jotta he voisivat auttaa
toisiaan selviytymään.
Edes tuon kylmän talven yli.

Vihdoin saapuu kevät.
Hiljalleen se palauttaa
lämmön ja sen mukana
luottamuksen toisiin..

Kaikki ne eivät vain selviä
kevääseen asti.

"Saavuttaakseen sen,mitä eniten haluaa, on kohdattava paljon asioita,joita eniten pelkää.."

Korealainen nimi:
A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J-zu * K- me * L- ta * M- rin * N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi


Nina: Tokitoka (tietenki toinen:)
Kortesmaa: Memoshichikuaririnkaka
Ninnu: Tokitotodo
Ninppa: Tokitononoka

*khih*

Ajatus kulkee
vihdoin suht selkeästi.
Nyt sen ymmärtää,
mitä ne toiset tarkotti.
Kokeilkaa oikeesti,
ei se pahaa tee.
Ensin on ehkä hieman vaikeaa..
mut sen jälkeen taas
ihan eri tavalla
asioita arvostaa.

Kun vihdoin tiedät ja olet varma siitä,
mitä elämältäsi haluat,
varma siitä,
että haluat antaa vielä mahdollisuuden,
ennenkun käännät selkäsi...

Silloin tietenki se matto vedetää sun jalkojen alta..
Sä kaadut.
Ja lujasti.
Sua sattuu niiiiin paljon..
ettei KUKAAN voi ymmärtää sitä...
Taas oot palasina..
eikä mikään auta.
Vaikka susta pidettäis kiinni kuinka lujaa,
vaikka sä tietäisit että ne ketkä on siinä sun vieressä tukemassa,
halaamassa sua, ne oikeesti välittää ja tahtoo auttaa, ei se auta.
Sä vaan hajoat.

Olitkin taas liian vahvoilla,
melkein voiton puolella.
Asiat alko vihdoin olee jotenkin järjestyksessä.
Luotit ihmisiin.

Ja taas kerran ihan turhaan.

Ei muuta sitten vaan,
kun rikkalapio käteen ja
lakaisemaan niitä sirpaleita
takaisin kasaan..

Fuckin' GREAT.

no juujuu,kyllä me tuparit pidetään,älkää huolehtiko.Sit kun on sen aika.
Mut ne on sit sellaset,et jokaisen pitää tuoda meille jotain...juhlajuomaa.:)
Koska muutto tulee aika kalliiks eikä meil raukoil o rahaa kuitenkaa...:D

nii.

Oma koti. Minnun ja Nixun.
Tai koht ainaki,eli ensviikolla.:D
nimet on papereis ja dollarit melkein taskussa,josta ne sit luovutetaa asuntoagentille joka sit luovuttaa meille avaimet ja sit kaikki jotkuu tyypit muuttaa meiän tavarat sinne uutee kotii.
melkein.
Eli saa toki lahjottaa miljooneita rahoja.
Ja tulla kantamaa ne tavarat.
Kun ollaa saatu avaimet.
Aini,ja siivotakin saa kyl toki.

Mut vähä paljo kivaata. 74n neliön edestä.
Ihan ikiomat huoneet.<3
parveke.<3
kunnon keittiö.<3
ISO olohuone.<3

KOTI.<3

Noh..Vihdoin on asiat sit laitettu päätökseen. Hetken tuntui tosi vapautuneelta. Nyt en enää ole niin varma. Tuntuu taas kerran siltä,että mikään ei oikein tunnu miltään. Paitsi että sisintä ahdistaa..ja jotain muita tuntemuksia, en vain oikein tunnista niitä, en tiedä miten niitä kuvailis, saati sitte että mitä helvettiä ne mahtaa tarkottaa...Että miltä ne oikeesti tuntuu?Ei hyvältä. Siinä kaikki mitä osaan sanoa. Nii ja sen,ettei asian toisin tekeminenkään ois tuonu muutosta olotilaan..

Mietiskelen taas välillä et miten helvetissä mä oikein kestän/siedän itteäni.. Vaikka siis,ehken mä kyl tosiaan siedäkään? Oon edellee ihan hukassa, kyllä mä sen voin myöntää. Vaikea sitä ois tosin kieltääkään,ku joka aamu herätessä tuntuu ihan erilaiselta ku edellisenä iltana nukkumaan käydessä.
Välillä luulen tietäväni miten haluaisin asioiden menevän. Seuraavana hetkenä en enää olekaan niin varma. Ja sitä seuraa sit se tunne,etten todellakaan halua et asia menee niin.

Kuitenkin..kun kerran tiedostan edes jollain tasolla oman ”tuuliviirimäisyyteni”, miks ihmeessä en sit voi olla toimimatta, vaan pitää häslätä joka ilmansuunnassa sotkien mahdollisimman monta ihmistä,tavalla tai toisella, tilanteeseen mukaan. Vaik siis kyl mä joskus ihan oikeestikin tiedän mitä haluaisin..tai ainaki mitä luulen haluavani.

Ehkä tää kaikki on todellaki sitä, et mä yritän yhä edellee etsiä sitä omaa paikkaani. Ja siis hyviä paikkoja on kyl löytyny.Mut ne on ollu vaan jotain välietappeja,niihin ei o saanu jäädä. Tai sit mä oon ite vaan ryssiny ne hommat niin,et en vaan enää o voinu jäädä.
Sitäpaitsi, newsflash, ei sellast ku oma paikka o olemassakaan,ei valmiina. Se pitää ite rakentaa. Mutta minne? No niinno.Sepäs se.

En mä halua tahallani vahingoittaa muita, sotkea muiden suunnitelmia ja elämää yleensäkään. Joku vaan aina ojentaa sen kauhan jolla hämmentää ja sen enempiä miettimättä mä vaan aina tartun siihen.. Anteeks.
Vaik toisaalt, ei kukaa pysty pahasti hämmentää, jos vaan ei ite anna toisen tehä niin.Siis huom, ei pahasti.

Välillä, tai aika useinkin..Lähes jatkuvasti oikeastaan, tuntuu siltä, et tää ei edes o MUN elämä,vaan jonku toisen. Joku toinen tekee kaikki päätökset ja mä vaan seuraan sitä suu auki jostain lasiseinän takaa. Sillointällöin hakkaan lasia ja yritän huutaa,et hei, ei noin, mut ei se auta. Se toinen ei kuule eikä näe. Tai sit se ei vaan välitä. Se vaan elää omaa elämäänsä, tekee omia typeriä päätöksiään eikä yhtään huomaa,että jollain olis nyt jotain sanottavaa..

Mut mä oon päättäny.
Joku päivä mä oon niin vahvaks kasvanu, et saan lyötyä sen typerän lasin rikki ja selätän sen tyhmäpään joka tekee hölmöjä juttuja. Sit se on sen vuoro katella sieltä lasin takaa miten asiat oikeesti pitää tehdä, miten elämä oikeesti pitää elää. Niin,että voi olla tyytyväinen.Ylpeä tekemisistään. Ehkä ihan jopa onnellinen.