kuvittelin aamulla junassa ihmisten hytkyvän fatboy slimin tahtiin.
julkisissa musiikkia kuunnellessa keskityn yleensä vaan olennaiseen, eli korvanapeista tulvivaan mökään. ja kun haluaa repiä jostain helvetillisen kovasta rallista - vaikkapa airbournen 'stand up for rock'n rollista' - kaiken irti, jäätävään kitarariffiin fokusoituminen onnistuu parhaiten ottamalla katseelleen kiintopisteen.
tänään se oli mulla vr:n roskis, tai oikeemmin sen metallisen rosoinen reuna. tsekkasin sitä tosi tarkkaan, oikeen siristin silmiäni, mutten oikeesti ees hahmottanu koko pönikkää. metallilootan sijaan hahmottelin vaan mielessäni joitain käsittämättömän cooleja tapahtumia jotka sopis täydellisesti kipaleen musavideoon. oikeen kylmät väreet meni, kun kelailin miten ääni ja kuva hitsautuis täydellisen saumattomasti yhteen. kuulostaa ehkä snadisti hölmöltä, mut ainakin omalla kohallani kikka toimii paremmin kun vaikka silmien sulkeminen.
joskus taas napit korvilla uppoutuu ajatuksiinsa niin totaalisesti, että huomaa musiikin jääneen vaan taka-alalle. silloin kattelee aivan lyhty yössä ikkunasta ulos, maisemista mitään tajuamatta.
toisinaan taas havahdun kelailemaan, luukutanko musaa liian kovaa ja aiheutanko siten häiriötä kanssamatkustajille. yleensä pikainen silmäys vierustoveriin riittää saamaan vastauksen selville.
vielä yks - ja kaikkein kiusallisin - huomio: mun nenäontelot on aika ahtaat. tarkottaa, että jos on vähänkään nuha päällä, muuten kun suun kautta hengittäminen on hankalaa. nenän kauttakin onnistuu, mut valitettavan usein näin tehdessä sieramista kuuluu kauhee vinkuna. musiikkia paukuttaesssa sitä ei kuitenkaan välttämättä tuu ajatelleeksi, ja sekin peilautuu suoraan vaikkapa vastapäätä istuvan tädin kasvoilta.
:S