luontoäidillä on sivellin pelannut viime päivinä varsin mallikkaasti. kelit on olleet niin hienot, että pienestä väsymyksestä huolimatta mieli on pysynyt virkeänä. piristävää ja hienoa, lumet sulaa ja lämmön oikein tuntee.
eilenkin oli kiva köpötellä kaupungilla auringonpaisteessa. kevättakin alla tarkeni loistavasti pelkällä t-paidalla. tuntuu kevyeltä, varsinkin kun askellusta ei jatkuvasti hidasta veemäinen lumipeite eikä tarvitse enää liukastellakaan sulilla kaduilla.
mutta siis, eilen siis tosiaan maleksin keskustassa ihan muuten vaan, kun ei ollut muutakaan tekemistä hyppytunnilla. ajelehdin kaupasta toiseen, ja meinasin jo mennä kahvilaan istuskelemaan kunnes tajusin soittaa miialle. ja siellähän hän oli yksin kotona hauveleidensa kanssa, ruokaa laittamassa. painelinkin sinne ja sain koirulaisilta samantien haukut. en kuitenkaan kajonnut ystäväni pöperöihin, vaan istahdin soffalle ja pistin iiron pleikkarin päälle. haha, oli miiasta varmaan aika kiva vierailu kun pelasin koko sen ajan PES 6:sta (se on jalkapallopeli)!
harmittavasti hävisin matsin, barcelona oli manulle sillä kertaa liian kova pala. onnistuin kuitenkin nielemään pettymyksen kalkin kiireen avulla, sillä saksan tentin alkuun oli enää vartti aikaa ja matkaa skolelle pari kilsaa. juoksuksihan se taas meni.
vaan onnistuu se homma hengästyneenäkin. tentti meni ns. putkeen, jawohl jawohl.
illalla lupasin itselleni meneväni aikasin nukkumaan. pitkän juoksulenkin jälkeen väsyttikin, mutta maltoin vielä hetken pitää silmiä auki ja tsekata, josko telkkarista olisi tullut mitään - koneella en jaksanut väännellä. ja tulihan sieltä, NHL:ää taas suorana lähetyksenä. loput sitten arvaakin...
aamulla heräsin silmät ristissä kännykän vittumaiseen piippaukseen. pitäisi sekin vaihtaa vaikka panic!iin, niin olisi edes kunnon ääni mihin herätä. olin joka tapauksessa kolmen tunnin yöunien jälkeen niin väsynyt, että käytännössä vierin rappuset alas kahvinkeittimen ääreen. voi jessus.
liiketalouden laitoksen action alkoi ruotsin tunnilla. väsymyksestä huolimatta olin ilmiliekeissä, osasin kaikki tehtävät. ohhoh sentään.
vireystaso ei kuitenkaan kestänyt paria tuntia pidempään. heti svenska talanden jälkeen kiiruhdin isku areenalle, jonka kassaa kartutin sadalla eurolla. sainpahan ainakin kunnon liput lauantain ja tiistain trillereihin kärppiä vastaan.
yritys-juridiikan tappoluennon jälkeen koitti vihdoin ruokatunti. olivat pistäneet pizzaa uuniin, ja sekös kävi pojille.
yhdeltä olisi normaalisti ollut logistiikan tunti, mutta sen tilalla oli tänään vierailu hartwallin tehtailla. suomen suurin ja hienoin juominkien valmistuslaitos, lahdessa tottakai. pytinki oli valmistunut 2003 ja erittäin näyttävä. ryhmämme ohjattiin pakollisen esittelykierroksen jälkeen hienoihin tiloihin ilmaisten juomien ääreen. ja siellä sitä sitten oli: ILMAISTA limsaa, vichyä, olutta, siideriä ja giniä. ja kaikkea sai vetää NIIN PALJON KUIN JAKSOI. kyllä pojat viihtyivät vallan mainiosti, tultiin siihen tulokseen että oltiin sittenkin valittu opiskelupaikkamme oikein. hörrrrrps!
se oli jo iltapäivää kun köröttelin bussilla kotiin. jo ennestään raju väsymys senkun yltyi rauhallisessa ja lämpimässä kyydissä. myös "pari" nautittua ohraista edesautti uskomatonta väsymistilaani, ja sain tosissani taistella nukahtamista vastaan.
kotona nukuin saman tien parin tunnin päikkärit.
kuudelta olin sitten taas keskustassa. elokuva-alaa opiskeleva kaverini kuvasi paikallisessa raflassa city-lehden kilpailua varten mainospätkää. pääosassa valkoiseen pikkutakkiin tälläytynyt estebanos! tuli aikamoista materiaalia, hahhah, varma voitto!
nyt tarkotuksena olisi taas lähteä lenkkipolulle. illan juoksujen jälkeen saankin jo tälle viikolle kepeästi yli 25km koettua asfalttia, ja hyvä niin. fyysinen hyvinvointi auttaa nimittäin jaksamaan, tämä pölvästi kun vaan valvoo ja on väsynyt. varmasti ymmärrä tänäänkään mennä ajoissa maate. ei se vaan osaa.