IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

jalat huutaa leipääSunnuntai 01.04.2007 01:20

olipas mahtavat pelit mukkulan tekonurmella. pelattiin kuudella kuutta vastaan pari-kolme tuntia, hiukset heilui villisti bandanasta huolimatta ja jalat on ihan rakoilla. ensi viikolla keskitykset lähtee entistä tarkemmin ja jalat polkee laitaa pitkin kuin ompelukone ikään. vitun siistiä.

tänään päivällä tunsin olevani tv-sarja 'dawson's creek':issa. siinähän muistaakseni (siis itsehän en koskaan ole kyseistä sarjaa seurannut) vieritettiin ruudulle ärsyttävää koti-fiilistelyä typerän kitaran soidessa taustalla.
ihan vastaavanlainen meno oli, kun kaupungilta tultuani väsäilin kotona ruokaa. vili istuskeli kitaroineen keittiön pöydän ääressä ja soitteli jotain melodioita ja ulkona paistoi aurinko. hahhah, enää olisi puuttunut että joku katie holmesin näköinen tyttö olisi tulut pimputtamaan ovikelloa.

eilen oli hauska ilta, mutta siitä en jaksa enkä kerkeäkään sen enempää näpytellä. sanottakoon, että mollysta se alkoi ja päättyi divan kautta tyttöjen aleksanterinkadun huusholliin. siinä välissä kumosin kurkkuuni ilolientä desin jos toisenkin, tallensin tapahtumia muistikortille ja moikkailin tuttuja. aaaäääööö mä olin niin kännissääää!
aamulla sitten huseerasin ween ja jeen kanssa kaupungilla. darrainen kolmikko huiteli mäkiseen ja hesburgeriin, takaisin kämpillä pelailtiin taas nintendoa.
heikohkoista yöunista ja pienestä pöhötyksestä huolimatta taidan tänäänkin lähteä viihteelle. yöpaikaksi voisi tosin keksiä vaihteeksi jotain muuta, koska siirin tärisevät lelut käy jo ällöttämään. tsori!

uujea, nyt takapiiska ojennukseen ja mars matkaan.

hola!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.