sanoja 'suomi' ja 'jalkapallohuliganismi' on vaikea kuvitella samaan lauseeseen. niin vain kansainvälinen jalkapalloliitto uefa on kuitenkin kouluttanut keskusrikospoliisille oman, jalkapalloväkivaltaa vastaan taistelevan yksikön. krp ja veikkausliiga ovat myöskin yhdessä arvioineet mahdollisia riskiotteluita, ja yhdeksi sellaiseksi mielletään ifk mariehamnin kotiottelut fc lahtea vastaan.
viime vuosina lahtelaisten riskiryhmä on aiheuttanut maarianhaminassa elämöidessään jos jonkinlaista kohua. milloin on särkynyt baarikalusteita, milloin katsomossa levitelty häikäilemättömiä, kotijoukkuetta loukkaavia banderolleja kissan kokoisin kirjaimin. onpa lahtelaiskannattajille tullut laivan putkakin saaristoreissuilla tutuksi.
ja huomenna se taas koittaa! lahden viikinkien invaasioretki maarianhaminaan, jossa paikalliset odottavat huligaanien maihinnousua pelonsekaisina alahuuli väpättäen. meikäläinen on myös menossa mukana - kynä käyttövalmiina ja kamera latingissa!
lähtö on aamulla jo 04.30 (miten ikinä saan itseäni hereille?). aluksi suuntana turku, josta laiva roudaa riskiryhmän nro. 1 kohti ahvenanmaata. mikäli kaikki menee (ja eihän se mene) suunnitelmien mukaan, paluu mantereelle ja helsinkiin tapahtuu perjantaina aamupäivällä. tästä reissusta ei hyvä heilu, mutta reissu on aina reissu!
aye, ankkurit ylös ja matkaan!