IRC-Galleria

maailman paras veli täyttää tänään 16 vuotta.

rokki soikoon ja muutenki volat kaakkoon!

GO VILI!















oon hiton ylpeä.

sain facebookissa JETMAN-invitationin.

kokeilin peliä. hmm, ihan hauskaa.

mutta kuka hullu saa kokoon 2800 pistettä? minut haastanut timo on saanut näin paljon pojoja kokoon, mutta itse en ankarasta näpyttämisestä huolimatta ole päässyt edes puoleenväliin timon pisteitä.

ei perkele.

sananlaskun mukaan muu maa on mustikka ja oma maa mansikka, mutta aina reissuilta ei ole kiva palata kotiin.

lähtiessämme sunnuntaina stanstedin lentokentältä kohti suomea oli sää brittein sumuisilla saarilla vähemmän sumuisa. aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta ja ulkosalla pärjäsi ilman takkia. huikeaa! kaksi ja puoli tuntia myöhemmin ryanairin koneen siivet halkoivat pirkkalan ilmaa. ulkona odottava näky oli lohduton ja masentava.

hirveä viima, sysipimeää ja meininki kylmempää kuin dexterissä.

eikä siinä vielä kaikki: matkalla tampereelta helsinkiin aloin tuntea oloni viluisaksi, ja yöllä siskoni kämpillä herätessäni ylläni virtasi kylmä hiki. aamulla hoipertelin hirveissä tärinöissä rautatieasemalle ja sieltä edelleen lahteen, jossa kuumemittarin lukema näytti melkein 39 astetta. surku ja valitus.

alkuviikko onkin mennyt pitkälti vällyjen välissä. silloin tällöin sitä jaksaa käydä kusella tai pistää leffan soittimeen, mutta eipä juuri muuta. en ole jaksanut leikkiä edes uudella ipodillani tai syventyä videopeleihin, kaikki voimat poissa. höh.

ps. kummisetäni suositteli yhtä kauppaa kingstonissa, joka oli äänestetty brittien parhaaksi vaateketjuksi hinta-laatu suhteessa. sieltä löysin kuvassa näkyvän aidon nahkatakin, jonka hintalappuun oli raapustettu käsittämätön £17 (=25€) hintalappu! primarkeja suomeenkin, kiitos.

tänään kävimme kingstonissa. pieni kyläpahanen se oli, vähän isompi kuin lahti kuitenkin. mutta vaikka etäisyyttä lontooseen ei ollut kuin kymmenkunta mailia, ei rauhallisesta lauantai-shoppailusta ollut tietoakaan - joka paikka oli täynnä ihmisiä!

päivä vierähti nopeasti, koska kauppoja oli miljoona ja haluni kyltymätön. ostin monenmoista kivaa: sellaista, mitä suomesta ei löydä ja sellaista, mikä härmän perukoilla maksaisi huomattavasti enemmän. myös ihmisten kanssa oli jees jutustella ja kertoa olevansa suomesta, kaikki tuntuivat olevan iloisia höpötellessään pohjoisen pojan kanssa.

starbucksissa ei tosin varmaan oltu kovin iloisia vierailustani, kun pöllin sieltä kahvikupin.

illalla hyppäsimme bussiin ja matkasimme takaisin wimbledoniin. jo melko tutuiksi tulluilla kulmilla kulutimme sitten aikaa pubissa istuskellen ja olutta ryystäen. yhdessä vaiheessa olin jo lähellä kiljaista "aye, mates! saturday, this the fuckin' match day! chee-eers!" mutta en sitten huutanut. ja hyvä niin, sillä screeniltä ei tullutkaan jalkapalloa. ihmisten aikaansaama meteli oli silti melkoinen, kun kaikki kailottavat iloisesti kovaan ääneen ja tilaavat lisää juominkia. täälläpäin asustaa iloista kansaa, eikä kukaan edes uhkaa tulla vetämään kuonoon!

. . .

last night in london, what a shame. still, kyllähän tänne pääsee aina uudelleen. nytkin big benin näkeminen oli vain parin klikkauksen päässä.

PS. täällä on nyt jotkin kyltsin alltså kyllikin alltså kylie minoguen uran 20v-pippalot. radiossa soi kyrberin biisit, telkasta tulee neidon taikashowta ja taivaalla räiskyy ilotulitteet. wau! on se kyykenderi aika emäntä.

suurkaupungissa on joskus vain hauska palloilla ees taas, vailla tarkkaa päämäärää. tänään on tullut istuttua paljon undergroundissa ja nähtyä monenlaisia paikkoja. niistä ehkä siistein oli harrod'sin tavaratalo, joka oli aikamoinen elämys.

vastaavaa puljua saa muualta hakemalla hakea - luultavasti turhaan. tavaratalo on valtava ja todella tyylikäs, täydensin sen eri osastojen näytteillepanoon mukavan siivun muistikortista. sykähdyttävimmän yksityiskohdan tittelin vei varmaankin massiiviset egyptiläiset rullaportaat, joiden alapäässä on dianan ja al fayedin muistomerkki. yhdellä rullaportaita reunustavista parvekkeista oopperalaulaja antoi äänensä kuuluviin asiakkaiden iloksi. ja minä kun luulin että stockmann olisi hieno tavaratalo.

puoliltapäivin vatsassani oli perhosia. matkasimme tuolloin kaksikerroksisella bussilla putneyn keskustan läpi kohti fulham roadia, jonne päästyämme lävitseni kulki kylmät väreet: siinä se nyt sitten on, stamford bridge. 42 000 jalkapallon ystävää vetävää stadionia oli ilo katsella häikäisevässä auringonpaisteessa, mutta sitten oli aika astella sisään fanikauppaan. ei tullut halpa reissu, mutta hei: kaikki lahjoittamani punnat menevät chelsea fc:n hyväksi! mahtavaa.

jos seteliä paloi kaksikerroksiseen fanishoppiin, vielä enemmän sitä paloi pari tuntia myöhemmin oxford streetillä. ostoskatu on maineensa veroinen, vaikkei ehkä sittenkään vedä vertoja pariisin champ elyséelle. menin joka tapauksessa sekaisin materian keskellä, ja menetin itsehillintäni täysin. toisaalta, jos jotain kivaa löytää niin pitäähän sitä sitten ostaa. ettei vaan jää myöhemmin mitään hampaankoloon.

lontoo on siitä mukava kaupunki, että täällä kommunikointi ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia. manner-euroopassa englantia osaavia on yllättävän vähän, ja hekin (hollantilaisia lukuunottamatta) puhuvat sitä niin vahvalla murteella, ettei eroa alkuperäiskieleen meinaa aina huomata. ruotsissa yritän aina olla sortumatta englantiin ja pärjätä svenskalla, mutta se tuottaa valitettavan harvoin toivotun tuloksen. sama juttu saksassa.

täällä briteissä taas homma luistaa kuin pelikaanien luistin. paikallisten kanssa voi jauhaa huoletta paskaa, jopa poliisien kanssa tuli heitettyä snadia läppää. yhdessä kahvilassa pitäjä kiitti lähtiessämme huikkamalla selvällä suomella "kiitos". britit on käyneet hyvin koulunsa.

nyt jatkan siitä mihin äsken jäin. eli ronkin viimeiset pizzaviipaleet käsiini ja kumoan kaljaa kurkusta alas. huomenna taas painelen pubiin, tilaan pintin, katson jalkapalloa ja saan turpaani.

cheers, mate.

lontoossa sataa.

päivä alkoi aurinkoisesti, mutta sitten pilvet kerääntyivät yhteen ja ensimmäiset sadepisarat ropisivat niskaan, kun ihmettelin piccadilly circuksen valtavia valomainoksia. sadetta oli hyvä mennä pitämään virgin mega storeen. hyvä niin, koska en ostanutkaan sateenvarjoa ennen lentokoneeseen menoa. laiska paska.

metrossa yksi mies luki lehteä, jonka kansi kirkui suurin kirjaimin suomalaisesta youtube-massamurhaajasta. tarkemmin katsottuani lehden nimi oli the sun. jokelan käsittämätön verilöyly koskettaa siis muuallakin kuin kotimaassa, ja nyt tapauksesta tietää ilmeisen moni.

kummisetäni kämppä on ihan wimbledonin tenniskeskuksen vieressä. tässä on kolme kerrosta, pieni puutarha ja muuri aitoon brittityyliin. ihan naapurissa asuu kaveri, jonka postilaatikossa lukee 'ballack'. chelsean kotistadion stamford bridge ei siis ole sekään kovin kaukana.

aamupalapöydässä oli tarjolla pullaa ja marmeladia. telkkarista tulee frendejä, emmerdalea ja jalkapalloa. paljon jalkapalloa.

vaikka sijainti on tällä hulppealla asuintaloalueella lähellä ydinkeskustaa, matka vaikkapa big benille kestää minimissään sen 30 min. ja kaikki ajaa väärään suuntaan! meinaan jatkuvasti jäädä auton alle. eurot ei käy maksuvälineeksi, ja metrokarttoja voisi verrata nykytaiteeseen. voi jösses.

notting hillissä olin ihan varma, että hugh grant kävelee vastaan. ei kävellyt. en myöskään nähnyt craig davidia yhdessäkään karaokebaarissa laulamassa, vaikka kovasti yritin bongailla miestä ikkunoista. damn.

toivottavasti huomenna on kivempi päivä.

jaahas, huomisesta lähtien loppuviikon ohjelmassa onkin tiedossa melkoista menoa!

fishn' chips, football & sneakers. stores, rock clubs & fucking bollocks.

aye aye, mate! couple of beers ja sitten piccadilly circuksen kautta stamford bridgelle. tai jotain. mitään ei ole oikein suunniteltu, senkun mennään vaan. vain se on varmaa että majapaikasta ei tarvitse pulittaa punnan puntaa, saadaan punkata kummisetäni ja hänen perheensä 3-kerroksisessa omakotitalossa wimbledonissa.

mutta ennenkuin lentokone kaartaa sumuisille saarille, olisi ehkä järkevää ostaa sateenvarjo - they say it rains often in london. myydänhään niitä sateensuoojia toki thamesinkin varrella, mutta mikä olikaan punnan kurssi suhteessa euroon? mene ja tiedä.

nomuttajoo. off we go, then!

eihän siitä kauan ole, kun joukkue toisensa jälkeen kävi lahdessa antamassa isäntäjoukkueelle selkäsaunan. kiekkoa pelattiin puolityhjien katsomoiden edessä, ja piti olla vain ajan kysymys, milloin saunan taakse raahatun pelikaanin niskaan ammuttaisiin kertalaakista helpottava armonlaukaus. urheilussa kaikki on kuitenkin mahdollista, ja niin vain pelicans nousi surkeasta siipirikosta vastustajia systemaattisesti raatelevaksi petolinnuksi.

uskomatonta, mutta totta.

maaottelutauolle lähdettäessä pelicans johtaa sm-liigaa. runkosarjaa on pelattu melkein puoleenväliin, ja lahtelaisjoukkue komeilee ykkösenä lähes kaikissa mahdollisissa tilastoissa. pelicans on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja. sen ylivoima on ollut tappavan tehokasta.

kautta on pelattu jo niin paljon, ettei enää voida puhua mistään sattumasta. mediat kautta maan ja jopa ulkomaita myöten (NHL.comin arvostettu journalisti kävi lahdessa paikan päällä ihmettelemässä pelikaanien riemumarssia) ovat sen jo monesti todenneet, mutta sanottakoon se vielä kerran: pelicans on tällä hetkellä suomen paras jääkiekkojoukkue.

pelicansin miehistö on sopiva miksaus kokemusta ja nuoruuden intoa, tähtipelaajan statuksella ilta toisensa jälkeen viilettäviä ratkaisijoita ja puolihulluudella kaikkensa joukkueen eteen antavia työmyyriä. tolppien välissä seisoo koko sm-liigan paras maalivahti, antti niemi. kundi on ollut aivan uskomaton, ja kutsu maajoukkueen leijona-paitaan oli lopulta itsestäänselvyys. valmentaja hannu aravirta on todistanut kykynsä, samoin kuin koko organisaatiokin sen jokaisella eri tasolla.

lahdessa on menty pelicansin menestyksestä sekaisin. isku areena on ollut koko kauden 89%:sti loppuunmyyty. lehterit pullistelevat seisaaltaan taputtavia ja pussinokille hurraavia veronmaksajia, jotka janoavat lisää menestystä. lahdessa on käynnissä jo vuosi sitten alkanut kiekkobuumi, ja se buumi ei näytä minkäänlaisia hyytymisen merkkejä.

tein jokunen päivä sitten haastattelun sankarijoukkueen tuulennopeasta laitahyökkääjästä jesse saarisesta (kuvassa). saarinen on 11 osumallaan liigan maalipörssin kakkonen. kysyin kaverilta, tunteeko hän ylpeyttä ollessaan lahtelainen.

vastaus tuli hetkeäkään epäröimättä, vakaalla äänellä: "kyllä."

saarinen ei ole mielipiteensä kanssa yksin. samoin ajattelee luultavasti 100 000 muutakin lahtelaista, siis sen verran kuin väkeä radiomastojen katveessa asustaa.

pelicans on ilonaihe, josta iloa revitään irti vielä pitkään.

lahtelaiset ovat perinteisesti kovia käymään elokuvissa. näin joskus tilaston, jonka mukaan radiomastojen katveen väki istuu mielellään pimeässä suuren valkokankaan edessä karkejaan rapisuttamassa. saman tilaston mukaan lahtelaiset ovat myös matkanneet elokuvanautinnon perässä oikorataa pitkin helsinkiin, jonka moviecenterit ovat lyöneet laudalta lahden perinteikkäät elokuvateatterit.

ainakin tähän saakka.

lahteen avataan huomenna tekniikaltaan suomen paras leffakeskus. katsojille luvataan elämys, jollaista ei muualta tästä maasta löydä. viiden tähden elokuvapuitteiden lisäksi aivan ydinkeskustaan avattavasta kuvapalatsista löytyy myös massiivinen kuntosali, 3-kerroksinen royal-yökerho, kaupungin komein texmex-rafla ja pari kahvilaa, wayne's coffee sekä way cup. olen töissä jälkimmäisessä kahvijuottolassa.

pääsin tänään muiden työntekijöiden kanssa tutustumaan elokuvakeskukseen päivän etuajassa. perusteellisen kahvikoulutuksen (johon kuului runsaasti ilmaista juotavaa ja jäätelöbaarin maistiaisia!) lisäksi oli hauska kierrellä elokuvakeskuksessa, jollaisesta on tässä kaupungissa voitu takavuosina vain nähdä märkiä unia. entisen parkkihallin paikalle on kohonnut melkoinen pytinki! alkoi heti tekemään mieli leffaan, sen verran huikeat valkokankaat on finnkino lahteen ripustanut.

- - -

duunaan kahvien kaateluiden lisäksi edelleen myös H&M:ssä ja paikallislehdessä, ja kun tähän lisätään vielä pesti jatkoaika.comin verkkotoimituksessa, tylsää ei tälle pojalle ainakaan pääse tulemaan! kiireistä huolimatta hommien laatu ei kärsi, se on varma. lupaankin myös kahvilassa iloista, mutten niin... hmm, ammattitaitoista palvelua. ainakaan näin ensalkuun: ulkoa opeteltavia eri kahvilajikkeita on yli 40! o-ouu.

no, kyllä se tästä pikkuhiljaa. kaikki vaan kahville, mars!

joulukalenterit valtaa jo nyt alaa kauppojen etumyyntipisteillä, vaikka almanakassa ei olla vielä edes marraskuun puolella. huomasin nämä pahviset, jouluhysteriaa enteilevät kalenterinpahaset ensimmäisen kerran toissapäivänä. olin anttilassa kiertelemässä levyhyllyjen välissä, kun silmiini iskivät kassojen edustalla pönöttäneet isot kalenterikasat. oli pakko mennä katsomaan, minkälaisen valikoiman perusteella päätään pitäisi tänä vuonna vaivata ostopäätöstä tehdessään.

ehdottomasti houkuttelevin kalenteri oli kinderin valmistama. se on se massiivinen, lähes 20 euron hintainen namupakkaus jonka sisältämän suklaan ihanuutta voi vaan hiljaa mielessään kuvitella. en nimittäin missään nimessä aio pulittaa sinällään typerästä joulukuisesta luukunavaamis-rituaalista cd-levyn hintaa, jösses sentään.

kinder on saksalaisten käsialaa. kolmion muotoiseen namusettiin sakemannien kalenteriedustus kuitenkin jäi, sillä lopuista esillä olleista tuotteista vastasivat belgialaiset ja kotimaiset osaajat. olisin kuvitellut saksan edustusta huomattavasti paremmaksi, onhan maa sentään yksi perinteikkäimmistä joulusuklaan tuottajista. höh!

deutchmeistereiden jääviys tämän vuoden kalenteriralliin näkyi ikävällä tavalla: rumien ja teennäisen iloisten pahviperkeleiden tilalle on nyt tullut täysin naurettavia vaihtoehtoja. kuka haluaa ostaa xylitol-joulukalenterin, jonka kannessa vilistää hangessa peuhaavia muumeja? saksalaiset valmistajat tietävät, että aitoon joulukalenteriin kuuluu tietenkin suklaa - mieluiten vieläpä hieman ylimakea sellainen - ja täysin tyylitön kansikuva. ei muumeja, alieneita, prätkähiiriä tai timo jutilan naamaa, vaan metsän eläimiä, alkoholisoituneita punanenä-pukkeja, vinossa olevia kuusia kynttilöineen ja sen sellaista.

niin että terveisiä vaan leafsille ja muille surkeille yrittäjille: kyllä saksalainen osaa aina paremmin!