Anahemin ja Detroitin kohtaaminen jo tässä vaiheessa on sääli, sillä kyseessä on vertaansa vaille oleva taistelu. Tämä ottelupari olisi ansainnut asemansa läntisen konferenssin finaaliparina.
Olisi virhe ryhtyä tarkastelemaan joukkueiden välisiä tasoeroja vain runkosarjapisteiden perusteella - osoittihan sen jo pudotuspelien ensimmäinen kierros, jossa lähes 20 pistettä vähemmän napannut Anaheim lähetti konferenssimestari San Josen tylysti laulukuoroon.
Anaheim on huomattavasti runkosarjasijoitustaan parempi joukkue. Se on nimenomaan pudotuspeleissä marinoitunut kundiporukka, jota pitkä runkosarja ei välttämättä jaksanut kiinnostaa yhtä intensiivisesti kuin konemaista Red Wingsiä.
Jokaisissa pleijareissa syntyy aina uusia sankaritarinoita, ja tänä keväänä se näyttäisi olevan Anaheimin nuori sveitsiläismaalivahti Jonas Hiller. Sveitsiläisen paraatipelastukset eivät jääneet vain San Jose-sarjan tähdenlennoksi, sillä mies on ollut uskomaton myös Detroitia vastaan.
Detroitin vahvuus on sen tasaisuus, huippuunsa hiottu pelitapa sekä valmentaja Mike Babcockin erittäin toimiva ketjurotaatio. Babcock peluuttaa ketjujaan mestarilillisesti aina vastustajan sopivaa vitjaa vastaan, jolloin tappavan vaaralliselle hyökkäysarsenaalille petautuu mahdollisuus tehdä tuhojaan. Hossa, Zetterberg, Datsjuk, Franzen, Filppula, Samuelsson, Cleary, Helm... Detroitin hyökkäyskalusto saisi minkä tahansa joukkueen kateudesta vihreäksi.
Tätä kirjoittaessa Ducks on juuri napannut erittäin arvokkaan vierasvoiton jatkoajalla ja tasoittanut otteluvoitot 1-1:een. Eikä vähiten Hillerin ansiosta, joka seisoi välillä päällään punasiipien tykityksessä.
Vaikka Detroitilla onkin etenkin hyökkäyspäässä leveämpi pelaajamateriaali, on Anaheimilla etunaan jäätävä puolustus sekä kova draivi, joka saattaa palautella Detroitin leirissä ikäviä muistoja (keväällä 2007 Ducks pudotti juuri Red Wingsin otteluvoitoin 4-2).
Pitkä sarja. Ducks in seven.
. . .
Vancouver Canucks - Chicago Blackhawks
Myös Chicagon ja Vancouverin välistä semifinaalivääntöä on jo ehditty harjoittaa parin ottelun verran. Ensimmäinen otteluista oli tasainen, mutta toinen meni täysin vierasjoukkue Blackhawksin suunnitelmien mukaan.
Chicago yllätti Canucksin housut kintuissa tämän kotihallissaan kovimpien valttikorttiensa - siis nopeuden ja mielikuvituksellisuuden - avulla. Fyysisesti kovempi mutta myös kankeampi Canucks on omassa päässään pulassa Blackhawksin nuorukaisten kanssa - aivan kuten Calgary Flames avauskierroksella. Ja aivan kuten Flamesillä, myös Vancouverilla on vaikeuksia ehtiä luomaan painetta Chicagon puolustukselle joka liikuttaa kiekkoa erittäin nopeasti.
Blackhawksin takalinjoista ei pidetä paljon melua. Siniviivaa luutivat kuitenkin kovat miehet, joiden nimet ovat viimeistään parin vuoden sisällä tunnettuja kaikkialla keikkoa seuraavassa maailmassa. Brent Seabrook, Duncan Keith, Brian Campbell ja erityisesti AHL-seura Rockford IceHogsista hurjan rynnistyksen ylös showh'un tehnyt Christian Hjalmarsson ovat kaikki olleet graniittia.
Vancouverin vastaava on vain iso ja ilkeä. Ja siitäkin puuttuu nyt jalkansa loukannut Sami Salo.
Maalivahtipeli on tietenkin avainasemassa näin tasaisessa ottelusarjassa, mutta ainakaan tähän asti kumpikaan herroista Habibulin - Luongo ei ole onnistunut seisomaan päällään. Jos ottelusarja venyy ratkaisevaan seitsemänteen matsiin, veikkaan Habibulinin vievän voiton - venäläisen taskusta löytyy jo Stanley Cup -sormus.
Näiden joukkueiden kohtaamiset olivat äärimmäisen tiukkoja jo runkosarjassa. Molemmilla on loistava kotiyleisö - jonka edun Blackhawks on siis vierasvoitollaan jo onnistunut nappaamaan itselleen. Molempien erikoistilannepelaaminen on kunnossa, joskin Canucks on näistä joukkueista hieman kurittomampi.
Siksi ennustan pientä yllätystä. Hawks in six.