IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

tippa linssiinTiistai 20.03.2007 23:53

kärpät potkaisi pelicansia isännän ottein pyrstösulille ja lintuparvi liihotti kesälaitumille.

upea kausi päättyi tänään isku areenassa hirvittävän taistelun jälkeen.

tasaisesta sarjasta olisi pienellä tuurilla voinut pari peliä kääntyä lahtelaisillekin, mutta tämmöistähän urheilu on. hyvällä joukkueella on myös hyvää onnea, ja pelicansille kiekko ei tällä kertaa pomppinut.

nyt alkaa valmistautuminen seuraavaan kauteen. vahva perusrunko on jo koossa, enää tarvitsee lyödä isoa euroa päytään parin kovan vahvistuksen hankkimiseksi. ja sehän onnistuu, sillä pelicansin talous on hyvässä jamassa.

ensi syksynä on jälleen luvassa yleisöryntäys, sillä pelicans palaa vahvempana kuin koskaan!



kiitos.

eitäsketääTiistai 20.03.2007 16:52

1. Nimesi?
- eetu

2. Synttärit?
- 11.3.

3. Seurusteletko?
- en

4. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
- yksin tässä huoneessaniii

5. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
- en voitele leipää

6. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- juusto. ja 'makkara' on yleensä kyllä kinkkua

7. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- ei sentään

8. Olet tilaamassa fantasia pizzan, mitkä ovat täytteet?
- tonnikala, sipuli, tuplajuusto. näin ekstemporee

9. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
- tupla(jätti)juusto aterian kokis lightilla

10. Mikä on lempi ruokakauppasi?
- euromarket

11. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
- autolla, kesällä fillarilla

12. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin) ->
- ei mun levyt noin mene. naurettava kysymys

13. Kumman valitset tv vai tietokone?
- tietokone, sihenhän saa digikortin

14. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
- kokonaisuus. silmät, läpät, asenne. kyllä sen huomaa jos tulee hyvin juttuun

15. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
- huippumalli haussa! tyra banks... hei halooo!!!

16. Lenkkarit vai tennarit?
- tennarit, ehdottomasti. vaikka lenkkeilenkin 'ihan sikkenä'

17. Onko sinulla lävistyksiä?
- ei ole

18. Jos vastasit kyllä, missä?
-

19. Entä onko tatuointeja?
- ei niitäkään. voisi kyllä läpällä hankkia

20. Jos vastasit kyllä, missä?
-

21. Ruutu vai raita?
- raita

22. Omistatko mp3 soittimen?
- kyllä

23. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
- keskimäärin/päivä? töiden ja mesen takia ainakin... 3-4h

24. Milloin viimeksi sairastit jotain, mitä?
- tossa viime viikolla joku kurja flunssa yritti käydä winee mut meitsi fought back!

25. Kuinka nopea nettisi on?
- parimeganen

26. Pelaatko koneella?
- harvemmin. yleensä konsoleilla

27. Minkä merkkistä hiuslakkaa käytät?
- haha! oliks toi vittuilua? mun takarisu nauraa lakoille... hahha!

28. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- tulevaisuuden...

29. Kuunteletko tällähetkellä musiikkia?
- khyyyl

30. Jos kuuntelet, mitä?
- musea

31. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- monetkin. ainakin eric prydzin 'proper education' saa jalat viuhumaan, niin ja tietty justin

32. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
- jaa-a. mikä tahansa ruonansuun paskoista. itken myötähäpeästä

33. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
- no vaikka arctic monkeysin 'i bet you good on the dancefloor', tai mika - 'relax, take it easy'

34. Iltaseksi vai aamuseksi?
- aika sama. molemmat, GRR!

35. (vastasit ylempään ei kumpikaan) no mikä seksi?
-

36. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
- sänky härskihommeleille, puska kaljoittelulle

37. Onko sinulla paljon ystäviä?
- on jonkin verran on on

38. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
- on

39. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
- en oikeastaan

40. Entä pikku G:tä?
- no en, hyi shaatana

41. Spice girlsiä?
- olen! olin jopa tuskissani kun en päässyt niiden vikalle keikalle '97 :D

42. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- orlis

43. 50 Cent vai Eminem?
- kumpiki aika heikkoja. sanon että kanye

44. Kotiteollisuus vai Mokoma?
- kotiteollisuus

45. Stamina vai ajattara?
- no stam1na!!! sitä paitsi sitä ei kirjoiteta i:llä

46. Linkin park vai limp bizkit?
- paskat vaihtoehdot

47. Ronaldo vai Becham?
- ronaldo. nimittäin christiano ronaldo. beckhamilla ei ole siinä sanan sijaa

48. Laveerre vai Steen Christensen?
- paskat vaihtoehdot. no steen, siitähän tuli melkeen kansanedustaja. haha

49. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
- jos noista pitää valita niin jälkimmäinen

50. Simpsonit vai futurama?
- simpsonit

51. Popeda vai Klamydia?
- ja kyselyn laati sepi 34v alahärmältä! wouwouu! autossa heiluu karvanopat! aplodit!

52. W.A.S.P. vai Pink floyd?
- pink floyd

53. Good charlotte vai Private line?
- hyvä sharlotta

54. Sytkä vai tulitikut?
- tikut. niillä se sauna syttyy prkl!

55. Pantera vai Children of bodom?
- tää on paha. pantera!!!

56. Tympiikö sua nää kyselyt?
- välillä voi väsää jos on idari-tuulella

57. Osaatko tehdä ruokaa?
- jotain kyllä lähtee, se on ihan varma...

58. (MISTÄ LEFFASTA?) Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?
- wtf! :D hahhah... lumikki

59. ..... Uu, kovis vai?
- hei, tää oli toy story

60. ..... Mun tuulihatut!
- zoolander

61. ..... Sä mokasit mun kuviot!
- mighty ducks 3!

62. .... Pumba ootsä sekasi!? Toiha o jellona, sehän syö meikäläisiä!
- leijonakuningas, jonka antilooppi-kanjonikohtaus oli huima

63. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- pelaaja, is veikkkaja, veli. harkitsen myös imagea

64. Kynsilakkaa, vai ei?
- ...

65. Jos on, minkä väristä?
-

66. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
- eisiinketää

67. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
- "todellaki!" t: takarisu

68. Paras lastenohjelma?
- muumit

69. Mitä tämän kysymyksen numero tuo mieleesi?
- jussin ja jyrkin. valitettavasti. ja SEKSII SEKSII SEKSII haha

70. Mitä sinulla on nyt päällä?
- sellanen valkonen t-paita, jota hevospoolon pelaajat käyttää. possupokserit ja rannejuttu

71. Katso lukujärjestystäsi keskiviikko päivä, kolmas tunti, mitä ainetta silloin on?
- ruotsia på riktigt

72. Menetkö kesällä ulkomaille?
- kyllä

73. Onko ruotsi puhevika?
- ei todellakaan. mee laatija ittees!

74. Onko seksi harrastuksista paras?
- on se kyllä kivaa, vaikka lätkässä tuleeki enemmän hiki

75. Panisitko?
- enhän mä nyt, kun kahviakin pitäis kerkee hörppää!

76. Jeesus tulee, otatko kopin?
- riippuu lähestymis nopeudesta

77. Miksi banaaneissa on naruja?
- tarkoitat varmaan niitä suikaleita, jotka neidit nyppii pois? jaa-a. se on jotai ylihärpäkettä

78. kuulakärkikynä vai lyijykynä?
- lyijykynä

79. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
- 'olen juuri palmupuun alla riippukeinussa, alla valkoista hienoa hiekkaa ja eteen piirtyy tyyni intian valtameri. lämmintä on noin 33'c ja kiire ei minnekään.' -lähettäjä: antti, 12.12.2006

80. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- en

81. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
- todellakin! kinderit on parhaita. tykkään myös piilottaa munaskuita pikku-veljeltä, khähä!

82. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
- no ihan naamois tietenki prkl

83. Entä vapun?
- iha lärveis lakki päässä

84. Mitä mieltä olet koulukiusaajista?
- aion mukiloida jok'ikisen!

85. Onko sinua koulukiusattu?
- kyllä on! suoraan ku jostai leffasta. mutta silloin en vielä ollut lihaksikas adonis

86. Oletko sinä koulukiusannut?
- en ole, ja jos joskus kuulen omien lasteni harrastavan moista ni luunappeja ja tukkapöllyä luvassa!

87. Kun laitat kädet ristiin, kumman käden peukalo on päälimmäisenä?
- vasemman

88. Missä olit viimeksi bilettämässä?
- jackalopissa ja torvessa

89. Lempi drinkkisi?
- ei ole mitään lempparia. hahhah, paris hilton oli hyvää. lol

90. Mitä mieltä olet viiltelystä?
- mikäs siinä jos veitsi pelaa ja levyt myy

91. Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa?
- en ole

92. Mitä teit viime synttäreilläsi?
- riemuitsin, kun tps lähti kesälomalle

93. Onko sinulla sisaruksia?
- on

94. Minkä ikäisiä?
- näähän on jo kysytty, urpo. 15, 17 ja 23

95. Mikä kappale sinulla nyt soi?
- justin - 'losing my way'

96. Lähteekö nuha nussimalla?
- ainoastaan juha miedolla!

97. Roikkuvat korvikset vai napit?
- öh?

98. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- pussaillaan kun tavataan, muuten kulutetaa luuria ja näppistä. aika paha silleen... oiojoi

99. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- no daaa! EN! voisin

100. Entä nuoremman?
- voisin

101. Mielestäsi kauniita nimiä?
- olivia on aika nätti

102. Paras lukemasi kirja?
- ei ainakaan salarakas-susannan. en nimittäin ole lukenut sitä. nojoo, cornwelin kirjat on hyviä

103. Mitä tällähetkellä odotat?
- kunnon kevättä, kevättennareiden ostoa, jalkapallokautta ja matkaa

104. Entä ketä odotat?
- joulupukkia

105. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
- ei. xbox on kiinni ja vili koulussa

106. Jos on, kuka?
-

107. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
- viimeistään tammikuun alussa

108. Bacardi vai Smirnoff?
- kumpikin menee huiviin alta aikayksiön

109. Juotko? Kuinka usein?
- noo välillä...

110. Poltatko?
- en

111. jos poltat, mitä merkkiä?
-

112. Aiotko lopettaa polttamisen?
-

113. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Sä omistat mut kokonaan, mut ihan tostavaan heität, käytettynä romukoppaan, en saa olla oma itseni, ja jopa vaatteeni sä käskit mut vaihtamaan.."
- jana - pauliina

114. Cocis vai pepsi?
- pepsi. ja max!

115. Mikä on toinen nimesi?
- olavi

116. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
- fazerin sininen! vittu et on hyvää vittuuu!!!

117. Montako kelloa huoneessasi on?
- ei yhtään seinällä

118. Millainen talvitakki sinulla on?
- musta, terävästi leikattu, korkeakauluksinen, pitkähkö h&m:n takki

119. Entä millaiset tumput?
- mummin laatutuotantoa

120. Nukutko sukat jalassa?
- en

121. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
- olen

122. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
- en

123. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
- saunalahti

124. Juna vai bussi?
- juna

125. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
- osaan, mutta tiedätsä mihin tota merkkiä voidaa käyttää?

126. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
- ha, tietenkin... lava haltuun

127. Mitä olet lavalla tehnyt?
- näytellyt, pitänyt puheen, tanssinut, ja EDUSTANUT

128. Mikä sinusta tulee isona?
- arpapeliks menee prkl

129. Haluatko lapsia?
- haluan

130. Minkä pituinen olet?
- 178cm

131. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- en kunnolla. paitsi känäs

132. Entä kuperkeikan?
- vaikka miljoona peräkanaa

133. Onko sinulla tällähetkellä karkkia?
- ei, mutta jotain hyviä keksejä löytyy kahvin kanssa

134. Jos voisit tehdä jonkun asian elämässi tekemättömäksi, mikä se olisi?
- en katso taakseni, eletäänpäs kiltusti tässä ja nyt

135. Onko seinälläsi seinälippuja?
- ei

136. Do you have messenger?
- yesss indeed....

137. Oletko hyvä englannissa?
- perusnormisemi

138. Onko sinulla sormuksia?
- ei

139. Oletko kokeillut huumeita?
- ee-ee...

140. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
- pipuun! auuu

141. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- tuplajuustoja hahhah

142. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
- jonku idarin parsakaalipasta yäk!

143. Mätitahna vai pikkelssi?
- kallen mätitahna

144. Tykkäätkö maksamakkarasta?
- joo, menee kyllä

145. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
- jrnn khihihi

146. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
- en muista

147. Freeman vai Badding?
- badding! i mean.. dude fucking rocks!

148. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Kaikki mitä tein, tein vain sinua varten, vartioin sun joka askelta.."?
- emt... arpajanne big band?

149. Kyllästyttääköjo tämän täyttäminen?
- alkaa joo nyrkki kuumenee!

150. Kenen vieressä nukuit viimeksi? (silloin kun nukuit jonkun vieressä)
- noh noh! shh.

151. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- ei ole. tuomas vois tunkee sen synansa just SINNE

152. Mitä mieltä olet partiosta?
- reippaita lapsukaisia! ja nuoria. niin

153. Mitä olet sanonut viimeksi?
- "no venaa"

154. Kenelle?
- vilille. se pirulainen tuli koulusta ja huuteli kahville

155. Oletko koskaan satuttanut itseäsi?
- tahallaan? en. edes silloin, kun kelasin että ville valo on cool

156. Eikö nyt olisi hyvä aika lopettaa kysely?
- kyllä

157. Sano vielä viimeiset sanat.
- älä jauha paskaa vaa laita se viimenen kysymys!

158. Niin ja terveiset!!
- joo all my fans, god, mom... without all you guys, i couldn't make it

159. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
- joskus syssyllä

160. Tarkoititko sitä?
- enköhän

160. Noniin päästän sut ny meneen, ja tähän vielä ketkä haastat:
- kaikki hölmöläiset ketä luki tän, jouduitte ny isoon kuseen! mars tekemään tätä haha

muse: knights of cydoniaTiistai 20.03.2007 01:29


söin äsken puolikkaan hk:n sinisen.

city jakaa asiatMaanantai 19.03.2007 03:12

annoin ääneni kuuluviinMaanantai 19.03.2007 00:02

tämä mielipide on pöljän poikasen pöpinää, joten politiikka-niilot ja muut vääräleuat älkööt ottako tätä niin vakavasti.

kotimaamme ompi suomi. tänne ollaan synnytty, sisaret ja veljet, aika onnenpekkoja koko sakki. sillä, elämmehän globaalilla tasolla ehdottomasti hyvinvointiyhteiskunnassa, eiköstä juu.
mutta ei täälläkään asiat ihan kunnossa ole.

parannettavaa riittää monellakin eri osa-alueella. aina on varaa parantaa.

otetaan esimerkiksi vanhusten huolto. pitkään olen kuullut nipinää ja napinaa sieltä sun täältä, kuinka veteraaneilla ja vanhuksilla ylipäätään on heikko happi. onhan niillä toki tuunatut rollaattorit ja telkkarit mistä ihmetellä tanssii tähtien kanssa, mutta ei yhteiskunta niistä oikeasti välitä. mummot ja papat on nähkääs yksinäisiä. eivät toki kaikki, osa on hyvinkin pirteää bingomummoa ja läppä-pappaa, mutta suurin osa menee lopulta tahtomattaan sellaiseen kuntoon että iloinen kiikkutuolin keinunta loppuu kuin bumtsibum ikään.

asia alkoi valjeta meikäläiselle siinä vaiheeessa, kun oma mummini sairastui alzhaimerin tautiin. sekä pappani että mummini ovat molemmat olleet aina todella teräviä, loistavalla elämänasenteella varustettuja isovanhempia, mutta mummini sairastuttua vanhusten yhteiselo vaikeutui ratkaisevasti. papalla järki leikkaa edelleen, mutta sotainvalidi kun on, ei tule toimeen ilman mummia. ja mummi se taas naureskelee kaikelle niin kuin aina ennenkin, mutta virtakytkin on jo osittain käännetty off-asentoon. silmissä ei ole enää samanlaista valoa kuin ennen, eikä päivittäiset asiat kuten kaupassa käynti ja laskujen maksut yms. meinaa enää onnistua. sitä se sairaus teettää.
tähän asti isovanhempani ovat voineet asustella kaksistaan veteraanitalossa, mutta nykyisellään tilanne on ajautunut siihen pisteeseen että vanhainkoti on välttämätön ratkaisu.
eikä siinä muuten mitään, mutta kun mummi ja pappa ovat joutumassa eri paikkaan. mummelia passitetaan muistihäiriöisten mestaan ja pappaa sotainvalidien laitokseen. mummin kodiksi muodostuisi ikävän pieni huone, kun taas papalleni on tarjottu yli 65 neliön huoneistoa. molemmat voisivat hyvin asua siellä papan luukussa, mutta valtio ja tää kusinen systeemi on eri mieltä.
"meillä nyt vaan on periaatteena se, että mielenterveyspotilaat joutuvat eri paikkaan invalidien kanssa", sanoi eräs tyly hoitaja äidilleni.
toisin sanoen siis avioliittolupaus yhdessäolosta niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin rikkoutuu vaan jonkun vitun periaatteen takia. ei jumalauta.

terveydenhuoltokin kusee. onhan se nyt perkele, jos avohoitopotilaat kulkee vapaina kirveet kädessä jossain stadin metrossa. pata täysin sekasin, ja kansalaiset saa halkion kalloon!

opiskelijoiden tuet sen sijaan on naurettavan alhaiset. niitä pitäisi nostaa, jottei opiskeluaikaa joutuisi kituuttamaan tai jengi olisi pakotettu isoihin opintolainoihin.

valtion budjetointikin on ihan mielenkiintoinen aihe sinänsä. jotenkin pistää aina ketuttamaan kun katsoo joka syksyistä elämä lapselle -konserttia, kun siellä joku bjurström itkee mikrofoni kädessä että soittakaa nyt ihmiset soittakaa, saadaan edes yksi keskoskaappi sairaalaan. miksei valtio laita massia peliin? siksi, kun kassa muka näyttää eioota. kuitenkin samaan aikaan syydetään satoja miljoonia euroja johonkin soneran vitun hasardeihin umts-kauppoihin. eh?

jotenkin on sellainen olo että eduskunta on täynnä vanhoja jermuja, jotka ei saa mitään aikaan. taksilla ajellaan päivät pitkät kaviaarit pitkin rinnuksia, haastatteluissa nyökytellään ja hoetaan jeesjeestä ja joojoota, mutta mitään konkreettista ei saada aikaan.

tämän vuoksi päätin antaa ääneni nuorelle ehdokkaalle, jolla arvot ovat kohdallaan ja asioihin riittää näkemystä laajemmallakin skaalalla kuin vain oman puolueen näkökulmasta.

on aika muutosten tuulille! toivottavasti ummehtuneelle arkadianmäelle saadaan uusia ihmisiä ja tuoreita mielipiteitä.

sattumaako?Sunnuntai 18.03.2007 17:38

syntyessäni v. '86 päättivät isä ja äiti antaa pojalleen arvoisensa nimen.

"voi luoja, aika läppä koko vaavi. annetaan sille joku ihan kipee nimi! hahhah, näyttää ihan joltain eetulta", voin kuvitella isäni hihitelleen.

faktahan näet on, että kuultuaan tshernobylin räjähtäneen, laittoi isä minut välittömästi ulos verannalle vaunuihin ja päiväunille. se selittänee osittain sitä, minkälainen otus tästäkin jäpästä on lopulta muodostunut...

joka tapauksessa noina päivinä ei pahemmin eetuja ollut. verannalla vaunuissaan vaippaansa kakkinut hölmöläinen imi itseensä ilmassa leijaillutta ektoplasmaa, ja mikä olikaan tulos?

21 vuotta myöhemmin eetu on jo kolmatta vuotta peräkkäin suosituin poikien nimi.

kaikki on asenteesta kiinni, oli lähtöasetelmat sitten miten kusiset tahansa!

että terveisiä vaan isälle.

god damn!Sunnuntai 18.03.2007 03:33

kyllä oli murinaa kuultavissa isku areenassa, kun pelicansin ja kärppien välinen playoff-matsi päättyi.

kärpät voitti kypsällä pelillä 0-2 tulikuumassa kamppailussa. lukemat olisivat voineet mennä toisinkin päin, mutta tällä kertaa pohjoisten poikien kokemus oli valttia.

no, maanantaina on taas uusi peli oulussa. vääräleuat ovat valmiita jo paketoimaan pelicansin kauden, mutta lahtelaisilla on edelleen mahdollisuutensa. sen tietävät myös kärpät, joka on joutunut molemmissa pudotuspeliotteluissa pussileukojen kanssa todella tiukoille. seuraavaan kohtaamiseen kärpät lähtevätkin kaikkea muuta kuin takki auki, yhtään ei ole varaa lepsuilla.

lahdessakin vierailijoiden oli kiittäminen pitkälti tuomas tarkkia, joka oli kärppänä maalinsa suulla. tarkki hoiti pahannäköiset tilanteet eleettömän varmasti, eikä pomputellut kiekkoja. raumalaislähtöinen vahti oli jopa niin hyvä, että pelicans yritti hämmentää tarkin soppaa milloin ajamalla puolittain välillä tämän päälle, milloin näpäyttämällä hanskalle kiekon jo oltua räpylässä. erinomainen esitys!

pekkaa pahemmaksi ei jäänyt lahtelaiskollega antti niemikään. läpi ottelun kovalla itseluottamuksella kiekkoja poiminut niemi ei voinut kahdelle takaiskulle mitään. molemmat oululaisten osumat olivat räkäisiä toimituksia maalille, josta pilleri onnistuttiin survomaan sisään. tyypillisiä kevään maaleja, siis.

pelicansinkin kannattaisi lisätä räkäisyyttä maalintekoon. nykyisellään pelaaminen menee vähän biljardiksi, kun ylivoimallakin kiekon kanssa arvotaan ja arvotaan, täydellistä kuviota hakien. touhua pitäisi reilusti suoraviivaistaa! kumilättyä vain maalille ja ukot hirvittäviin talkoisiin, kyllä se sinne joskus menee.

myös viidellä viittä vastaan hyökkäystaktiikkaa tulisi muuttaa suoraviivaisemmaksi: kärppien 1-2-2 -ohjauspeli ja keskialueen trappi tappavat pelicansin lyhytsyöttöpelin täysin. kiekon ylöstuojilla onkin munarit hiessä oululaisten kanssa, nyt keskialue on tukossa kuin pietarin viemärit.

helppo lääke tähän olisi toimittaa kiekko pohjois-amerikkalaiseen tyyliin punaviivan jälkeen päätyyn, jonka jälkeen tuulennopeat laiturit lähtisivät sitä sieltä hakemaan. varsinkin pelicansin neloskentälle taktiikka sopisi paremmin kuin hyvin: heino tuomaan lättyä kärppien puolelle ja viskaamaan mustaa kulmaukseen, kari ja leksa räjähtävät hullunlailla perään ja ajelevat oululaiset päätyplekseihin niin että paukkuu.

onkin pakko nostaa esiin viimeksi mainitut sankarit. komean playoff-parran itselleen kasvattanut höyryveturi-sihvonen on ollut asenteellaan todella arvokas pelaaja ketjukaverinsa komarovin kanssa. yhdessä nämä kaksi muodostavat koko liigan ylivoimaisesti ärsyttävimmän duon, kysykää keneltä liigapelaajalta tai valmentajalta tahansa. kari ja leksa räksyttävät, raastavat, riistävät ja taklaavat joka ainoassa mahdollisessa paikassa tehden vastustajan pelaamisesta yhtä helvettiä. kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi, pelaamisessa on jatkuvasti verenmaku suussa ja aito tappamisen meininki. vaikka lumet kuinka sulaisivat ulkona, ei talvisodan näköinen meninki katoa näiden miesten pelistä. se on ihan varma. tällaisia roolipelaajia kaivataan joka joukkueessa, ja he nousevat arvoon arvaamattomaan panosen käydessä yhä kovimmiksi.

omien laskelmieni mukaan kusipäät sihvonen ja komarov hankkivat lauantainakin kolmisen jäähyä oululaisille. merkittävää oli, että jopa kärppien muuten niin rauhalliset tähtipelaajat kävivät jari viuhkolan ja hannes hyvösen johdolla kasvot tulipunaisina todella kuumana leksan ja karin temppuihin! :D
viimeistään nyt onkin aika painaa mieleen turkoosipaitojen numerot 28 ja 77. vähemmästäkin menee pata sekaisin.

duunariosasto oli siis pelicansilla kunnossa, mutta muille pelaajille ei voi jakaa moista krediittiä. tähtipelaajien on pakko, siis ihan pakko nostaa tasoaan loistavan tps-sarjan tasolle mikäli pelicans vielä mielii seuraavalle kierrokselle. loppi ja jantunen saisivat jo pistää töpselin seinään, turhan kurvailun on loputtava. jesse saarinen ja tuomas santavuori ovat hekin hiihdelleet varjojen mailla, eikä ville-matti koposenkaan ns- viimeistelytaidossa ole ollut kehumista. julkusella sen sijaan on kokoa ja näköä, mutta se ei näy otteissa kaukalossa. ollinkin olisi jo syytä sytyttää lyhty ja pistää pientä pohjoisen poikaa niin kovaa seinälle, että sisuskaluissa tuntuu. kanukki yetman on sentään esittänyt ihan ookoo-peliä, mutta ihan ok ei vain riitä.

ylipäätään koko lahtelaisjengin olisi ruvettava laukomaan enemmän. nyt olisi terävöidyttävä tekopaikoissa ja lopetettava mailan puristaminen. onhan se nyt perkskeles jos eivät kahteen otteluun ole saaneet yhtä ainoaa maalia aikaiseksi. toki kärppävahti tarkki on ollut loistava, mutta silti.

maanantain koitoksessa yksi asia on ihan varma: pelicans tulee rajusti päälle ensisekunneista alkean, ja tunteet tulevat taatusti kuumenemaan. hannu aravirta peluuttaa nelosketjuaan kärppein ykköstä vastaan, ja voi pojat, siellä on luvassa itkua ja huutoa ja jäähyjä ihan helvetisti. tappelukin, ehkä.

kärpät on uskomattoman kova joukkue jokaisella pelin aspektilla, mutta lahtelainen hulluus ja paineeton tila on edelleen erittäin yllättävä yhtälö.

turha hierominen siis pois, kiekkoa ja miestä vain rajusti maalille, ylivoima terävämmäksi ja joka kundille pari jääpalaa kypärän alle, niin eiköhän se siitä käänny.

niin kauan kun homman nimi on urheilu, niin kaikki on mahdollista.

hölkynkölkynLauantai 17.03.2007 17:31

olipas hauska ilta.

19.30-21.45:
pelaan vilin kanssa sohvalla san andreasta. tai vili pelaa, mä juon koffia. diddy soi koneelta ja bassot paukkuu ympäri taloa. se musiikki sopii loistavasti peliin.

22.00-22.25:
bussi noutaa pysäkiltä. onnistun salakuljettamaan sisään karhun tölkin, josta siemailen öisiä maisemia katsellessani.

22.30:
juhon kanssa iloseen istumaan. guinnesia pöytään.

23.15:
erkka, janne ja salaperänen make liittyvät seuraan. lisää guinnesia pöytään.

00:05:
vaihdetaan baaria. suunnaksi keskikaupungin jackalope, joka ei olekaan niin keski-ikäisten valtaama kuin aluksi luulin. tässä vaiheessa olutmerkki vaihtuu fostersiin.

n.01.45:
kyllästyn nahkasohvilla maleksimiseen. liikkeellä ei ole tarpeeksi tiukkoja farkkuja, ja kun dj:kään ei osaa hommiaan, lähden lätkimään. muut jäpät jäävät jauhamaan intistä ja mäkihypystä.

02.00:
hyvissä oleva nelikymppinen mieshenkilö kysyy torven jonossa, osaanko tapella. kerron halitsevani harvinaisia heittotekniikoita vietnamista. miestä naurattaa, ja keskustelu tyssää siihen.

02:10:
sisälle torveen. kauhea jumputus. painelen tiskille ja tilaan taas fostersin. sitten kierrän paikan ja löydän pari kuumaa misua nurkkapöydästä.

n.02.55:
misujen kanssa hesburgeriin. itse en syö mitään, paitsi pummina pari ranskista sieltä täältä. hesen burgerit ei saa tytöiltä kiitosta. alan välittömästi markkinoimaan mäkistä.

n.03.15:
reteesti taksilla vällyjen väliin.


aamulla vili tulee taas pelaamaan sohvalle san andreasta ja herään siihen. meininki on vähän hapokas. menen alakertaan aamupalalle mutta huomaan paikkojen olevan sotkussa. syömisen sijaan haenkin imurin ja siivoilen. sitten keitän kahvia. voileivät vilahtaa masukkaan sanomalehden lukemisen ohessa, jonka jälkeen makaan sohvalla ja katson voicea.

että sellasta. kohta pelicansin matsiin.

haasto oikeuteen?Perjantai 16.03.2007 00:25

oikeesti wtf LOL!

en muka ole maksanut jotain laskua, ja aktiv kapital on vitun käärmeissään.

varmasti olen maksanut!

haistakaa vittu konttorirotat.

[Ei aihetta]Torstai 15.03.2007 23:47

night at the museum oli ihan kipeen hyvä leffa! ei luoja oikeesti ihan levoton haha stiller ja wilson taas ilmiliekeissä! REKOMMENDERAR, truly.

ps. ostin farkut ja lippiksen. lippa päässä tää jäppä näyttää takapiiskoineen todella epäilyttävältä jopa lahen katukuvassa!