suomenruotsia puhuvat ystäväni jäivät taakse tänään päivällä, kun juna puksutti oikorataa pitkin etelästä pohjoiseen. espoon vaihtuminen lahteen oli sähköinen shokki, sillä heti rautatieasemalta tieni vei sibeliustalossa järjestettyihin pelimessuihin. seuralaisenani hämeenlinnan paras asiakaspalvelija, haukottelin pelien keskellä edellisillan grillipippaloiden aiheuttaman univelan vuoksi. ja myös siksi, että messut olivat yksinkertaisesti tylsät.
nihkeänlaisesti ihmisiä, kaikki samat, jo moneen kertaan nähdyt pelit ja pakolliset messubeibet. tapahtuman emäntä jaana pelkonen oli hänkin hieman tympääntyneen ja väsyneen oloinen. tekopirteät juonnot tulivat sävelellä 'kiinnostaa kuin kasa kiviä', mutta jaksoi sentään vähän irvistellä kun häntä kuvailin ja haastattelin. mutta eipä sen puoleen, töissähän siellä olin itsekin, vaikka paljon mielummin olisin ollut kotona tekemässä voileipiä ja sohvalla makoilemassa. onneksi hanna piti sentään hyvää seuraa, tarjosi mokoma vielä jäätelönkin. kovin ystävällistä.
kotona sain sitten niitä leipiä. ja makkaraa, kun vili innostui grillaamaan. ennen syöminkejä oltiin ehditty pelata pari tuntia jalkapalloa ja saunoa päälle, joten olo oli varsin levollinen illan ottelun alla.
klo 21.50 urheilukanava lähetti suorana yhden koko espanjan la liga -kauden jännittävimmistä matseista, kun real madrid kohtasi kotonaan mallorcan. panoksena mestaruus, beckhamin jäähyväisottelu ennen siirtymistään l.a. galaxyn riveihin, miljoonia ja taas miljoonia katsojia ympäri maailmaa, tunnelma käsinkosketeltava.
parituntinen tarjosi kaikkea sitä mitä kunnon jalkapallo-ottelulta voi odottaakin: draamaa, kuumia tunteita, yllätyksiä, riemuksi muuttuvaa epätoivoa.
homman nimihän oli se, että madrid ja barcelona olivat tasapisteissä keskenään. pääkaupunkilaiset kuitenkin varmistaisivat voitolla espanjan mestaruuden, sillä vaikka barcelonakin voittaisi oman koitoksensa, saisi madrid pokaalin keskinäisten pelatuiden otteluiden perusteella.
barcelona hoiteli oman leiviskänsä tyylipuhtaasti 4-0, joten mestaruuden kohtalo oli real madridin omissa käsissä. vain voitto kelpasi, ja voittohan sieltä irtosikin, värikkäiden vaiheiden (ne oli jo häviöllä 0-1 mutta tulivat takaa tasoihin ja menivät vielä ohi, äiti heräsi karjuntaani) jälkeen. 3-1, ja mestaruusjuhlat olivat valmiit alkamaan.
huomenna on taas paluu arkeen - hetkeksi. töiden jälkeen hyppään nimittäin turun bussiin, bussista terminaaliin ja terminaalista tukholmaan vievään paattiin. justin esiintyy jo uutena vuotena loppuunmyydyssä globenissa tiistai-iltana, ja villien huhujen mukaan lämppäreinä olisi yllätysesiintyjiä. jahasta, sen näkee sitten, minkälainen nykänen sieltä lavalle kiipeää...
kotona käynti jäi siis varsin pikavisiitiksi, kun seuraavat pari yötä kukutaankin sitten laivalla ja tukholmalaisessa motellissa. pakollinen tauko tietokoneeseen on hyvä homma, koska galleriaherutukset (LOL) vaihtuvatkin nyt sitten ihan ilmielävään naisseuraan. kyllä vain, banos ja tsirpulit, tku-tkhma-hki, kaksi pitkää yötä, yksi vielä pidempi päivä tukholmassa keikkaa odottaen, armania kaulalla, tukka sliipattuna, forest hillsit jalassa.
nämä kolme nuorta neitokaista, siis matkaseurani, ovat joitain tuttuni tutun kavereita, ja heidän kanssaan pitäisi sitten jakaa hyttiä ja motellihuonetta. että oikein joutuu uhrautumaan kolmen missin kanssa henkilökohtaiselle miss baltic sea tourille....voi perkele sentäs.
on tämä nuoren miehen elämä sitten rankkaa.
eivaan, tytöillehän tässä pitää hattua nostaa, kun uskaltavat lähteä randomin jäpän kanssa merille seilaamaan ja amerikan rytkeeeseen heilumaan. täytyy siis yrittää käyttäytyä. ei paskoja läppiä, ei olutlasien kaatelua seisovassa pöydässä, eikä varsinkaan sanaakaan urheilusta.
. . .
ketä oikein yritän huijata?
todennäköisesti siinä käy niin, että tytöt tälläytyvät puoli vuotta laivan diskoon, ja ne ripsivärit ei todellakaan ole tarkoitettu meikäläistä varten. ei sen puoleen, en niitä räpsytyksiä kyllä näkisikään, koska luultavasti tappelen samanaikaisesti jonkun baarin telkkarin kanssa ja kiroan, kun sieltä ei näy urheilukanava ja missaan suoran lähetyksen espoosta honka-lahti pelistä.
. . .
tytöille tulee vielä piiiiitkä reissu.