IRC-Galleria

shrek 3 oli vitun hyvin tehty. viihdyttäväkin se oli, muttei ihan yhtä hauska kuin edellisosat. shrekille tyypillistä 2000-luvun populäärikulttuuriin viittaavia nokkelia vitsejä oli vähennetty, ja tilalle läntätty sitä pieruhuumoria. se on valitettavaa, koska pissakakka-linjalla tekijätiimi on yleisön naurattamisen suhteen päässyt sieltä, missä aita on matalin.

katsoimme originaalin version, kuinkas muuten. eddie murphy, cameron diaz, john cleese, antonio banderas ja varsinkin mike myers olivat erinomaisia. itse odotin melko paljon myös justin timberlakelta, joka ääninäytteli kuninkaallista sukua olevaa pojankloppia. justin hoiti hommansa hyvin, jos kohta ei erityisemmin säväyttänytkään. hö.

elokuvan jälkeen ajattelin, että tekniikka on nykyään jo niin pitkälle hiottua, että mitä tahansa voidaan toteuttaa. kyse onkin loppupelissä tekijöiden mielikuvituksesta ja luovuudesta, ja niitä uusimmassa shrekissäkin olisi voitu käyttää hitusen enemmän.

3/5

(kolmekauttaviis, ihanhyväsiis.)

...ja serranot näkyy kuten aina ennenkin...

se alkoi flunssasta.

ne on niitä aamuja, jolloin saa luvan kanssa nukkua pitkään. en pystynyt menemään duuniin. yskää, kuumetta ja pää täynnä litroittain räkää. kun kunnon yöunien jälkeen herää ja tallustelee alakertaan, odottaa keittiön pöydällä äidin tekemä lappu.

yleensä siinä on aina jotain peruskauraa ja itsestäänselvyyksiä, jotka tekisin pyytämättäkin. kuten: "viitsisitkö tyhjätä astianpesukoneen" tai "pyykitkin saa sitten ottaa koneesta ja ripustaa narulle." yhtä usein lapun vieressä on myös aukitaiteltuna sanomalehden tv-sivu. ympyröidyt ohjelmat pitäisi sitten tallennella dvd:lle, ei ongelmaa.

näin tapahtui myös keskiviikkona - sillä erotuksella, että tällä kertaa jäin poikkeuksellisesti seuraamaan tallennettavaa kohdetta.

ohjelman nimi oli ennestään tuttu. serranon perhe, siitähän kaikki puhuu. mahtaako olla oikeasti hyvä? hah, mieleen tuli vain niin ikään espanjalainen 'perhelääkäri' parin kesän takaa. jäin sympaattiseen ja elämäniloa pursuavaan sarjaan silloin armottomasti koukkuun, mutta miten kävi tämän toisen espanjooliperheen kanssa?

ihan yhtä huonosti. nyt ne perkeleen serranot ei jätä mua hetkeksikään rauhaan, janoan aina vaan lisää naurettavan helposti ennustettavia juonenkäänteitä, välimeren äärellä elävien temperamenttista luonnetta käsien huitomisineen ja puheineen, joka on oikeasti ihan kamalaa huutamista.

nyt kipeenä ollessa on ollut hyvää aikaa katella kaikkia vanhempiakin serranoiden jaksoja. voivoi, toivottavasti oon ens viikolla jo terve. jos vaikka loppuisi tämä serranoiden kirous.

Antonio Puerta oli Sevillan parhaita pelaajia ja koko Espanjan La Ligan lupaavimpia tulevaisuuden tähtiä.

Kaveri oli vasta 22-vuotias. Miten näin voi käydä?!?!

Antoniota jäävät kaipaamaan raskaana olevan tyttöystävän, suvun ja kavereiden lisäksi sadat miljoonat jalkapallon ystävät ympäri maailmaa.

Rest in peace. You'll never walk alone!

http://www.youtube.com/watch?v=CFc25Hym6q8

kiinalainen lähti takas himaan.

harmin paikka.

haha.

tuli tänään töissä juteltua poikien kanssa eilisestä elokuvasta. joku heitti mielenkiintoisen huomion siitä, että jason bourne tuntui pääsevän kaikkialle omalla id-cardillaan. CIA:n päämajaan, lontoon waterloo stationin suljettujen ovien taakse, venäläiseen virastoon...

ajatella. sitähän voisi vaikka itsekin tunkeutua vaikka minne, onhan mulla käytössä duunipaikan kellokortti. mokomaa läpyskää kun vähän vinguttelisi, niin hups, yhtäkkiä sitä oltaisiinkin siellä sun täällä pahanteossa.

hiiviskelyä nordean salaisilla kellarikäytävillä, tiedostojen lataamista helsinki-vantaan lennonjohtotornissa, jokereiden pukuhoneessa kiekkomailoja sahaamassa....

tarvitsen enää harmaan armanin puvun, mp3-soittimesta trilleriviulun taustalle ja ei muuta kuin agenttihommiin.

en oikein ymmärrä miksi bostonin oma poika matt on tämän hetken tuottoisin hollywood-tähti. okei, osaahan se näytellä ja charmiakin vissiin löytyy, mutta en kyllä itse maksaisi miehelle 40 miljoonaa dollaria CIA:n ja interpolin jahtaamana agenttina heilumisesta.

medusan verkko oli hyvä elokuva, eikä medusan isku ollut sekään paskempi jatko-osa. sarjan kolmas, muttei taatusti viimeinen osa, on kuitenkin pienoinen askel taaksepäin.

tällä kertaa medusa nimeen on lyöty perään typerältä kuulostava sinetti-jatkoliite. medusan sinetti. onpas surkea nimi elokuvalle! toisaalta, ei nimi miestä pahenna. varsinkaan, jos kyse on matt damonin tähdittämästä jason bournesta.

no kannattaako bondin kovimmaksi haastajaksi tituleeratun bournen takia sitten raahautua leffateatterin pimeyteen? kyllä ja ei. kuten sanottu, edellisosiin verrattuna medusan sinetti on, kovemmasta budjetistaan huolimatta, hieman latteampi kokonaisuus. ja älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin, latteudella en suinkaan viittaa visuaaliseen ilmeeseen - autot kyllä romuttuvat, talot räjähtelevät ja pyssyt paukkuvat entiseen malliin. sen sijaan tarkoitan latteudella lähinnä juonta, on sitä tutumpaakin tuttua huttua. on valtiotasolla tapahtuvaa läpimätää vedätystä, ihmisiä jotka tietävät liikaa ja joista on tietysti päästävä eroon, pakollinen nainen sutinoineen päivineen, ja ennen kaikkea jahtaamista.

siis kerrassaan armotonta, oikein hengästyttävää ja perinpohjaista jahtaamista!

katsoja alkaa itsekin hikoilla seuratessaan superkuntoisen bournen uskomatonta eloonjäämistaistelua lähes koko maailman poliisivoimia vastaan selvittäessään oikeaa identiteettiään. kaksi tuntia pelkkää pakoa ja taistelua. yllätys yllätys.

varsin yksitoikkoinen yhden miehen uskomaton selviytymiskamppailu ei vielä sinällään ole kovin ärsyttävää - kyllähän sen jo teatteriin mennessään tiesi mitä tuleman piti - mutta asioiden esittämistapa sen sijaan on. voin vain kuvitella sitä hirvittävää työn ja tuntien määrää, joka on käytetty huikeisiin takaa-ajo -ja actionkohtauksiin. harmi vain, että nämä vaivalla luodut purkitukset menevät osin hukkaan surkean kuvauksen takia.

lähes koko leffa on kuvattu käsivarakameralla. käsittämättömän nopea kohtausten leikkaus ja jatkuvasti heiluva kuva luovat kyllä siellä olon tunnetta, mutta samalla kuvaustapa myös pilaa paljon. asioita on vaikea hahmottaa, kun yhdessä leikkauksessa näkyy kaksi sekuntia heiluvaa filminpätkää, joka vielä zoomaautuu äkillisesti. lisäksi ympäristöjä ja tapahtumia jää näkemättä: "ai tossako toi pariisi nyt sitten oli, kameramies juoksenteli vähän ympäri päärautatieasemaa? ja miten toi auto päätyi yhtäkkiä kyljelleen sillan alle, nano sekunti sittenhän se vasta kiilasi sitä pahaa jätkää!"

turboahdetusta ja kiivastempoisesta sisällöstään huolimatta medusan sinetti oli silti ainakin kolmen tähden arvoinen. miksikö? hei c'mon, matt damon on jason fucking bourne! mies puhuu kaikkia maailman kieliä, on ennennäkemättömän hyvä enduro-kuski, taitaa jokaisen taistelulajin, on älykkäämpi kuin supertietokone, ei kuole mistään ja selviytyy pommista kuin pommista tukka edelleen hienosti muotoiltuna!

aika äijä.

mitä saa, kun pikkusisko lähtee keväällä lukion kautta kiinaan vierailulle?

kiinalaisen vastavierailijan alkusyksyksi, tietenkin.

meidän huushollissa on maanantaista asti majaillut ihka oikea kiinalainen. väittivät sen tulleen lentokoneella hki-malmille, mutta ite oon vakuuttunu sen kaivautuneen maan läpi, suoraan toiselta puolelta tellusta. oli miten oli, täällä se nyt lusmuilee ja pyörii nurkissa.

kyseessä on tyttö-kiinalainen. se voisi kyllä olla myös japanilainen sumopainija-poika, koska sen posket on niin suuret. mutta ihan kiva se on, vaikkei puhukaan juuri mitään. ujo hoitsu!
tytön nimi on puo-ni, pó ni tai poni. tai jotain siltä väliltä.

poni puo-ní ei kerää pokémoneja... koska sehän on kiinalainen.... hmm....(?)

isoluiseksi tytöksi puo-ni syö ihmeen vähän. meidän äiti on mestari tekemään kaikenlaisia herkkuja maan ja taivaan väliltä, mutta pó nille ei maistu. se loukkaa vähän, mutten viitsi käydä urputtaa sille. ties vaikka osais kung-futa! ja osaahan se, kun on kiinalainen.

tänään kuskasin kiinalaisen kiina-kavereita mestoilta kotiin. lukioikäiset tytöt kikatti takapenkillä, ja epäilin niiden jo punovan salajuonia (kuten lelutehtaan perustamista, kiinalaisia kun ovat). mutta ei, yksi siskoni kaveri tulkkasi niiden vain pitävän mun ulkonäöstä.

siis mitä!

olin ihan surkeissa kuteissa, ja takatukkakin oli kampaamaton. ja silti kelpasi! damn. oisin varmaan kovaa valuuttaa kiinan keisarin hovinaisten keskuudessa..... kuvitelkaa nyt... emilio silkkikuteissa... diddy soi taustalla...vietteleviä kung-fu-muuveja hidastettuna... taustalla mailleen painuva aurinko....hovineidot kävis ihan kuumana...pitkiä katseita....

huhhuh. käyn nukkumaan. vaikka uni ei varmaan tule ihan hetki, kun se kiinalainen kuorsaa tossa seinän takana.

K.O.!

tulen tolkkuihini sairaalan pääoven edessä. oloni on taas 100-prosenttinen. on aika pistää öinen, neonvaloissa kylpevä kaupunki kaaokseen.

kulahtanut hawaij-paita ja haalistuneet farkut luovat liian suuren kontrastin outfittini ja tyylikkään rantabulevardin välille. kävelen kadunreunaan ja pysäytän taksin. pian keltainen cab liukuu sulavasti pitkin palmurivistöjen kyllästämiä rantakatuja kohti keskustan valomanoksia ja pilvenpiirtäjiä. pahaa-aavistamaton kuski ei arvaa, että matka on jäävä hänen viimeisekseen.

perillä rafael's muotitalon edessä tarjoan maksuni kuskille. se on riihikuivan sijaan ysimillisen luoti niskaan. hetkeä myöhemmin poistun rafael'sista viimeisen päälle huoliteltuna, pastellinvärinen pikkutakki päälläni. jatkan matkaa jalan. taksi jää nököttämään paikoilleen, sisällään päähänammuttu kuski ja tämän tyhjä lompakko.

läheiselle parkkialueelle päästyäni kuulen jo sireenien soivan. murtaudun vaivihkaa mustaan lamborghiniin, ja uruttelen paikalta nopeasti pois. häijyn matala menopelini heijastaa katulamppuja kiitäessäni sillan yli toiseen kaupunginosaan. radiosta soi michael jackson, vaihdan vaihdetta isompaan. liikennevaloista en välitä, pujottelen kanssa-autoilijoita kuin slalom-keppejä. kuun valossa kylpevä kaupunki on täysin hallussani.

maisema muuttuu köyhemmäksi, olen saapunut haitilaisten kansoittamalle alueelle. liika vauhti kostautuu kapeammiksi muuttuvilla teillä. yhtäkkiä eteeni ilmestyy kuin tyhjästä pakettiauto, ja välttääkseni peräänajon joudun koukkaamaan nopeasti jalkakäytävän kautta. pahaksi onnekseni pari kadulla päivystäneestä jengiläisestä jää alle. autoni heittää törmäyksestä ympäri, ja sinkoutuu vasten puhelintolppaa pysähtyen lopulta keskelle katua.

tajuan olevani todellisessa kusessa. jätän savuavan kaaran taakseni ja juoksen kuolleiden jengiläisten luo. putsaan verilammikossa makaavilta ruumiilta aseet ja tukun rahaa tietäen, että tykille tulisi kohta käyttöä.

ganstereiden kuolema on nopeasti noteerattu naapurustossa. menee vain sekunteja, ja läheisestä kadunkulmasta ryntää aseistettuja haitilaisia itseäni kohti. raivoisat jengiläiset janoavat kostoa, ja ennen kuin kunnolla tajuankaan, ensimmäiset luodit ovat jo ilmassa.

ghetossa on käynnissä täysi sota. pakoon ei ehdi, mutta hätä ei ole tämän näköinen. heittäydyn roskiksen taakse, jonka suojista ammun umpimähkäisiä laukauksia. haitilaiset asettuvat äskettäin romuttamani, savuavan lamborghinin taakse. tiedän tilaisuuteni koittaneen.

ilma on täynnä lyijyä. haitilaisilla on tulivoimaa, eikä roskiksen rytisevä pelti auta enää kauaa. aika ja panokset käyvät vähiin.

jengiläisten ladatessa hetken aseitaan onnistun kierähtämään nopeasti esiin, ja tykitän kohti auton savuavaa moottoria. se ei kestä yhtään enempää, vaan räjähtää lyijymyrkytyksen saattelemana taivaan tuuliin, haitilaiset mukanaan. näyttävän tulimeren seurauksena poliisit ovat pian paikalla, ja tällä kertaa mukana on myös valonheittimellä varustettu poliisikopteri.

pakomatkani pitkin roskaisia sivukujia ei kestä kauan. vääntelehdin parin metalliaidan yli kohti lähellä siintävää jokea, mutta sireenit ulvovat silti kiusallisen lähellä. verestä ja hiestä tahriintunut pikkutakkini välkkyy kopterin valokeilassa tuon tuosta sähköjohtojen ja paloportaiden välistä, kun juoksen viimeisillä voimillani kohti satama-altaaseen pysäköityä moottorivenettä.

toivoa selviämisestä ei kuitenkaan ole. neljä poliisiautoa sinkoavat paikalle renkaat jarrutuksesta kirkuen, ja kytät asettuvat konepellin taakse tähtäämään.

"freeze! FREEZE!"

epätoivoisesti linkutan kohti venettä, käskyistä piittaamatta.

BLAM! BLAM! BLAM!

pakomatka päättyy siihen.

...................................................

tulen tolkkuihini sairaalan pääoven edessä. oloni on taas 100-prosenttinen. on aika pistää aamuauringossa kylpevä kaupunki kaaokseen.

olisin voinu kuvitella uuden simpsons: the movien olevan vaan täyteen vanhoja läppiä tungettu läpänpoikanen.
iloseksi yllätykseksi sain kuitenki todeta leffan olleen oikeasti hyvä.
juonta ei paisuteltu liiaksi, vaan leffassa se tuntuu vaan tavallista pidemmältä jaksolta. venytyksen makua ei ollut, hauskaa piisas alusta loppuun.
paras kohta oli, kun homer pelas alaskalaisessa peliluolassa grand theft mursua. räppikuteisiin sonnustautunut mursu räiski homerin ohjastamana haulikolla ympäri katuja, vitun hyvä!

ehkä vielä simpsoneitakin hauskempi viikonlopun tapaus sattui lauantaina sedän 60-vuotisilla. keski-suomessa juhlittu setä oli järkännyt kunnon partyt, jo pelkkää boolia oli yli 100 litraa. mutta koska järki ja alkoholi ei aina kulje käsi kädessä ja isäni puoli sattuu sisältämään aikamoisia tomppeleita, pistivät aikuiset miehet loppuillasta painiksi niin että tanner tömisi.
kyllä mua nauratti.