IRC-Galleria

käväsin viikonloppuna suomen legendaarisimmassa hiphop-levykaupassa ekaan kertaan pariin vuoteen. idea funkkarissa käväsyyn tuli lauantaina kampin mäkisessä tuplajuustoja mussuttaessani. olin ollut edellisiltana tuulian kanssa kaupungilla höystäämässä ja tennarissa hopkinsin uusinta trilleriä katsomassa, lauantaille ainoa suunniteltu meno oli lahen taiteiden yössä hilpaisu. venaillessani porukoiden kyytiä takaisin kotikaupunkiin päätin siis hyödyntää luppoaikaa kävelemällä parin korttelin päähän levyjä katsomaan.

funkiestissa tuli käytyä jossain vaiheessa aika usein. en sanoisi 2000-luvun vaihteen olleen omalla kohallani mitenkään erityistä räppiaikaa, vaikkakin fintelligenssin eka levy oli kyllä kuuma tapaus ilmestyessään silloin joskus, ollessani seiskalla. tai no okei, oli siinä ehkä jotain pientä buumia havaittavissa... lähinnä oma kiinnostus koski kuitenkin vain musaa, ei teksteissä mainittuja kulttuurin elementtejä. spreijaajaa tai b-boytä musta ei olisi saanut tekemälläkään, koska sellainen oli mun mielestä luontevampaa brooklynin, ei herttoniemen katupojille. pelkkä musiikki siis riitti.

fintelligenssin kadunmakuisen ja tuoreen, ns. aidon suomisoundin jälkeen maku kotimaiseen hoppiin meni aika nopeasti. touhu muuttui humoristiseen paskaan ja jenkkien dollariräpin kopioimiseksi, eikä petrinygårdeille, royalfamilyille sun muille cheekeille voinut kuin nauraa. valitettavan harvassa olivat avaimen ja ceebrolisticsien kaltaiset todelliset sanansäilän taiturit. kun vielä fintelligenskin erehtyi harhapoluille keskittyen uusien julkaisuidensa myötä klubibiitteihin, alkoi jo jonkin aikaa kiinnostanut ulkomaan tuotanto vetää puoleensa entistä enemmän.

nopeasti kävi selväksi, että levyjä pyörittävät ja riimejä rustanneet härmäläiset seurasivat muita maita rankasti jäljessä. ruotsalainen looptroop ja timbuktu oli kovia nimiä, aluksi mainitun keikoilla tuli monesti käytyä. rahaa syynäsin myös hiukan tanskalaiseen ja ranskalaiseen tuotantoon, mutta valtaosa säästöistä meni luonnollisesti ison meren taakse. kaikkien hypettämä eminem elokuvarooleineen oli tietysti jees, mutta parhaimmat sävärit sain nasin, snoopyn, outkastin ja jay z:n musiikista. myös commonin, mos defin, talib kwelin, dr dren ja the rootsin julkaisut olivat itsestäänselvyyksiä minidiscejä nauhoitellessani.

jossain vaiheessa valtavirtabiitin tilalle oli kuitenkin saatava vaihtoehtoista sämpleä. sitä tarjosi usa:n mahtava underground-verkosto, jonka tiiviseen seuraamiseen kavereideni kanssa pikkuhiljaa ajauduttiin. levylafka anticon oli ehkä kovin juttu ikinä, ja sellaiset artistit kuin el-p, themselves, mr. lif, rjd2, alias, sole, capital d & the molemen ja atmosphere olivat täysin omaa luokkaansa. jonkinlainen ug-jenkkirapin fiilistelyn kliimaksi tapahtui tuossa 2003 syksyllä, kun bostonilainen pioneeri sage francis saapui suomeen keikalle.

mutta vaikka sana usan vaihtoehtorapin kovista nimistä levisi ja francisin kaltaisia jesuiittoja saatiin kauas pohjoiseen ihan mikin ääreen esiintymään, oli kavereiden levyjä melko turha luulla löytävänsä anttilasta. itseasiassa levyjä ei tahtonut löytää juuri mistään. lapinlahdenkadulla sijaitseva funkiest oli kuitenkin poikkeus. valikoima oli hämmentävän hyvä, ja sen lisäksi että levyjä oli ylipäätään tarjolla, hyllyjen valikoima myös päivittyi kiitettävän nopeasti. tästä syystä siis funkkari oli luonnollinen osoite sunnata aina helsinkiin päin eksyessä.

lauantaina olin jälleen siellä. lafkan omistaja ja pyörittäjä juha seisoi kassakoneen takana niin kuin aina ennenkin. perinteisessä kauluspaita - ja kuluneet farkut -lookissa tilauksia kirjaamassa, kuinkas muuten. pienen mutta viihtyisän puljun nurkassa sijaitsevilla nuhjuisilla nahkasohvilla oli monesti tullut istuskeltua. looptroopin poikien nimmareilla varustettu promoen vallankumouksellinen juliste oli säilyttänyt paikkansa levy-ja cd soittimen yläpuolella. itseni lisäksi liikkeessä hortoili myös pari muuta sälliä, luonnollisesti. funkiestissa on aina asiakkaita.

kun kerran olin paikan päälle eksynyt, päätin ihan vaan vaihtelun vuoksi hankkia jonkun levyn. katselin hetken uusimpia julkaisuja, vinyylejäkin selailin huvikseen. käteen tarttui lopulta talib kwelin vastikään julkaistu lätyskä, jonka pistin kuunteluun. levy oli hyvänkuuloinen, mutta hinta suolainen niinkuin aina jenkeistä hiljattain postitetuilla tuppaa olemaan. surkutellessani tätä juhalle suositteli kaveri silmälasiensa takaa mulle talibin v. 2002 julkaisua, 'qualitya'. kappas vaan, sitä mulla ei vielä ollutkaan.

"ota se, talib oli jo silloin new yorkin kovin eikä toi kustanna kymppiä enempää."

kuten niin monta kertaa ennenkin, uskoin tätä it-nörtin näköistä mutta sydämensä hiphopille menettänyttä nelikymppistä jamppaa. ja samalla lailla kuin vuosia sitten, juha tiesi mistä puhui.

on kyllä hyvä levy.


ps. nyt mieshuoraan ja mainostan, mutta....

http://www.thefunkiest.fi/

kiekkokauden lähestyessä on taas aika koota oma virtuaalijoukkue. hurjan suosion saavuttanut ilta-sanomien liigapörssi tarjoaa kotisohvien valmentajille ekstrajännitystä sm-liigakauteen.

pelin idea on simppeli. ensin luodaan oma joukkue, keksitään sille nimi, ja kootaan sitten mahdollisimman hyvä kentällinen annetun setelinipun puitteissa (2 milj.€). lopuksi odotellaan että oikea sm-liiga pyörähtää käyntiin, ja nakerretaan kynsiä omien valintojen puolesta.

koko kausi koostuu viidestä eri jaksosta, ja kunkin jakson aikana joukkuettaan pystyy muokkaamaan 11 pelaajavaihdolla. liigapörssissä virtuaalipelaajien paremmuus perustuu sm-liigapelaajien edesottamuksiin. hinnat ja pisteet määräytyvät siis oikean elämän tulosten perusteella. kokemuksesta voin sanoa, että tämä tuo huomattavasti lisäjännitystä otteluiden seuraamiseen!

ilta-sanomat palkitsee tänäkin vuonna jaksojen parhaat pelaajat huokeilla tuotepalkinnoilla: tarjolla on niin ulkomaanmatkaa kuin kallista viihde-elektroniikkaakin. palkintoihin ei kuitenkaan pääse helposti käsiksi, sillä viime vuonna kutakin jaksoa pelasi yli 80 000 suomalaista.

loin tänään oman joukkueeni:

JÄÄTÄVÄT JÄÄSUDET

maalivahti: antti niemi, pelicans
puolustaja: jere karalahti, kärpät
puolustaja: teemu laakso, hifk
hyökkääjä: tim stapleton, jokerit
hyökkääjä: mikko lehtonen, blues
hyökkääjä: janne pesonen, kärpät



kaikki mukaan! :)

voisiko joku kiltti lähettää mulle lapkon uusimman 'young desire' albumin?

tekis mieli kuunnella.

shrek 3 oli vitun hyvin tehty. viihdyttäväkin se oli, muttei ihan yhtä hauska kuin edellisosat. shrekille tyypillistä 2000-luvun populäärikulttuuriin viittaavia nokkelia vitsejä oli vähennetty, ja tilalle läntätty sitä pieruhuumoria. se on valitettavaa, koska pissakakka-linjalla tekijätiimi on yleisön naurattamisen suhteen päässyt sieltä, missä aita on matalin.

katsoimme originaalin version, kuinkas muuten. eddie murphy, cameron diaz, john cleese, antonio banderas ja varsinkin mike myers olivat erinomaisia. itse odotin melko paljon myös justin timberlakelta, joka ääninäytteli kuninkaallista sukua olevaa pojankloppia. justin hoiti hommansa hyvin, jos kohta ei erityisemmin säväyttänytkään. hö.

elokuvan jälkeen ajattelin, että tekniikka on nykyään jo niin pitkälle hiottua, että mitä tahansa voidaan toteuttaa. kyse onkin loppupelissä tekijöiden mielikuvituksesta ja luovuudesta, ja niitä uusimmassa shrekissäkin olisi voitu käyttää hitusen enemmän.

3/5

(kolmekauttaviis, ihanhyväsiis.)

...ja serranot näkyy kuten aina ennenkin...

se alkoi flunssasta.

ne on niitä aamuja, jolloin saa luvan kanssa nukkua pitkään. en pystynyt menemään duuniin. yskää, kuumetta ja pää täynnä litroittain räkää. kun kunnon yöunien jälkeen herää ja tallustelee alakertaan, odottaa keittiön pöydällä äidin tekemä lappu.

yleensä siinä on aina jotain peruskauraa ja itsestäänselvyyksiä, jotka tekisin pyytämättäkin. kuten: "viitsisitkö tyhjätä astianpesukoneen" tai "pyykitkin saa sitten ottaa koneesta ja ripustaa narulle." yhtä usein lapun vieressä on myös aukitaiteltuna sanomalehden tv-sivu. ympyröidyt ohjelmat pitäisi sitten tallennella dvd:lle, ei ongelmaa.

näin tapahtui myös keskiviikkona - sillä erotuksella, että tällä kertaa jäin poikkeuksellisesti seuraamaan tallennettavaa kohdetta.

ohjelman nimi oli ennestään tuttu. serranon perhe, siitähän kaikki puhuu. mahtaako olla oikeasti hyvä? hah, mieleen tuli vain niin ikään espanjalainen 'perhelääkäri' parin kesän takaa. jäin sympaattiseen ja elämäniloa pursuavaan sarjaan silloin armottomasti koukkuun, mutta miten kävi tämän toisen espanjooliperheen kanssa?

ihan yhtä huonosti. nyt ne perkeleen serranot ei jätä mua hetkeksikään rauhaan, janoan aina vaan lisää naurettavan helposti ennustettavia juonenkäänteitä, välimeren äärellä elävien temperamenttista luonnetta käsien huitomisineen ja puheineen, joka on oikeasti ihan kamalaa huutamista.

nyt kipeenä ollessa on ollut hyvää aikaa katella kaikkia vanhempiakin serranoiden jaksoja. voivoi, toivottavasti oon ens viikolla jo terve. jos vaikka loppuisi tämä serranoiden kirous.

Antonio Puerta oli Sevillan parhaita pelaajia ja koko Espanjan La Ligan lupaavimpia tulevaisuuden tähtiä.

Kaveri oli vasta 22-vuotias. Miten näin voi käydä?!?!

Antoniota jäävät kaipaamaan raskaana olevan tyttöystävän, suvun ja kavereiden lisäksi sadat miljoonat jalkapallon ystävät ympäri maailmaa.

Rest in peace. You'll never walk alone!

http://www.youtube.com/watch?v=CFc25Hym6q8

kiinalainen lähti takas himaan.

harmin paikka.

haha.

tuli tänään töissä juteltua poikien kanssa eilisestä elokuvasta. joku heitti mielenkiintoisen huomion siitä, että jason bourne tuntui pääsevän kaikkialle omalla id-cardillaan. CIA:n päämajaan, lontoon waterloo stationin suljettujen ovien taakse, venäläiseen virastoon...

ajatella. sitähän voisi vaikka itsekin tunkeutua vaikka minne, onhan mulla käytössä duunipaikan kellokortti. mokomaa läpyskää kun vähän vinguttelisi, niin hups, yhtäkkiä sitä oltaisiinkin siellä sun täällä pahanteossa.

hiiviskelyä nordean salaisilla kellarikäytävillä, tiedostojen lataamista helsinki-vantaan lennonjohtotornissa, jokereiden pukuhoneessa kiekkomailoja sahaamassa....

tarvitsen enää harmaan armanin puvun, mp3-soittimesta trilleriviulun taustalle ja ei muuta kuin agenttihommiin.

en oikein ymmärrä miksi bostonin oma poika matt on tämän hetken tuottoisin hollywood-tähti. okei, osaahan se näytellä ja charmiakin vissiin löytyy, mutta en kyllä itse maksaisi miehelle 40 miljoonaa dollaria CIA:n ja interpolin jahtaamana agenttina heilumisesta.

medusan verkko oli hyvä elokuva, eikä medusan isku ollut sekään paskempi jatko-osa. sarjan kolmas, muttei taatusti viimeinen osa, on kuitenkin pienoinen askel taaksepäin.

tällä kertaa medusa nimeen on lyöty perään typerältä kuulostava sinetti-jatkoliite. medusan sinetti. onpas surkea nimi elokuvalle! toisaalta, ei nimi miestä pahenna. varsinkaan, jos kyse on matt damonin tähdittämästä jason bournesta.

no kannattaako bondin kovimmaksi haastajaksi tituleeratun bournen takia sitten raahautua leffateatterin pimeyteen? kyllä ja ei. kuten sanottu, edellisosiin verrattuna medusan sinetti on, kovemmasta budjetistaan huolimatta, hieman latteampi kokonaisuus. ja älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin, latteudella en suinkaan viittaa visuaaliseen ilmeeseen - autot kyllä romuttuvat, talot räjähtelevät ja pyssyt paukkuvat entiseen malliin. sen sijaan tarkoitan latteudella lähinnä juonta, on sitä tutumpaakin tuttua huttua. on valtiotasolla tapahtuvaa läpimätää vedätystä, ihmisiä jotka tietävät liikaa ja joista on tietysti päästävä eroon, pakollinen nainen sutinoineen päivineen, ja ennen kaikkea jahtaamista.

siis kerrassaan armotonta, oikein hengästyttävää ja perinpohjaista jahtaamista!

katsoja alkaa itsekin hikoilla seuratessaan superkuntoisen bournen uskomatonta eloonjäämistaistelua lähes koko maailman poliisivoimia vastaan selvittäessään oikeaa identiteettiään. kaksi tuntia pelkkää pakoa ja taistelua. yllätys yllätys.

varsin yksitoikkoinen yhden miehen uskomaton selviytymiskamppailu ei vielä sinällään ole kovin ärsyttävää - kyllähän sen jo teatteriin mennessään tiesi mitä tuleman piti - mutta asioiden esittämistapa sen sijaan on. voin vain kuvitella sitä hirvittävää työn ja tuntien määrää, joka on käytetty huikeisiin takaa-ajo -ja actionkohtauksiin. harmi vain, että nämä vaivalla luodut purkitukset menevät osin hukkaan surkean kuvauksen takia.

lähes koko leffa on kuvattu käsivarakameralla. käsittämättömän nopea kohtausten leikkaus ja jatkuvasti heiluva kuva luovat kyllä siellä olon tunnetta, mutta samalla kuvaustapa myös pilaa paljon. asioita on vaikea hahmottaa, kun yhdessä leikkauksessa näkyy kaksi sekuntia heiluvaa filminpätkää, joka vielä zoomaautuu äkillisesti. lisäksi ympäristöjä ja tapahtumia jää näkemättä: "ai tossako toi pariisi nyt sitten oli, kameramies juoksenteli vähän ympäri päärautatieasemaa? ja miten toi auto päätyi yhtäkkiä kyljelleen sillan alle, nano sekunti sittenhän se vasta kiilasi sitä pahaa jätkää!"

turboahdetusta ja kiivastempoisesta sisällöstään huolimatta medusan sinetti oli silti ainakin kolmen tähden arvoinen. miksikö? hei c'mon, matt damon on jason fucking bourne! mies puhuu kaikkia maailman kieliä, on ennennäkemättömän hyvä enduro-kuski, taitaa jokaisen taistelulajin, on älykkäämpi kuin supertietokone, ei kuole mistään ja selviytyy pommista kuin pommista tukka edelleen hienosti muotoiltuna!

aika äijä.