IRC-Galleria

helvetti mikä yö, näin ihan karmeeta painajaista.

ajankohta oli tästä hetkestä pari vuotta eteenpäin. olin muuttanut johonkin perkeleen poikakommuuniin, johon sain sitten puhelun äidiltä.

isä oli kuollut.

se oli ihan hirveää, ei sitä voinut mitenkään käsitellä.

helpotus olikin aamulla herätessäni melkoinen. katsoin peiliin, ja punaisista silmistä päätellen olin tainnut yön aikana eläytyä unessa kuulemaani uutiseen vähän liiankin vahvasti. painajainen oli kuitenkin mieltä avartavaa. mietin kokemaani ja sitä, miten olin unessa harmitellut isästäni ottamien kuvien vähäistä määrää. en ollut löytänyt otosten lisäksi montaa videotakaan isästä, en yhtään pätkää missä se hipsii mukasalaa jääkaapille, puuhailee pihatöiden parissa tai suuttuu telkkarin jääkiekko-ottelulle. ”pasketin pasketti!”, niin kuin se aina sanoo.

sitten mietin, kuinka cool isä oli nuorena. 70-luvulla sillä oli naisia. just sellanen mukavan rento, mutta samalla kova jätkä. kireet kuteet, tummennetut silmälasit ja oma auto. se istui pitkätukkaisine kavereineen lahen keskustan talojen katoilla, veti röökiä ja jauhoi paskaa. isä ja isän kaverit juhli aikoja sitten kuopatuissa yökerhoissa. siellä ne vinkkas tytöille silmää, joras isot kaulukset hiessä ja groove soi.

80-luvulla isästä tuli isä ja se näytti floridalaiselta pornotähdeltä. mahaa tuli, mutta viiksekäs olemus oli silti kylmänviilee. kun tshernobyl räjähti, isä laitto mut ulos verannalle vaunuihin nukkumaan päiväunia. isä oli pankissa töissä ja kiroili muovisten kulkukorttien tuloa. mietin myös, että isä oli varmaan ihan hukassa kun perheeseen tuli vielä lisää muksuja. se pärjäsi silti helvetin hyvin.

90-luvun alussa isä vietti mun kanssa paljon aikaa ulkojäillä, ja jos jumaloimiani nhl-tähtiä ei laskettu mukaan, isä oli mun suurin idoli. yhtenä päivänä huomasin olevani parempi kuin tupsupipo päässään ja vanhalla kohon mailallaan pelannut isä. sitä se ei kuitenkaan haitannut, se vaan nauroi ja tiesin sen olevan ylpeä musta. myöhemmin isä kyyditsi mua pitkienkin matkojen taa jääkiekkoturnauksiin, roikkui aina siellä kaukalon laidalla kannustamassa ja kehui sitten kotimatkalla.

nyt isä on vanhentunut, ja asetelma on muuttunut siten että takavuosien kultaiset isä-poika -hetket on vähentyneet. ei enää pihapelejä, ei yhteisiä marjanpoimintareissuja, ei pyöräretkiä lähitienoille. se on vitun sääli.

ajat muuttuu, mutta myöhemmin aikoja on kiva muistella. muisteluita helpottaa, jos on silloin aikanaan tajunnut kaivaa kameraa esille ja tallentaa tapahtumia tuleville polville säilytettäviksi. digiaikana se on vielä niin naurettavan helppoa, että muistakaa ihmiset täyttää muistokorttinne!

myöhemmin vielä kiitätte itseänne, että tajusitte tehdä niin.

eilinen meni mukavasti. sain kerrankin nukkua pitkään... aamukahvien jälkeen pelasin vilin kanssa änäriä ja aloin siivoamaan. sisälläni asuva pieni rakennusmestari nosteli taas päätään, kun pyöräytin ikeasta hankkimani vaaterekin kasaan ihan tosta noin vaan.

nyt kun rekki on paikoillaan, saan sen lokeroihin tennareita hienosti esille. aika jäätävän näköstä...! vitun makee.

illalla istuin viimeisiä kertoja ilveksen elokuvateatterissa - ellen jopa viimeistä. aivan lahen ydinkeskustaan avataan 1. marraskuuta suomen modernein elokuvakeskus, ja sitä myötä kaupungin vanhat, popcorn-rasvasta lemuavat ilves ja kuvapalatsi suljetaan.

istuin siis viimeisiään vetelevän ilveksen nuhjiintuneilla istuimilla, elokuvana paljon kehuja saanut paksuna. ja jos judd apatowin ohjaama komedia jäi viimeiseksi näkemäkseni elokuvaksi ilveksessä, niin ainakin lopetus oli sen arvoinen. poistuin leffasta nimittäin hymyissä suin.

hyväntuulinen ja lupsakka, siinä adjektiivit jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni. neljän tähden kamaa. kannattaa käydä katsomassa, vaikka sitten ensi torstaina kun on femman leffapäivä.

elokuvan jälkeen alkoi piiputtaa. ees mäkisestä noudettu take away -kaffe ei auttanut, vaan ajelin hyvissä ajoin kotiin nukkumaan. matkalla koukkasin ystäväni synttäreiden kautta (ONNEA MAPE!), mutta oma kuolatyyny kutsui jo ennen puoltayötä.

zzz.

mukavaa kun saa tehdä sitä mistä tykkää.

ja työsuhde-etuna kaikki tuotteet -25%!

tervetuloa ostoksille H&M:ään.

tänään se sitten taas alkoi. aamutoimeni alkavat jälleen noudattamaan samaa tuttua kaavaa.

yksinkertainen rutiini menee jotakuinkin näin: herään, pesen hampaat, laitan kahvin tippumaan, otan kaukosäätimen käteen, istahdan sohvalle ja avaan ylen teksti-tv:n sivun 235.

skenaario toistuu tasan 250 kertaa. 4.10.07 - 9.6.08, joka ainoa aamu.

NHL pyörähti käyntiin jo viime viikonloppuna lontoossa, kun los angeles kings ja anaheim ducks ottivat varaslähdön kauteen. lontoossa pelattujen otteluiden painopiste oli kuitenkin itse pelin sijaan markkinoinnissa, sillä NHL tahtoo lisää näkyvyyttä euroopassa. näin ollen varsinainen sarja-avaus nähtiin vasta viime yönä, kun taistelu stanley cupista aloitettiin viidellä eri paikkakunnalla (monréalin kippari koivu iski heti pari häkkiä....ihan jäätävää).

aamuisen tulossivun tapittamisen lisäksi katson tietysti myös otteluita sekä suorina-että jälkilähetyksinä. canal+ lähettää keskimäärin viisi ottelua viikossa. kuten viimeksikin, myös tällä kaudella kello on herättämässä. 03.15 on ihan hyvä aika aloittaa päivä, ja mikä olisikaan parempi tapa kuin NHL-ottelun suora lähetys?

oma veikkaukseni alkukesästä toisensa kohtaavista finaalijoukkueista: Detroit Red Wings & Ottawa Senators.

. . . . .

let the battle for the cup begin.

parasta viikonloppua pitkään aikaan on säestänyt aivan saatanan hyvä musiikki. foo fightersin uusin albumi on kaiken ennakkohypetyksen arvoinen - enemmänkin - eikä dave grohlin ääneen yksinkertaisesti voi kyllästyä.

foo taistelijoiden uusimman soundi kajahti soimaan ensimmäisen kerran perjantaina ystäväni asunnolla turussa. olin poistanut lätyn "kaupungin katu-uskottavimmasta music storesta" jo tunteja aikasemmin, mutta pääsin kuuntelemaan sitä vasta iltasella. väliin mahtui elokuvissa käynti, illallinen denniksessä ja kävelyä kauniisti valaistulla aurajoen rannalla.

mutta levy poltteli nahkaisessa olkalaukussani. olo olikin kuin lelukauppaan päässeellä pikkupojalla, kun vihdoin pääsin asettamaan lätyskän panasonicin laserlukijaan. volume oli pakko säätää siten, että aurajoen vedenpinta värisi kupittaalta kantautuvan basson voimasta!

entinen nirvana elää ja voi hyvin. levy tuntuu tuoreelta, siinä on ideaa, kappaleet sisältävät yhtä aikaa melodiaa ja bändille ominaista kitarariffiä. siis sellaista särinää, jossa on munaa ja joka jää päähän soimaan.

lauantai-taivaalle oli vedelty värejä upealla siveltimellä, ja oli pakko lähteä ulos kävelylle. turku on kiva kaupunki. sain ihastella sitä monta tuntia putkeen asiantuntevassa seurassa, sillä äidinkielenään ruotsia puhuva ystäväni tuntee paikat kuin omat taskunsa: parhaat kahvilat, mielenkiintoisimmat liikkeet ja second handit. ainoastaan täl' puol' jokkee olevassa puistossa meinasi olla suuntavaisto haussa, mutta vain meinasi.

iltapäivällä istuin junassa matkalla helsinkiin. kaksituntinen pitkin rantarataa meni nopeasti, koska havahduin vasta espoossa siihen että olin kuitannut univelkoja istuimella retkottaen ja pää kenossa omaan paitaani kuolaten. vastapäinen vanhempi herrasmies näpytteli läppäriään ja mulkoili nuorta kollia vähän paheksuvasti.... voihan helvetti.

kuolat ja unihiekat oli kuitenkin nopeasti pyyhitty, ja pian jo kipitin kampin aukiolle jossa juho odotteli vastassa. pojat paineli k-kauppaan ostamaan vitusti pikkusuolaista purtavaa ja kaljaa. sitten heitettiin high fivet, tulevan loistoillan kunniaksi. ja loistava siitä tulikin.

siskon levottomassa etu-töölön kämpässä on neliöitä ja jugend-tyylistä arkkitehtuuria enemmän kuin haluiaisin myöntää. en silti halua olla kateellinen paska, enkä oikeastaan voisikaan, ainakaan nähtyäni millaisia juhlia siellä voi järjestää.
toin oman mausteeni siskoni bileisiin korvaamalla ambient-tunnelmoinnin uudella levylläni. ihmiset diggasivat siitä. joku kysyi, että "onks tää se uus foo fighters?"

joo, echoes, silence, patience & grace.

rokki soi ja vanhat mutta hyväkuntoiset lautalattiat narisi lepposasti, kun ihmispaljous risteili huoneiden väliä. itseni parkkeerasin boolimaljan ja ruokapöydän väliin, mikä osoittautui ehdottoman oikeaksi ratkaisuksi. vittu ne vihreeseen soossiin kastetut lihapullat ja minipizzat oli hyviä, salaateista ja wrap-viipaleista puhumattakaan... ja siinä persikkaisessa juomassa oli jotain, joka sai polvieni nivelet vatkaamaan lähes mahdottomissa kulmissa myöhemmin royal onnelassa. osasyylliseksi voisin nimittää myös kanye westin 'strongerin': mitä muutakaan siinä voi tehdä, kun daft punkilla sämplättyä chicagobiittiä alkaa puskemaan ulos kaiuttimista? ei niin helvetin mitään.

tänä aamuna heräsin siskoni kämpän karvamatolta. keittiöstä kantautui hyvä tuoksu, ja kun menin katsomaan, niin siellähän sitä syötiin edellisillan ylijäämäkakkuja ja muita herkkuja. niillä eväillä oli hyvä lähteä kotimatkalle takaisin lahteen lataamaan foota itunesiin.

äiti osti tänään james bluntin levyn. se on ihan fiiliksissä, vaikka kyllä isäkin siitä tykkää.

jos osaisin soittaa ja laulaa kuin james, haluaisin myös joskus tehdä kappaleita ja omistaa ne jollekin erityiselle.

kauniita kappaleita.

siis mullon aivan järkyt univelat, oikeesti.... siis ihan niinku aikuisten järkyt. siks en niinku eilen ollukaa sillee dokaaa, vaa menin vaa frenkkujen eli frenksujen kaa hörrää pörrää ja grillille griltsuilee.

ja tänää sit ku äiti tuli vetää mua ylös sängystä ni olin ihan et.... EIKÄ. joo! olin iha sikkeväsy, ehkä enemmä silmät sirillää ku honkkarilaisil kungfu-tähdil. mut sit ku sain maitokahvii kurkust alas ni pystyin jo kipuu autoo, ja siinä sitä sit mentii motaril tsädii ja nrj paukku volat täysil.

ikeal vedin lisää aamupalaa ja marssin nokka pystys sit pytinkii ja katoin ihan et DAA ku joku urpo raimo raahas iha karmeet lipastoo ja meinasin jo mennä sanoo "äh tzorgge hei mut toi ei oo ollu niinku in eli ön ainakaa.... öö... ziljoonaa vuotee?" mut en sit viittiny.

sit mul palo käämsit eli kärbelöt siihen vantaasee ja ajoin suoraa siskolle etu-töölöö. siukulle heippaheiiimoiiiiiit ja sitte pariks tunniks päiväunille krooh. ja tän jälkee olinki jo niinku way 2 virkeempi ja myöski nälkäsempi. sisko levitteli hänki käsiää et "ei siis VOI olla näi nälkä, tiäks!" ja mä olin et "no kylvaa VOI, tiän, mulki on iha kipee näköhaittanälkä!" ja se oli et "oikeesti?" ja mä olin et "oikeesti!" ja mentii sit kiiniksee eli kiinalaisee safkaa.

ai kauhee sen ruuan jälkee en tyylii kehannu kattoo peilii koska olo oli totally läski eli huokasin syvää ja tiesin saavani siskolta myötätuntoo ku se nyökytteli ja huokas kans. mut emmä voinu jäädä murehtii jenkkakahvoi ku frenkku soitteli et "mä oon tääl kampin kookaupas tuu tänne hei moijjj!" ja mä menin ja sit halattii ja vaihettii kreisit kuulumiset ja lähettii kattelee kenkii.

löysin ihan ambeliiveböl-popot enk voinu tyylii pidättää henkee. siis iha kauheeta. kaveriki oli aiva myyty! ne kenkät oli niiiiii iii-haa-nat mut sit mä muistin et "ainii, tilasin just eile lentoliput lontoosee ni eihä mu täält kande ostaa mitää! nii!" ja kaveriki iha et "noeiii! niii! älä tod. osta tää on siis nii käpykylä et forget about it darling" ja sit lähettii menee.

ja nyt tulee ehkä kreisin juttu koko päivänä: ku mentii siihe stokkan kulmalle rw-sporttibaarii ni apua kuka tuli vastaa! KIM HEROLD alltså KIM HEROLD....... siis mä en meinannu pystyy ryystää sit kaljaa niinku nouvei olin ihan et olikse oikeesti ja tultii vaa siihe tuloksee et olioli.

sit myöhemmi tulin takas lahtee, kävin lenkil ja venyttelin. nyt juon maitokahvii ja venaan kympin dösää et voin lähtee taas radalle bailaaaaaaaaa! xDDDD

muimui! mushiii mushiii

luin eilen cornwellin kymmenennen romaanin loppuun. tai oikeastaan viimeinen sivu kääntyi tänään, olihan kello jo viisi aamuyöllä. kirja piti otteessaan loppuun asti, enkä järkyttävistä tummista silmänalusistani huolimatta voinut jättää lukemista mitenkään kesken.

yksi syy opuksen koukuttavuuteen oli sen aiheuttama ikävä pariisia kohtaan. päähenkilö kay ja ylikomisario marino lähtevät tarinassa ranskaan selvittelemään mielipuolisen sarjamurhaajan taustoja, ja cornwell kuvailee tyylilleen uskollisesti käsittämättömän hyvin tapahtumapaikkoja. siellä olemisen tuntu kävi niin vahvaksi, että jossain vaiheessa keskeytin lukemisen ja antautuduin omille muisteluille. laskin kirjan puoleksi tunniksi lattialle, makoilin vaan sängyllä seinälistan maaleja repien, ja ajattelin parin kuukauden takaista aikaa pariisissa.

pidin pariisista ensiaskeleilta saakka. jo junalla kaupunkiin lipuessa ja sen ohi vilistäviä siluetteja katsellessa meni kylmät väreet. päivät ranskan ja monien mielestä koko euroopan pääkaupungissa tekivät itseeni lähtemättömän vaikutuksen.
montmarten käsinkosketeltava tunnelma, sen katutaiteilijat, mukulakivikadut ja kauttaaltaan mustalla raudalla vuoratut koristeelliset parvekkeet. temperamenttiset ihmiset, uskomaton arkkitehtuuri, katukahviloiden hälinä ja kahvin tuoksu. raivoisasti viuhtovat liikennepoliisit, seinen vihertävä pinta ja lukemattomien merkkiliikkeiden törkeät hinnat.

hain jopa äitini hiljattain ostaman paris 2008-kalenterin, ja katselin sen 12 upeaa mustavalkokuvaa. öinen ikävä saattoi myös johtua yliväsymyksestä, mutta yhtä kaikki kaipuu siihen kaupunkiin on kova.

toivottavasti seuraavaksi lukemissani scarpettan tutkimuksissa eksytään johonkin muuhun kaupunkiin, vaikkapa lontooseen. siellä en ole vielä käynytkään.

tänään oon paistellu kalkkunaa uunissa!

eilen pelicans voitti, mut järki ei.

matsin jälkeen mun tosiaan piti lähteä himaa arpoo, kun väsytti ja hapotti. 8-3 voittolukemat oli kuitenkin niin jäätävät että pitihän sitä vähän juhlistaa.... ja siihenhän se taas meni.

pulkkisenmakemakepulkkinen pyys käymään kämpillä, ja määräs samantien vetäsemään väsäämänsä paukut huiviin. ennenku kerkesin kissaa sanoa, olinki jo yökerhon säihkeessä ja sen jälkeen torven grillillä valkkaamassa mausteita makkaraperunoihin.

ei tarvi olla mikää keisari ennustaakseen et tänään ei ihmeitä tapahdu. mun lempparihärveleitä tällasina päivinä on ehdottomasti kahvinkeitin ja dvd-soitin. bokserilinjalla mennään, tosin jossain vaiheessa vetäsen varmaan myös lenkkarit jalkaan.