On se [perkele!] kumma, että ei vaan voi olla hilpeä ja herttainen. Tulin lopullisesti siihen tulokseen, ettei Hollanti ole minun paikkani - olkoonkin, että koulu on hyvä jotenka täällä hengaillaan sitten vielä, hollanti kielenä on tarpeeksi rasittavaa antaakseen hyvän syyn keskittyä englannin parantamiseen, ja isketään niskaan vielä jonkin asteen syysväsymys (ilmeisesti) ja ikävä suomihania ja Helsinkiä, jopa Oulua ja lunta. Julmuus. Aivot samaten teki lakon, johtuen ilmeisesti yleisestä negatiivispainotteisesta ilmapiiristä, polvi alkoi TAAS monen vuoden jälkeen kenkkuilemaan ja tuli iso surku.
Nyt riitti! Pääsin kuntosalille - ah ja voi mitä onnea, vihdoinkin paikka jossa tosiaan on järkeä, joka on tuttu ja kodikas. Huoh! Samaten päätin, etten yksinkertaisesti ala noille negatiivisille ajatuksille ja tehdyille tunteille, vaan keskityn tekemään omaa parasta ja itsestäni hyvän tanssijan. Vihdoin. Alku oli syksystä sen verran lupaava, että on se kyllä jos ei jotain potentiaalia olisi.
Ugh, olen puhunut.
E