IRC-Galleria

Ah, noin, ensimmäinen päivä. Syksyn nimittäin. Ei, en aloittanut koulua tänään, enkä työtä (alkoi maanantaina ja seuraava kahden viikon päästä), en matkustanut Lappiin enkä mitään muutakaan. Sen sijaan aamulla ulkona käydessäni hieno muutos näkyi ja tuntui, valo oli erilainen, pehmeä ja terävä yhtä aikaa, tietyn kullansävyinen, ystävällinen. Tällainen valo on ainoastaan alkusyksyn päivissä. Toinen syksyn (vakava!) merkki oli se, että ostin suloiset pitkävartiset mitkälie-sormikkaat. Ne käsissä on kiva talvella lukea ja kirjoittaa koulussa. :) Ihanaa materiaalista hemmottelua. Kolmas merkki on - My October Symphony ja koko levy. Olen kyllä kuunnellut sitä jo aiemminkin kesän aikana, mutta nyt ihan kaiuttimista, ah!
Neljäs merkki on, että lähden kohta hehe, kotiseutuekskursiolle Herttoniemen kirjastoon, etsimään tiettyjä opuksia. Ja jos löytyisi jotain muutakin. Olen kai jollain tavalla vajokki, kun en ole vielä tainnut ikinä elämäni aikana Herttoniemessä vierailla, mutta se toivottavasti korjataan tänään!

Illalla on museoiden vapaailta, Kiasma ja Ateneum - ainakin jälkimmäinen. (edit: niin siis EI OLLU ateneumia :( )

Kävin optikolla tänään. Ihkut kakkulat saan viim 3vko päästä! Vihdoinkin näkee sinne luentotauluillekin sitten, heh, minusta tulee das sihteeri, uuh ooh.

E syksyfiilistelee <3

... niin en keksi mitään kirjoitettavaa.
No, liikuttava bambi-tarina ehkä. Landella olo kannattaa: pihakeinussa istuessani pikkuinen tyhmä uskalikko bambinpoikanen tuli ihan talonnurkalle pihapiiriin, haisteli ilmaa hetken ja loikki sitten pajupuskaan. Emä meni hetken päästä peltoa pitkin perässä, ilmavin loikkauksin. :) On ne kauniita eläimiä, valkohäntäpeurat.

Nyt on kyllä aivot sulaneet pahemman kerran, toimitus pahoittelee suurta tylsyysjaksoa!!


E

Nyt onkin sitten KAIKKI ASIAT KASASSA paitsi ehkä terveys.

MUTTA SILTI!!

\\o \o/ o// \o/ \\o \o/ o//
E

Luin joskus yhdestä Trendin numerosta lukijapalautteen, missä kirjoittaja pauhasi siitä, miten n. 85% lehden sivuista "käskee sinua olemaan jotain muuta". Se oli aika paikkaansa pitävää ja jäi vielä valitettavan vahvasti mieleen; monet otsikot jne kuuluvat "kopioi, kopioi, kopioi, muuta, osta, hanki" yms. Sitten vielä puhutaan siitä, miten pitää vapauttaa oma olennainen itsensä. Niinpä kai, jos se sopii standardeihin.
Samaten kyseisessä lehdessä ä r s y t t ä ä ne kodinsisustusjutut: joko sisustettu koti on täysin saavuttamaton luksusluolasto Eirassa tai Punavuoressa tai missä mlloinkin, kalliilla design-huonekaluilla ja "seksikkään alan opiskelijoilla/ammattilaisilla" - KOPIOI IDEA. Niin. tulee varmasti ihanaa ja luonnollista ja harmonista jälkeä kopioida 20 000€ tyyli 2000€ budjetilla. Supsittelen lämpimästi! Tai sitten koti on sisustettu raivostuttavilla rihkamakrääsällä, ah-niin-rakkailla ja typerillä pikkuesineillä, jotka sommitellaan ympäriinsä "rauhoittaviksi kokonaisuuksiksi". Jeppistä jep. Ihan totta, miten jaksaa elää jossain Hello Kitty -tason pinkinkirjavassa asunnossa posliinikoirien ja -joutsenten keskellä? kaikki roina säästetään, kopioidaan lehdestä ideat ja ollaan niin originelleja. Oih. On se hienoa olla uniikki kun sellaisia "trendioriginelleja" on noin viisisataa kahdestatuhannesta.

P.s.
Turku on oikeastaan aika kiva! Siinä yhdistyi Läns-suomalaine (lue= raumlaine) kodikkuus ja aikakausi ja kuitenkin ihan kaupunkilainen meno. Siellä täyttyy myös kaikki neljä omaa elementtiä: meri/vesi, puita, nurmikkoa, kallioita. Ah.

P.p.s. Suomessa on aika kauniita ihmisiä <3

Kuluneella sotatantereella
kasvaa vielä ohdakkeita.

On helppoa olla positiivinen kun on siellä missä on koti.
Suomi suomi suomi suomi! On tämä niin ihana maa! Ei paljoa surqta edes viileähköt kelit (tänään oli jees) eikä "ilmastonmuutosflunssa" (josta kärsin tänään -> kelien heikko hyödynnys), kun on vaan niin Hyvä. Olla.

Kiitos, elämä.

E

p.s. en siis ole kiittämätön! Ulkomailla asuttu aika oli arvokasta ja tärkeä vaihe. Kuten jo sanoin. Mutta helpottaa kun on siellä missä tuntuu että pitääkin olla, ja että asiat kuitenkin järjestyy, jotenkin - ennemmin tai myöhemmin.

Tackas!

p.p.s. niin, ainakin moinen ulkomaa-asujaisuus EHKÄ antaa potentiaalia sellaiseen laajempaan asioiden tarkasteluun ja tajuamiseen, ainakin. Mutta suosittelen ihmisiä tekemään asiat niinkuin itsestä (tms) tuntuu, eikä siksi, kun muutkin tai koska pitäisi. Tai koska pitäisi olla jotain muuta että olisi hyväksyttävä.

Onneksi on sentään ihmisiä, joiden seurassa on helpompi pitää itsestään <3

No niin. Nyt koittaa kohta sitten se hetki, jolloin väistämätön eromme on edessä. Mitkä ovat fiiliksesi? En usko että jäät kaipaamaan - tuskin koskaan olin mitään erityistä. Jos rehellisiä ollaan, et itsekään ollut minulle mikään suuri rakkaus ja intohimon kohde. Tapasimme, koska elämä tai kohtalo sattui sanelemaan niin, oikeastaan tosiaan puolivahingossa. Joskus sellaiset tapaamiset ja kaksivuotiset suhteet johtavat suureen kiintymykseen ja vilpittömään rakkauteen.

Mutta olen pahoillani, sydämeni kuuluu toiselle. Joskin kaikista pienistä erimielisyyksistämme riippumatta minulla tulee aina olemaan sydämessäni oma paikka tälle ajalle ja yhteiselle taipaleellemme. Totta kai kaikille tulee erimielisyyksiä! Ei sen perusteella voida sanoa, kuinka syvä kiintymyssuhde on kyseessä.

Toisin kuin välillä ehkä oletin, en ole röyhkeän innoissani päästessäni luotasi pois. Kaipaan omaa rakastani, se on totta, ja odotan rakkaani kohtaamista, mutta en silti herjaa enkä paheksu tätä mitä meillä oli, enkä keskinäistä suhdettamme - mikä se sitten ikinä olikaan. Kyllä meidän kai kuului tavata ja olla hetki yhdessä. Mutta niin se vain menee, toiset sopivat toisilleen ja toiset eivät, ei sitä kannata ottaa millään lailla henkilökohtaisesti. Olen tosin kaivannut omaani ehkä liikaakin, enkä ole antanut meille todellista mahdollisuutta. Väkisin sen mahdollisuuden antaminen ei silti onnistu, eihän?

En tule muistelemaan aikaamme varsinaisella lämmöllä, mutta tietynlaisella kiitollisuudella ja huumorilla kyllä. Kasvatit minua, autoit minua, laitoit ystävyyttä, ongelmia ja raivoa ja ehkä suruakin tielleni, mutta sitä se elämä taitaa olla. Kaiken kaikkiaan.

Kiitän vilpittömästi tästä ajastamme. Onneksi sitä ei kukaan eikä mikään voi meiltä riistää, sillä se on ollut ja jotenkuten käytetty. Nyt odottavat meitä molempia uudet haasteet ja käänteet. Onnea tulevaisuudelle, meille kummallekin!

xoxoxotje Nederland,
jouw finse meisje!

...olla positiivinen, noin niin kuin virallisesti.

Yleensä asioiden tapahtumisella tai tapahtumatta jättämisellä tai millä tahansa on tarkoitus, ennemmin tai myöhemmin 'kaikki' (sikäli kun sitä sanaa voi koskaan käyttää) järjestyy ja ehkä onnistuu ja toimii. !

Suomessa on samperi juhannus - kelpaisi minullekin. Täällä on Hollanti-Venäjä -matsi, ja sen kyllä HUOMAA kaupungilla ja kadulla. Itse vaan lametan kun ei jaksa säätää enää, eilisessä oli jännitystä ihan tarpeeksi.

Viikon päästä on Suomi ja Oulu ja kotoisuusbileet ja paljon vanhoja kavereita :) Ja MERI. Melkein oma meri. <3

E

Voiko sellaiset ympäristökiintymykset siirtyä suvussa? Eli jos on suvun puolikas, tai neljännes saaristosta kotoisin, voisiko sillä selittää sellaisen syvälle juurtuneen kiintymyksen mereen?

No ihan sama, voi tai ei, semmoinen on kuitenkin.

Ulkomaille olisi hienoa päästä - siis tarkoitan sellaisia perinteisiä kohteita kuten aurinkorannat, lämpimät hiekat ja kuumat yöt. Tai sitten kaupunkiloma ja kaikki ihana ihmisten vilske ja valot ja äänet.
Mutta sen ohella olisi yksi matkustuskohde, jonne on kyllä pakko päästä ihan oikeasti. Olen tulossa kai vanhaksi ja helkutin sentimentaaliseksi, mutta niinpä sitä on ihmisille ennenkin käynyt, eli: Ahvenanmaan ja Länsi-suomen saaristo. Nyt taisivat nimetä nuo lähisaarten kunnat yhteisen nimen alle Länsi-Turunmaaksi. Eikö noita Houtskareja ja Korppoita enää ole? Eikö voi enää sanoa että lähdetään Korppoon rannasta... Tylsää. Kaikki pitää saada niin yhteisten nimien alle ja helkutin isoon kompleksiin, katso vaikka jotain Aalto Universityä (ugh) ja Metropolia-amkia, jeesus. No. Niin se elämä kai etenee, pieni ihmisyys on kohta uhanalainen laji ja instituutio...
Mutta että itse asiaan, vihdoin! (Mikähän tämä ominaisuus on, että otsikon alle pitää tunkea kamala kasa aiheen kannalta sekundaarista informaatiota, ennenkuin kehtaa lähteä kirjoittamaan itse asiasta? Liittyykö se jotenkin siihen vanhaan kohteliaisuuskäsitteeseen, että jaaritellaan kirjeissä hyvät rouvat, toivottavasti olette voineet hyvin, miten sato ja serkunpojat jakselevat? Ilmoja on pidellyt, eikö?)
(Johdonmukaisuus EI OLE hyveeni, eikä ole koskaan ollutkaan)
Eli siihen asiaan. Muistan kyllä ne ajat, kun ajettiin enon pienemmällä paatilla Rauman edustan Rek-saareen vai mikä sen nimi tarkalleen olikaan. Parkkeerattiin vene kallion kupeeseen, jolkoteltiin metsissä, törmättiin kyyhyn, laitettiin nuotio kallionkoloon ja haisteltiin merta. Myöhemmin päästiin äidin serkun isommalla veneellä ihan vuorokausiksikin risteilemään Ahvenanmaan saaria; yövyttiin veneessä, päästiin mereen uimaan veneen perästä, laitettiin taas vene rantaan kiinni ja paistettiin muurikkalättyjä siellä kalloilla. Edessä aukeaa ihana vihreä meri, nuotion savu nousee hämärtyvään iltaan. Yöllä on ihan hiljaista, lokit vaimenevat, paatti keinuu varovaisesti. Veneessä nukkuminen on kuulkaa aika terapeuttista! Paitsi jos olet vakavamman asteisesti merisairas, toki. Kuu möllöttää tyynen meren yläpuolella, ja heijastuu pintaan.
Jos nyt vähän pitää rikkoa tuota yliromanttisuutta, oli siellä sentään aika helkutisti hyttysiä.

Kolme kesää sitten päästiin vihdoin pyörällä kyseiseen saaristoon (äh, onko siitä jo niin kauan...). Tuli muistikuvia mieleen, tuttuja satamia vastaan tuolta veneretkeltä. Turun ja Ahvenanmaan saariston meren väri on jotain aivan omalaatuista, ah ja voi ja nyyh niisk niin!

Tahtoo sinne! Pyörällä tai veneellä, ei väliä. Olemaan muutamaksi päiväksi. Onneksi se on sentään realistinen tavoite. Vanheneminen on hei ihan antoisaa joskus! ;p

Elise

P.s. Löytyihän tuolta jo aiemmista merkinnöistä maininta tuosta esijaarittelutavastani :D :D

Hei joku voisi kehitellä sellaisen koneen, joka imee turhat ajatukset päästä. Tietysti plussaa olisi, jos ne ajatukset säilöttäisiin jonnekin ja ne saisi takaisin halutessaan.
Mutta sellainen kone, joka kytketään aivoihin ennen nukkumaanmenoa, imee kaikki surrrrraaavat ajatukset pois SLURP HURRR ja sitten kykenee nukkumaankin kun ei kaikki jolkota ympyrää mielessä. Eikö olisi kätevää? Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka kykevät aivot off-aivot on -nukkumismoodiin eikä vaivaa tehdyt mokat, tai mahdolliset paremmin tekemisen paikat...

Eilen ymmärsin kovastikin niitä, jotka tosiaan haluavat Tanssijoiksi. Oli kakkosluokan (typotin kakkisluokan, mikä toisaalta voisi olla ihan rattoisa typo...) loppuesitykset ja eilen oli kaksi näytöstä, iltapäivä ja ilta. Teatteri oli kaunis viehättävä rakennus, sellainen hollantilainen unelma; kadulle näkyy vain kaistale valkoista seinää ja sisäänmennessä siellä on kaunis baari-ravintola-alue, ihana pieni piha jossa pöytiä ja nurmikkoalue. Lava oli mukavan kokoinen, Oulun Kaupunginteatteri varmasti isompi siitä, mutta oli se varmaan jotakuinkin isoin millä olen ollut.
Oli aika mukavaa kyllä lojua ip-esityksen jälkeen nurmikolla ja hölöttää typeriä juttuja ja ylittää hepuliraja. Johtuen siitä tai yleisestä ilmapiiristä, illan (viimeinen) näytös meni, ah, aika hyvin! Ei typeriä mokia, yksi pikku törmäys vain. 18 ihmistä lavalla silti tuntuu paljolta, vaikka olisikin "tottunut" 24 ihmisen ryhmään.

On tuollaisissa teattereissa ja hemmetin hienoissa esityksissä aivan oma loistonsa, ei siitä mihinkään pääse. Jos miettii, että eilinenkin päivä oli periaatteessa KOULUPÄIVÄ ja ne esitykset viimeinen koe, niin no, ei hullumpi tapa käydä koulua :p Oi.

Voi olla että paikoitellen tulee ikävä. Eilen jopa hetkittäin tuli olo, että kuuluu sinne. Aika paha!

Kiitän ja kumarran tästä kokemusryppäästä.

E