IRC-Galleria

Katsoin ympärilleni, bussissa oli vain muutama ihminen minun lisäkseni. Etupaikalla istui vanha rouva joka oli pukeutunut kalliin näköisiin vaatteisiin. Hänen sylissään istui hemmotellun näköinen pikku koira. Rouva mulkaisi minua halveksuvasti ja huomasin tuijottavani häntä. Käänsin katseeni nopeasti pois. Bussissa oli myös keski-ikäinen mies, äiti ja parin kuukauden ikäinen vauva, ja takanani istui pariskunta josta molemmat vaikuttivat parikymppisiltä. Kaivoin laukustani kuulokkeet ja aloin kuunnella musiikkia. Musiikin pehmeän rytmin sykkiessä unohdin ajantajuni ja kun heräsin ajatuksistani huomasin että seuraavalla pysäkillä minun olisi jäätävä. Painoin nappia ja nousin seisomaan, Kävelin ovien luokse ja odotin seisten pysähtymistä. Hyppäsin bussista ulos ja aloin kävellä kohti kauppakeskusta, Astuin ovista sisään ja huokaisin. Tämä olisi varmaankin viimeinen kertani tässä rakennuksessa. Viimeinen kerta jolloin näkisin nämä samat kaupat ja käytävät. SIlmäni osuivat pieneen italialaiseen ravintolaan, ravintolaan josta minulla oli niin paljon muistoja. Kun olin ollut viiden olimme viettäneet siellä syntymäpäiviäni. Olin juossut kohti varattua pöytäämme ja kompastunut. Olimme joutuneet mennä kysymään kassalta laastaria vuotavaan polveeni. Sinä päivänä olin mennyt isovanhemmilleni yökylään ja pelännyt kauheasti kummituksiltä näyttäneitä esineitä. Toinen muisto oli tuoreempi, tässä ravintolassa olin ollut poikaystäväni kanssa ensi treffeillämme. Suhteemme oli kestänyt monta kuukautta kunnes näin hänet suutelemassa toisen tytön kanssa. Sydämeni oli särkynyt ja olen ollut riidoissa pojan kanssa siitä asti.
Jatkoin matkaani laukkuja ja asusteita myyvän kaupan suuntaan. Kävelin tottuneesti matkalaukkuja pullollaan olevalle käytävälle. Mikään laukuista ei näyttänyt miellyttävältä kunnes näin viimeisen laatuaan olevan mustan kiiltävän muovi pintaisen matkalaukun. Päätin ostavani sen ja menin kassalle. Maksoin laukun ja lähdin kaupasta. Lähdin kävelemään kohti tulosuuntaani. Vedin kevyttä matkalaukkua perässäni hymyillen. Astuin ovista ulos. Kun olin juuri astumassa suojatielle kulman takaa ajaa urheiluauto tuhatta ja sataa poliisit perässään. Melkein jäin auton alle siinä vauhdissa mutta hetki jolloin auto ohitti minut tuntui kestävän ikuisuuden. Kuski oli nuori mies, en nähnyt kunnolla hänen kasvojaan mutta hänen läpitunkevat silmänsä tuijottivat minua. Värähdin säikähdyksestä, tummat hiukseni liehuivat vauhdin aiheuttamasta ilmavirtauksesta ja sydämeni hakkasi. Hengitin syvään saadakseni sydämeni tasaantumaan. Jatkoin matkaani bussipysäkille mutta en mitenkään saanut sitä miestä pois mielestäni. Tunsin kuinka olin kananlihalla säikähdyksestä. Bussin saavuttua nousin sisään ja istumaan päästyäni laitoin taas kuulokkeet korvilleni.

Isä laski kätensä olkapäälleni ja sanoi: -pärjäile..
Ynähdin jotain ja odotin että isä käveli pois huoneesta. Huokaisin ja laskin tyynyn sängylleni. Laahustin toisella puolella huonettani olevan työpöydän ääreen ja painoin vanhan pöytätietokoneeni päälle, Kirjoitin salasanan ja odotin että se käynnistyisi. Klikkasin internet kuvaketta ja avasin hakukoneen. Olin kuullut että tätini asuu Oxfordissa, joten hain kaupungin nimen. Menin kuvahakuun ja suurimmassa osassa kuvista komeili vanha ja pramean näköine Oxfordin yliopisto. No ainakin siellä olisi hyvä yliopisto, kai. Mutta itse satuin olemaan vasta yläasteella joten yliopistoon olisi vielä muutama vuosi aikaa. Yritin hakea millainen tuleva kouluni olisi, mutta peruskouluista tai yläasteista ei tullut mitään tuloksia. Harmi siinä mielessä että nyt minulla ei ole mitään tietoa millaiseen kouluun joutuisin. Suljin internet sivun ja sammutin tietokoneen. Kiipesin tuolille saadakseni vanhan matkalaukkuni kaapin päältä. Istuin lattialle ja aloin tutkia sen mahdollista jämä sisältöä. En ollut käyttänyt sitä vuosiin ja siinä oli vieläkin tarra siltä lennolta jolloin olimme ollut neljä vuotta sitten koko perhe Espanjassa. Niin, sellaisia matkoja ei enää ikinä tulisi. Sitä ajatellessani huomasin kuinka kyynel vierähti poskeltani matolle, sitä seurasi kolme muuta pisaraa kunnes pyyhin silmäni ja nousin nopeasti ylös. Avasin kaapin ja aloin kerätä vaatteitani. Sulloin kaiken mikä pieneen matkalaukkuuni mahtui ja yritin saada sen kiinni. Sen kulunut pinta pullotti uhkaavasti kun yritin saada laukun kiinni. Sitten kuului vain repeävän kankaan ääni ja tajusin laukkuni vetoketjun irronneen kankaasta.
-Ei! Ei nyt kun olisin juuri tarvinnut tätä!, kirosin huonoa tuuriani.
Aloin etsiä lompakkoani. Kun löysin sen sain huokaista helpotuksesta, rahaa oli juuri ja juuri tarpeeksi uuteen matkalaukkuun. Kiiruhdin alakertaan ja kerroin isälle tapahtuneesta ja että olisin menossa ostamaan uuden laukun. Vedin kengät jalkaan ja heitin käsilaukkuni olalleni ja jlähdin juoksemaan bussipysäkille. Nyt jos myöhästyisin bussista seuraava tulisi puolentunnin päästä enkä halua odottaa niin pitkään. Olin varmaan kahdenkymmenen metrin päästä bussipysäkistä kun bussi jo kaasuttaa kulman takaa. Juoksen niin kovaa kuin pystyn ja ehdin viimetipassa pysäkille ja pysäytin bussin. Maksoin lippuni ja kävelin hengästyneenä vapaalle paikalle. Lysähdin penkille ja huokaisin helpotuksesta.

Kävelin pihatietämme pitkin hermostuneesti, tämä ei voisi olla totta! Ei näin! Joko jumala oli päättänyt että minä olen hänen silmätikkunsa ja aiheuttaa minulle tämän kaiken tai sitten tämä on oikeasti totta. En voi uskoa itsekään että näin oli käynyt. Muistoni palasivat kahden viikon takaisiin tapahtumiin kun tummiin vaatteisiin pukeutunut mies oli tullut keskellä yötä taloomme isän ollessa työ matkalla. Hän oli hiippaillut olohuoneessamme ja pudottanut isoäitini vanhan vaasin lattialle. Olin herännyt ääneen ja menin katsomaan mitä oli tekeillä. Mies Peitti suuni ja Heitti minut eteisen siivous komeroon. Kuulin kuinka äitini juoksi katsomaan ja kiljaisi. Pian ulko ovemme paiskautui kiinni miehen loittonevien askelten mukana. Tulin ulos komerosta ja sen nähdessäni en meinannut saada henkeä, äitini makasi maassa silmät selällään ja viiltojälki vatsassaan. Olin heti siitä selvittyäni soittanut poliisille miehestä ja äitini kohtalosta.
Nyt kun isäni oli viikko sitten palannut kotiin, hän oli melkein heti todennut lähettävänsä minut tädilleni Englantiin. Saisin viikon aikaa hyvästellä ystäväni ja pakata kaikki tavarani kunnes isä saattaisi minut lentokentälle. Juoksin kyyneleet silmissä takaisin sisälle. Katsoin kohtaa jossa äiti oli maannut sinä yönä, sitten katseeni osui vanhaan tauluun jossa oli valokuva. Valokuvassa oli isä äiti minä ja vanha koiramme Puh. Kun kuva oli otettu olin minä ollut neljä vuotias. Marssin saman tien huoneeseeni välttääkseni surun aallon joka lähestyi uhkaavasti kuin hyökyaalto. Heittäydyin sängylleni ja puristin tyynyä kaksin käsin. Makasin siinä varmaan kymmenen minuuttia kunnes nukahdin.
Heräsin siihen kun isäni koputti oveen.
-Anne?, saanko tulla sisään? Hän sanoi
Älähdin vain jotain myöntymisen merkiksi ja nousi istumaan. Isä tepasteli huoneen poikki ja istui vierelleni sängylle.
-Tiedän että sinulla on rankkaa... Mutta yritä kestää. Tiedät etten voi huolehtia sinusta yksin ja saat varmasti uusia ystäviä tätisi luona. Hän sanoi
Pidin tyynyä sylissäni ja nyökkäsin, vahtistaakseni eleeni sanoin hiljaa:
-Niin kai....

No kun tänne en jaksa elämästä kirjotella niin tämähän voisi olla joku tarina tupa... Okei tyhmä nimi mutta tosiaan olen kirjoittanut sellaisen jatkonovellin jota voisi tännekin lisäillä... Se oli alunperin koulun lehteen tehty mutta nyt sillä ei ole mitään tekemistä niin miksen laittais sitä tänne?

tänne en jaksa kirjotella joten mun kuulumiset löytyy tästä linkistä
http://mymindxxx.blogspot.fi/

Nyt voi oikein sanoa että elämä on ihanaa!
(siis aina silloin kun ei vituta....)
hyvä leffa, kone ja kaikki ihan ok onneksi viikonloppua on vielä yksi päivä jäljellä :) .