Ei ole aika rajattu kelloon, ei kahlehdittu käyttöömme. Me itse itsemme kahlehdimme, ei aika, ei kello, vain tietämättömyytemme siitä, mikä aika oikeastaan on.
Se tulee luoksemme, viipyy luonamme, seuraa joka askeltamme huokaisten. Miksi kiirehdimme, miksemme anna ajattomuuden viedä meidät pois, ajan luo, joka on, eikä ole.
Tiedämme, aika on loppumme, mutta se on ennen kaikkea, vapautemme. Kun aikani koittaa, saan kellot kahleet pois heittää, tervehdin aikaa ja kiitän siitä, etten enää ole itseni vankina. Kahlehdittuna kelloon. >
20.09.2007