IRC-Galleria

Millainen känni seuraavaksi? :DMaanantai 04.05.2009 03:56

Riemukänni
Perkeleen hauskaa ja tekisi mieli syleillä koko maailmaa. Jonkinsorttinen koheltaminen ja esiintyminen kuuluu asiaan. Yleensä riemukänniin liittyy myös miljoona toinen toistaan hienompaa suunnitelmaa ja
päätöstä koskien tulevaa. Itsetunto on sanoinkuvaamattoman korkealla.

Apatiakänni
Edellisen vastakohta. Lipitetään väljähtynyttä keskikaljaa lähikuppilassa räkä poskella ja tippa silmässä. Taustalla soi Tuomisen Jamppa. Asiaan kuuluu yleensä exien häiriköinti puhelimitse tai jopa paikan päällä
poikkeaminen.Tässä kännin lajissa tilitetään avoimesti ja liikuttuneena kuunnellaan myös muiden tilityksiä.

Sosiaalikänni
Ihmiset ovat ihania ja kaikkien kanssa on päästävä juttelemaan. Asianmukaiset ilmoitukset omasta viihtyvyyden asteesta on saatettava kaikkien niiden tietoon, joiden numero puhelimesta löytyy. Myös exien.

Rähinäkänni
Pullistelua ja vittuilua ja herääminen lasaretista.

Antisosiaalikänni
Joko yksin kotona tai sitten baarissa, mutta kenenkään kanssa ei tee mieli jutella. Vastakkaisen sukupuolen lähestyessä ei suusta tule mitään ulos.

Huonekalut hyökkäävät -känni
Tulet yksin vittuuntuneena kotiin ja huomaat että huonekalut käyvät avautumaan ja sitten ne käyvät päälle. Olohuoneen pöytä on yleensä joukon johtaja, joka pitää kukistaa että sohvat ja matot rauhoittuvat.

Hihityskänni
Teinityttöjen suosima, myös muilla esiintyvä. Kaikki on niiiiiin hauskaa!

Huomionhakukänni
Huudetaan niin @!#$ lujaa, noustaan pöydälle, lauletaan kovaa ja ollaan muutenkin rokkistaroja!

Seuranhakukänni
Joskus kännissä tulee olo jolloin on ihan pakko saada ja miltei kuka tahansa kelpaa tai ainakin täytyy kokoajan flirtata kaikkien kanssa.

Itsetuhokänni
Kiivetään sillan kaiteelle ja leikitään parvekkeella tarzania, liittyy apatiakänniin.

Pinkki-känni
Kahden ensimmäisen tuopposen jälkeen maailma alkaa näkyä väreissä, joista voimakkain on kaunis vaaleanpunainen sävy. Kaikki on hienosti, mikään ei huoleta ja hymyilyttää, koska kalja menee hyvin päähän. Johtaa yleensä Tönkkö-känniin.

Tönkkö-känni
Pönötät viisaan näköisenä jossain nurkassa aivan jumalattomassa juubassa. Et yleensä näe 20 cm kauemmas, etkä usein kuulekaan mitään. Puhut jatkuvasti omasta mielestäsi, muttet tosiasiassa pysty enää saamaan sanoja suustasi. Tilaat olutta kuten kuka tahansa muukin, hörppäät tuopista kerran tai kaksi, unohdat sen jonnekin ja tilaat uusia kunnes rahat loppuvat tai taju hämärtyy.

"Mä meen nyt"-känni
Alkoholitoleranssi on pääsyt livahtamaan liian heppoiseksi ja jo muutama viinipullo tekee äijästä ns. nukkumatti-fanin. Yleensä känniin ei liity mitään erikoista, ei hölmöilyjä, ei idioottimaisia tekstareita eikä mitään muutakaan mitä joutuisi katumaan. Yleinen himabileissä.

Juggernaut-känni
Känneistä kallein, varsinainen demolition derby. Kauhea meno koko ajan, kaikki mihin koskee menee rikki tai ainakin melkein ja aamulla saa taatusti katua ja miettiä mikä taas meni perseelleen. Saldona yleensä rikkinäisiä rumpukapuloita, kitarankieliä, astioita, vessanpönttöjä, revenneitä vaatteita, hissejä ja sen sellaista.

Kalsarikänni
Tuttu ja turvallinen "minä ja sohva" -skenaario, joka rakentuu keskioluesta ja usein päämäärättömästä juopottelusta. Helppo ja halpa.

Kalsarikänni con mandolin
Tuttu ja turvallinen "minä ja sohva" -skenaario venäläisittäin. Alakuloista kitaran näppäilyä ja oluen juomista yleensä jostain isosta savituopista. Soittolistalla Scorpionsia. Vaatii vuosien harjoittelun.

"Avaruusmies saa tänään" -känni
Maailman rakastaessa minua, rakastan minä maailmaa. Usein baarikierroksia, aivan ihmeellisissä kuppiloissa nojailua, sosiaalista paskanjauhantaa, kohinaa korvissa, sumuinen katse, usein vivahteita Pinkki-kännin alkuhetkiin, meteliä, sekavaa jutustelua jonkun kanssa, pörinää, itsetuhoista alkoholin nauttimista, "huominen ei koskaan kuole" -asennetta, kalliita taksimatkoja. 100% muistinmenetys. 100% morkkis.

Duracellkänni
Juotavaa menee, huono olo ei tule millään ja meno jatkuu pitkälle aamuyöhön ilman minkäänlaisia (pahempia) sivuvaikutuksia (jotka eritellään tarkemmin seuraavassa). Krapula olematon. Juotavista parhain tämän saavuttamiseen Finlandia Vodka Coca Colalla.

Turtahumala
Juotavaa menee, sivuvaikutukset: kieli turtuu(sammaltaminen), raajat turtuvat, pää on kuin sitä ei olisikaan. Oksentaminen on todennäköistä ja krapula seuraavana aamuna hirveä. Seuraa kaljasta 100% todennäköisyydellä.

Abduktiokänni
Lähdet Tavastialle katsomaan rokkikeikkaa ja heräätkin seuraavana aamuna Järvenperän kirkonkylästä kylän ainoasta kerrostalon rappukäytävästä käyttämätön Tavan piljetti lompakossasi...

Artisti maksaa - känni
Kännipäissään kerrot jollekkin muijalle soittavasi jotain instrumenttiä, tietysti ideana päästä harrastamaan vaakamamboa kyseisen naaraan kanssa. Tarjoat paukkuja ja röökiä, koska artisti käyttää rahaa luovasti. Lainaat muijalle vielä rahaa, koska hänellä on rahapula. Maksat taksin ja sammut
sinne matkalla kämpillesi. Taksikuski herättää sinut jostain Jakomäestä ja kertoo että mimmi jäi pois jo Kampissa. Taksimittari näyttää 50 EUR...

Se-voi-loppua -känni
Äkkinäinen ja täysin selittämätön huoli siitä että alkoholia on olemassa maailmassa rajallinen määrä, ja siksi sitä pitää yrittää säilöä omaan ruumiiseen mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Tuhoisa
lompakolle.

Olen-Predator -känni
Maailma hidastuu ja vääristyy silmissä. Näkökentässä olevien asioden värit korostuvat. Ihmiset ovat välillä vihreänhohtoisia, tausta punaista. Välillä kattolamput hohkaavat kuin viimeistä päivää. Kokeneet alkoholistit pääsevät kokeilemaan infrapunanäköä. Lisäksi pakonomainen tarve kurluttaa ja naksutella rystysiä. Ei yleensä pääty hyvin.

Outoa-mutta-mennään -humalaputki
Baarista täysin tuntemattien ihmisten mukaan eksyminen, jotka tarjoavat sitoumuksetta parin päivän ilmaiset viinat. Oiva tilaisuus (myös pakko) juoda hirmu tuubat, kun kerran ilmaiseksi saa. Myöhemmin näistä kerrotaan vain huhuja lapsenlapsille mutta illan isäntiä ei koskaan tavata uudestaan.

Pikakänni
Huomaat kellon olevan jo lähes myöhä ja päätät ottaa muut kiinni juomalla nopeaan tahtiin uskomattoman määrän alkoholia. Esim. pullo viinaa puoleen tuntiin. Seurauksena käyt lähes kaikki kännimuodot läpi pikakelauksena ja sammut ennen kuin olet edes päässy puusta pitkään. Aamulla uskomaton päänsärky ja mahdollinen vamma sammumisen takia johtuneesta kaatumisesta.

Juuri ennen häitä :DSunnuntai 03.05.2009 18:21

Nainen: "Hei Rakas!"
Mies: "No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!"
Nainen: "Haluatko että lähden?"
Mies: "EN!! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa."
Nainen: "Rakastatko minua?"
Mies: "Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina!"
Nainen: "Oletko pettänyt minua koskaan?"
Mies: "En ikinä! Miksi kysyt tuollaista?"
Nainen: "Haluaisitko suudella minua?"
Mies: "Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen!"
Nainen: "Löisitkö minua koskaan?"
Mies: "Oletko hullu? Tunnethan sinä minut!"
Nainen: "Voinko luottaa sinuun?"
Mies: "Kyllä, kulta.."
Nainen: "Rakas.."

7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin! ^^

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen!

Kaheli vai muuten vain hullu?!Sunnuntai 03.05.2009 17:56

Oletko elokuvien ysätävä? Alla on listattuna 150 eri elokuvaa. Merkitse, mitkä olet nähnyt ja jos menee yli 75 (eli puolet), olet hieman kahjo. Haasta halujesi mukaan ystäväsi tekemään samoin ja saat nähdä kuinka paljon he ovat kuluttaneet aikaa videoiden parissa.

( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(4) Harry Potter: Liekehtiv pikari
(5) Mr. and Mrs. Smith
(6) The Mexican
(7) Nemoa etsimässä
(8) Leijonakuningas
(9) Ocean's eleven
(10) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
(11) Seven
(12) Thelma & Louise
(13) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(14) Pirates of the Caribbean
(15) Troija
(16) Starsky and Hutch
(17) Saw
(18) Moulin Rouge
(20) Scream
(21) Scream 2
(22) Scream 3
(23) Scary Movie
(24) Scary Movie 2
(25) Scary Movie 3
(26) The Grinch
(27) American Pie
(29) American Pie 2
( ) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperinen)
(30) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(31) Men in Black
(32) Men in Black 2
(33) The Village
( ) Along Came Polly
(34) Forrest Gump
(35) Deep Impact
(36) The Terminal
(37) Halloween
(38) The Ring
(39) The Ring 2
( ) Space Jam
(40) Chigaco
(41) Riku Rikas
(42) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(43) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(44) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(45) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
(46) Painajainen Elm Streetillä
(47) Titanic
(48) Romeo & Julia
(49) Tiedän mitä teit viime kesänä
(50) Independence Day
(51) Bad Boys
(52) Bad Boys 2
(53) ET
(54) Yksin kotona
(55) Yksin kotona 2
(56) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(57) How to Lose a Guy in 10 Days
(58) Calendar Girls
(59) Catch Me If You Can
(60) Spider-Man
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
( ) Sound of Music
(61) Terminaattori
(62) Terminaattori 2
(63) Vanilla Sky
(64) Addams Family
(65) Ace Ventura
(66) Valehtelija, valehtelija
(67) Hevoskuiskaaja
(68) 8 mile
(69) Die Hard
( ) Eurotrip
(70) Deep Blue Sea
(71) Casper
(72) Alexander
(73) Save the Last Dance
(74) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
(75) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
(76) Sairaan kaunis maailma
(77) Cast Away
(78) Wicker Park
(79) Kuka sanoo tahdon?
(80) Vuosi nuoruudestani
(81) Shrek
(82) Shrek 2
(83) Viimeinen Samurai
(84) Kimpassa
(85) Fucking Åmål
(86) Saksiksi Edward
(87) Vihre maili
(88) Amelie
( ) The Truman Show
( ) School of Rock
( ) Big Fish
(89) Pelastakaa sotamies Ryan
(90) Austin Powers
( ) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(91) Austin Powers: Kultamuna
(92) Pelikaanimies
(93) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(94) Aristokatit
( ) Piano
(95) American Beauty
(96) Pahat Pojat
(97) Pitkä kuuma kesä
(98) Honey
(99) Notting Hill
(100) Kummelin kultakuume
(101) Morsian karkuteillä
(102) Karhuveljeni Koda
(103) Herrasmiesliiga
(104) Pieni suklaapuoti
(105) Kauna
(106) Helmi ja sikoja
(107) Erin Brochowich
( ) Ihmeperhe
(108) Kellopeliappelsiini
(109) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(110) Heinhattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(111) Unbreakable
(112) Jali ja suklaatehdas
(113) Boys don't cry
(114) Syksy New Yorkissa
(115) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
(116) Olimme sotilaita
(117) Häjyt
(118) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa

Tuossa on nyt ainakin ne, mitkä olen varmasti nähnyt. Voipi olla, että olen saattanut nähdä useammankin noista leffoista, joita tuossa listassa on lueteltu, mutta kun en varmaksi muista, niin en niitä ottanut mukaan laskuihinkaan.

Tulos on siis varmuudella 118, joten kai mä sitten olen KAHJO vai MUUTEN VAIN HULLU??! :D

sisko on täällä!!!!!!Sunnuntai 05.04.2009 18:48

sisko tuli noin perjantaina 12.00.Minä istuin tuolissa ja katsoin Juuliaa oudosti Juulian mukaan.No odotin siinä puolenvuoden jälkeen isoa ja rutistavaaa halia jooo..........ei uskois serkutkin oli täällä mutsin luona niii ja ne jahtas nanaa ja niiloa sen minkä kerkis siiis serkut ei Juulia.Juulia kerto mulle keneen se on ihastunut.Se on joku ihmeen alex.Juulia kuulemman raivos sille kuulemman kun se oli leikannut (variksen pesän eli pehkon) pois siistiks ja tasaseks että eitä sä sen kummempaa mutsilla viell pari päivää. :)

Nähty.Torstai 02.04.2009 08:02

Kommentoi tähän NÄHTY,
jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä
ja lisää omaan blogiisi
ja katso ketkä ovat bonganneet sinut.

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 21:37

Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en

Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en

[Ei aihetta]Torstai 26.03.2009 21:35

Hetken vielä, tämä puoli maailmaa,
hetken vielä, nukkuu yötä valkeaa.
Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin.
Parhaat vuotes, kaikki maahan poljettiin.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Ja sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin,
ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin.
Hetken vielä, nukkuu puoli maailmaa,
hetki vielä, kirkas aamu aukeaa.

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 11:01

...ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ

Persoonallisuus.Sunnuntai 15.02.2009 21:30

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.

Nelli <3Tiistai 27.01.2009 20:35

"Jos niin käy,
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä,
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän,
mutta älä anna surusi estää sinua.
Sillä tänä päivänä,
enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Tulevaa ei kannata surra,
et haluaisi minun kärsivän.
Kun aika koittaa,
anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta pysy luonani loppuun.
Pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän että aikanaan sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä jota minulle osoitat.
Vaikka nyt manteli-silmin sinuun vimeisen kerran katson,
niin tiedän ja ymmärrän Sinua ystäväin, mutta

Älä sure että sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös,
älä anna turhaan sydämesi itkeä, koska
minulla on nyt hyvä olla."

Nuku rauhassa rakas Nelli <3