IRC-Galleria

mitä vittua?

No niin, hengissä ollaan vaikkakin väsyttää niin vietävästi. Tähän loppuvuoteen näköjään mahtui kahdet huippuluokan pippalot, mutta nyt on ehkä aika rauhoittua. Ensimmäiset olivat ehdottomasti luokan kanssa pidetyt pikkujoulut Tampereella ja sitten eilinen joulubaari Viialan Evertonissa.

En olekaan Evessä käynyt pitkiin aikoihin ja viimesimmät muistikuvat ovat jostain 2006 kesältä. Täytynee ottaa tavaksi sillä tuota tapahtumaa olisi voinut kutsua epäviralliseksi luokkakokoukseksi. Tampereen baareissa on hyvää säkää jos 1-2 tuttua tulee vastaan niin eilen tuttuja oli sellaset 60 ja loput 200 tunnisti jotenkin kasvoista. Ala-asteesta aina lukioon asti olivat lähes kaikki vanhat tutut paikalla ja ääni meinasi lähteä heti alkuillasta. Tuttuja oli niin esiintymässä kuin baaritiskin toisellakin puolella, joten kyseessä oli myös omituisin baari-ilta pitkään aikaan.

Mahdotontahan tuota on lähteä purkamaan sen kummemmin, mutta oli todella hienoa :) Kiitos tästä!

Vuosi vaihtuu pian ja omalta osaltani OUR Pro:n talviloma on nyt ohi. Seuraavan elokuvan käsikirjoitukseen on jo melko selkeä pohja ja kehitystyö jatkuu kevään myötä. Elokuvan nimi, julkaisuajankohta, kuvauspäivät ja näyttelijät ovat kaikki toistaiseksi melko epävarmoja.

Suunnittelussa on myös eräs toinenkin elokuva, joka aikataulujen salliessa päästään toteuttamaan jo ennen tätä tulevan kesän spektaakkelia. Omasta puolestani haluan toivottaa kaikille vielä hyvää ja rauhallista joulua :)

Ohjaus: Andrew Stanton, Lee Unkrich
Vuosi: 2003


En siis ole aivan ajan tasalla arvosteluissani tänään, mutta pitkään paskassa rämpiminen rupesi vituttamaan sen verran, että piti palata hieman ajassa taaksepäin. Finding Nemo sattui olemaan yksi näistä huippuelokuvista, joita en vielä ollut nähnyt joten nyt oli sitten sen vuoro. Pixarin studiot ovat tämän jälkeen tehneet lisää huippuluokan animaatioita ja voittokulku senkun jatkuu, mutta oscarin napannutta animaatiota ei saisi jättää katsomatta. Muutenkin viimeaikaisten elokuvien jälkeen on hyvä vaihtaa hetkeksi maisemaa.

Ilveilijäkalat Marlin (isä) ja Nemo (poika) lähtevät yhtämatkaa kouluun. Edessä on Nemon ensimmäinen koulupäivä ja luvassa on luokkaretki koralliriutan laidalla sijaitseville jyrkänteille. Marlin on lievästi sanottuna ylihuolehtiva isä ja päättää sännätä poikansa perään kun saa tietää luokkaretken määränpään. Perille Marlin aiheuttaa isä-poika välikohtauksen ja Nemo säntää avomerelle koskettamaan pinnalla olevaa venettä todistaakseen osaavansa uida ja tulla toimeen yksinään. Yllättäen riutalle ilmestyy sukeltajia, jotka nappaavat Nemon mukaansa ja vievät Sydneyssä sijaitsevan hammaslääkärin akvaarioon. Marlin aloittaa valtavan seikkailun löytääkseen poikansa ja samalla hän joutuu jättämään turvallisen kotiriutan mielestään. Hänen on kasvettava henkisestä kuorestaan ulos selviytyäkseen matkasta.

Finding Nemo on ehdottomasti paras animaatioelokuva, jonka olen ehkä ikinä nähnyt. Pixarin tänä vuonna julkaisema Wall*E on myös megaluokan animaatio, mutta ei yllä tälle tasolle. Elokuvan vitsit ovat nerokkaita ja oikeasti hauskoja. Ääninäyttelijät vetävät parastaan eikä elokuvasta oikeastaan löydä mitään vikaa. Matkan varrella Marlinin seuraan liittyy Dory niminen sininen kala, joka kärsii lyhyen aikavälin muistinmenetyksistä. Vaikka Dory muistaa ja unohteleekin asioita hieman pidemmiltä aikaväleiltä niin se ei silti häiritse ja Doryn persoonaa käytetään tässä mielessä yllättävän vähän komiikan luomiseen. Parhaimmistoa olivat ehdottomasti hammaslääkärin akvaarion kalat, käsittämättömän ärsyttävät lokit, ravut, hammaslääkärin kauhistuttava veljentytär Darla sekä kalojen syömisen lopettaneen hait. Hävettää hieman että näen elokuvan vasta nyt, mutta johan oli piristysruiske.


*****

Ohjaus: Ã…ke Lindman
vuosi: 2007


Jatkosodassa kesäkuun lopulla 1944 alkoi Pohjoismaiden suurin taistelu Tali-Ihantalan seudulla, jossa Saksan tukema Suomi pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen. Taisteluun osallistui yli 50 000 suomalaista, joista surmansa sai 1350 ja haavoittui noin 7000. Neuvostoliiton puolelta hyökkääjiä oli noin 150 000, joista kaatui 6000 ja haavoittui 22 000. Suomen Panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoona tuhosi kahden rynnäkkötykin tappiolla noin 40 neuvostovaunua. Ehkä merkittävin osuus taistelussa oli Suomen tykistöllä, joka ampui useita päiviä kestäneen taistelun aikana yli 120 000 laukausta ja parhaimmillaan jopa 250 tykkiä saattoi keskittää tulensa samaan kohteeseen.

Hämeen panssaripataljoonan panssarijääkärikomppaniassa palvelleena olen nähnyt ja kuullut monta dokumenttia Tali-Ihantalan taistelusta ja elokuvaa kuvattiin palvelusaikanani myös Parolassa. Paljon meidänkin komppanian miehiä pääsi mukaan näyttelemään elokuvan sivurooleja, mutta valitettavasti en itse mahtunut mukaan. Tämä elokuva painui siis välittömästi vuoden odotetuimpien listalle, mutta sitten ensimmäisten arvostelujen jälkeen onnistuin sen lähes kokonaan unohtamaan. Nyt kuitenkin jaksoin metsästää elokuvan käsiini ja juuri Tuntemattoman sotilaan katsoneena, täytyy todeta karvas pettymys.

Tali-Ihantalaa koskevat dokumentitkin nostattavat enemmän tunteita ja antavat huomattavasti massiivisemman kuvan kesä-heinäkuun 1944 tapahtumista kuin tämä elokuva. Åke Lindmanin viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt elokuva on huomattavasti erilainen kuin aiemmat suomalaiset sota-elokuvat. Täytyy myös nostaa hattua Lindmanin pitkälle uralle enkä tule tässä arvostelussa käyttämään niin rajua kielenkäyttöä kuin monissa muissa arvosteluissani. Tali-Ihantala 1944 on lähempänä venytettyä dokumenttia kuin varsinaista sota-elokuvaa. Odotin näkeväni elokuvan enkä dokumenttia, joten tämä toimii pohjana koko arvostelulle.

Elokuvana / Dokumenttina:

Elokuvana Tali-Ihantalaa vaivasi juonen, päähahmojen ja tunnelman puute. Oli vain sotamiehiä ja upseereita, joidenka nimet saatettiin muutamaan otteeseen mainita, mutta niillä ei ollut mitään merkitystä. Elokuvassa ei siis ole yhtään päähenkilöä ja tarina etenee perääntymisen tahdissa Viipurista kohti Tali-Ihantalaa. Taistelusta toiseen seurataan joukkojen toimintaa ja kokonaisuutta seuratessa voidaan huomata kuinka panoksia ja odotuksia aletaan pikkuhiljaa jo kasata elokuvan lopussa käytävää suurtaistelua varten. Koko elokuvan alku ja puolivälikin tuntuvat lähes merkityksettömiltä (dokumentointina ok). Lopulta on suurtaistelun vuoro ja katsojan silmien eteen lyödään kasoittain dokumenteista lainattua aitoa arkistomateriaalia ja trailerissakin jo nähtyä metsän massiivista pommittamista. Yhtäkkiä koko tilanne on ohi enkä voi uskoa, että tämä useita päiviä käyty taistelu oli ohitse viidessä minuutissa. Tuottajat ja rahoittajat kuulemma juoksevat Åke Lindmania karkuun, koska tietävät tämän aikeet ja nyt tiedän hyvinkin syyn. Jos kyseistä kohtausta ei tehty ilman ainuttakaan tietokone-efektiä niin kyseessä on varmasti yksi Suomen elokuvahistorian kalleimmista kuvista. Tämän jälkeen alkoivatkin jo lopputekstit rullata ja ajatukset siirtyivät armeija-aikana nähtyihin dokumentteihin.
Dokumenttina tämä oli puolestaan ylipitkä vaikka uskon siitä tulevan yksi "pakollisista" elokuvista Panssariprikaatissa ja muuallakin. Tali-Ihantalaa edeltävät taistelut käytiin melko suppeasti läpi vaikka näyttelijöiden ontuvaan dialogiin ei tuntunut kuuluvankaan muuta kuin historian opettaminen. Todella monien näyttelijöiden suoritukset olivat puutteellisia ja niistä lähes kaikista puuttui sodan tunne. Dialogi oli yleisesti ottaen melko kankeata eivätkä repliikit tuntuneet istuvan ollenkaan näyteltyihin tilanteisiin. Elokuvassa oli kylläkin paljon faktaa ja jouduin jopa ihmettelemään näitä useita ruotsalaisia sota-sankareita, joita tarinassa oli yllättävän monta. Ruotsalaisten toiminta näissä sodissa on itseltäni ainakin mennyt täysin ohitse historiantunneilla jos sitä oli oikeasti näinkin paljon. Saksalaisista elokuvassa ei paljoa mainita paitsi jatkuvasti ruudulla juoksevissa teksteissä, jotka kertovat päivämäärän ja tärkeimmät tapahtumat ennen, nyt ja jälkeen. En lähde siis millään tavalla kyseenalaistamaan teoksen faktoja Lindmanin ollessa ohjaajana. Dokumenttina tämä oli kuitenkin kohtalaisen hyvä ja hyvän esittelyn sai rynnäkkötykin ohella myös kuuluisa panssarinyrkki.

Elokuvan jaksoi kuitenkin katsoa mielenkiinnolla alusta loppuun, mutta pettymystä ei voi kauheasti peitellä. Odotin, että tapahtumista oltaisiin saatu enemmän tunteita irti, mutta rahkeet eivät riittäneet tämän pidemmälle. Rahaa, ammuksia ja aikaa käytettiin perääntymisvaiheisiin ehkä hieman liikaa ja elokuva antoi Tali-Ihantalasta paljon suppeamman mielikuvan kuin se todellisuudessa oli. Ihan ok sotaelokuva, mutta Tuntemattomalle sotilaalle se ei pärjää.


**

Hyvät naurut sai taas :) Star Wars nörtit saa kuulla kunniansa.

http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=57045&c=11

"Force be with you..."

Tuli taas hieman väsäiltyä kuvan parissa, jonka tekemisen aloitin jo kuukausia sitten. Nyt kaivoin tämän vanhan PSD. tiedoston esiin ja päätin kyhätä loppuun. Hetken se näytti jo hyvältä, mutta kun työkalut eivät toimi kuten pitäisi ja leikatessa tiettyjä layereitä, jää niiden alta näkyviin sittenkin typeriä reunoja ym. vaikka maalaisjärjellä ajateltuna niin ei pitäisi tapahtua. Nyt ottaa vähän päähän, mutta tilanteen pelastaa se, että melkein puolivälissä työtä alkoi jo muutenkin tuntua siltä että tässä kuvassa ei olekaan mitään sisältöä. En tee kuvia enää vain sillä periaatteella että "tämmönen ja semmonen kuva näyttäis vaan hienolta", vaan jokaiseen kuvaan täytyy tulla muutakin. Tämä on nyt vain sisällötön, huonosti ja huolimattomasti muokattu DarkArt töherrys.

Varsinaisesti uutta kuvassa on tämä hieman ehkä kehitysvaiheessa oleva copyright-banneri, joka tulevaisuudessa tulee kaikkiin uusiin julkaisuihin, joko "ArtWork" tai "Photography" nimellä.

Eilisen päivän kuvan ansiosta OUR Pro:n elokuvatkin saivat siitä osansa. Indietaivas sekä OUR Pro. kiittää kaikkia kävijöitä sekä uusia rekisteröityneitä käyttäjiä.

OUR Pro:n debyyttiteos "Peto" saavutti 1000 katsojan rajapyykin pari päivää ennen tätä huikeaa "mainoskampanjaa". Sen jälkeen myös uusin elokuva "Vierailijat" ylittivät tuon historiallisen rajapyykin. OUR Pro:n lähtökohtiin nähden kyseessä on jo lähes monumentaaliset saavutukset.

Kiitos kaikille katsojille!

OUR Productionin IRC-Gallerian yhteisöä on hieman muutettu. Kyseessä on nyt myös mahdollinen fani-yhteisö jonne voi liittyä muutkin kuin pelkästään ryhmän jäsenet. Keskustelua saa alottaa ja kysymyksiin tulee varmasti vastauksia sitä kautta.

OUR Production

Ohjaus: Joon-ho Bong
Maa: Etelä-Korea
Vuosi: 2006


Tämä elokuva pisti silmääni jo kauan sitten Anttilan hyllystä. Japani on tunnetustu monsteri-elokuvien mestari ja maasta on noussut lukuisia klassikoita. Nyt kyseessä on kuitenkin Etelä-Korealainen teos, joka on ilmeisesti ehtinyt niittämään jo jonkinlaista mainetta maailmalla. Amerikkalaisversiokin on kuulemma tuttuun tapaan tekeillä. Näkemistäni itämaisista elokuvista jopa huonoimmat ovat olleet parempia kuin keskivertoiset amerikkalaiselokuvat... ainakin tähän päivään asti.

"Idän ihme" ei toteudu tässä hirviö-elokuvassa ja ihmettelen syvästi IMDb:n korkeaa pisteytystä. Aloitettakoon täystyrmäys aivan yleisistä asioista. Kuvaus on paikotellen silmään pistävän surkeaa. Näyttely on monen näyttelijän kohdalta säälittävän surkeaa ja kaiken kruunaa englanniksi toteutettu jälkiäänitys. Elokuva kuulostaa aivan samalta kuin Kung Pow ja aiheuttaa pääasiassa myötähäpeää kaikissa niissä kohdissa, joissa näyttelijät todella saattaisivat tehdä työnsä hyvin. Kaikki äänet ovat niin naurettavia, että lieneekö tämän takia lisätty tuohon IMDb:n muutenkin mielekiintoiseen kategoria-listaan "komedia". Kaiken lisäksi tuo "monsterikin" on naurettavan näköinen digitaaliefekti, joka toimii parissa kohdassa kohtalaisen hyvin, mutta tämäkin johtuu lähinnä heiluvasta käsivarakamerasta, joka tuo kuvaan hitusen lisää aitoutta. Kaikki kirjoituksiani lukeneet tietävät mitä mieltä olen näistä digitaalihirviöistä, joten jätetään se asia käsittelemättä. Käskirjoitus on lapsellinen ja elokuvassa käytetään mielettömästi aikaa paskanjauhamiseen. On todella vaikea tietää mitä elokuvan tekijät ovat oikeasti tavoitelleet, mutta voin todeta, että epäonnistuivat täydellisesti. Kuin ajaisi autolla tietä pitkin, joka haarautuu kahteen eri suuntaan. Tämä elokuva on kuin kuva tuosta autosta, törmänneenä siihen tolppaan keskellä risteystä ja kuvassa on ne legendaariset mustat raamit sekä teksti "Epic Fail". Kauhua tai Kung Pow-komediaa, mutta ei missään nimessä molempia samanaikaisesti.

Tuskalliset kaksi tuntia saa katsoa aivan sietämätöntä paskaa. En ole ennen nähnyt Etelä-Korealaista elokuvaa, mutta nyt olen ja seuraavalla kerralla harkitsen vakavasti jos sellainen eteeni sattuu.


½