IRC-Galleria

Sinne on suunta tulevalla viikolla :)

Ohjaus: Catherine Hardwicke
Vuosi: 2008

Hehheh, nyt tämäkin hetki sitten koitti. Tiedän jo tässä vaiheessa saavani monen teinin vihat niskaani, mutta voitte arvata ettei se paljoa kiinnosta. Twilight on paljon kehuttu ja mainostettu teos, joka oli nyt viimein pakko katsoa. Suurin ongelma on ehdottomasti se, että minuun eivät nämä "High School"-elokuvat uppoa pätkääkään. Silloin joskus nuorempana oli ihan hauska katsoa kaikkia näitä koulu-miljööseen sijoittuvia teinileffoja, mutta nyt niistä ei saa enää mitään irti. Tämä ei johdu siitä, että olisin liian vanha vaan siitä, että kukaan ei keksi mitään uutta. Ai niin, aivan... vampyyrejä... siinä sitä vasta olikin uutta.

Teini (Bella) muuttaa eronneista vanhemmista toisen (isän) luokse keskelle korpea, joutuu uuteen kouluun ja pian olisi edessä tanssiaiset. Kuulostaako tutulta? Kyseessä on samaa ikivanhaa kaavaa noudattava elokuva, jonka miespääosaan on laitettu vampyyri (Edward). Kokonaisuutena Twilight ei ole tavallista teinirakkaustarinaa kummempi ja tarkemmin kuvailtuna se on ylipitkä TV-sarjan jakso.
Bella on asunut kaupungissa viimeksi pikkutyttönä ja muuttaa nyt takaisin. Monet tuntevat hänet edelleen, mutta hän muistaa vain vähän tuttuja kasvoja. Uudessa koulussa hänet otetaan vastaan erittäin positiivisesti, mutta hiljaisena ja jokseenkin ujona tyttönä hän ei osaa lähteä muiden meininkeihin mukaan. Pian hän kuitenkin kiinnittää huomionsa omituiseen viiden hengen porukkaan, joista kaksi paria seurustelee keskenään ja perässä kulkee outolintu Edward. Heidän kerrotaan olevan kaikkien adoptoituja, mutta samaan perheeseen kuulumisen takia heitä oudoksutaan. Bella joutuu biologian tunnilla Edwardin pariksi, mutta hän saa jonkun omituisen kohtauksen ja säntää karkuun. Edwardia ei viikkoon näy, mutta seuraavan ilmestymisen jälkeen juttu alkaa kulkea. Koulun pihalla kuitenkin tapahtuu pian jotakin omituista. Bellan luokkakaveri ajaa pihaan mustalla pakulla kuin mafioso pankkiryöstön jälkeen ja meinaa törmätä Bellaan. Edward syöksyy väliin ja pysäyttää auton kuin teräsmies. Tämä aiheuttaa siteen Edwardin ja Bellan välille. Teinirakkaus syttyy ja tyttö roikkuu pojassa piittaamatta edes siitä että kyseessä on vampyyri, joka erityisesti haluaisi imeä Bellan kuviin.

Ideansa puolesta Twilight oli kuitenkin potentiaalinen elokuva ja siinä oli aineksia paljon suurempaankin. Valitettavan monessa kohdassa vain tarina kääntyi negatiiviseen ja tylsään suuntaan. Elokuva ilmeisesti perustuu Stephenie Meyerin kirjaan, mutta elokuvan käsikirjoittaja on Melissa Rosenberg. En tunne kirjaa enkä varsinkaan nyt tunne olevani oikeaa kohderyhmää, mutta elokuvasta jäi sellainen fiilis että joku halusi tehdä jotakin uutta ja erilaista kun taas toinen oli She's all that elokuvan fani ja tahtoi tehdä jotakin tismalleen samanlaista. Jälkimmäinen taisi päästä pahasti niskan päälle.

Elokuvan taustajännitteitä luovat erityisesti intiaanien ja vampyyrien historia, jossa vampyyrit ovat lupautuneet pysymään poissa intiaanien mailta. Edwardin perheen isähahmo Dr. Carlisle on alkuperäinen vampyyri ja "adoptoinut" muut perheenjäsenet kun näillä ei ollut enää elämässään muuta vaihtoehtoa jäädä eloon. Esim. Edward oli kuolemaisillaan espanjantautiin 1900-luvun alussa. Nämä vampyyrit pitävät itsensä hengissä eläinten verellä eivätkä koske ihmisiin ja elävät rauhallisesti keskenään kauempana kaupungista. Metsissä kuitenkin juoksentelee kolmen vieraan vampyyrin ryhmä, joka tappaa kaupungin ihmisiä ruuakseen. Bellan isä on poliisi ja tutkii näitä omituisia murhia, joiden epäillään jonkin eläimen aiheuttamaksi. Tilanne saa lisäjännitettä kun vampyyrit tappavat Bellan isän hyvän ystävän.

Ainekset ovat siis vaikka mihin, mutta arvatkaa mitä? Mitään näistä ei hyödynnetä millään tavalla. Elokuvan loppumetreillä intiaani käy vielä sanomassa Bellalle, että tämän tulisi jättää poikaystävänsä. Pyyntö otetaan vastaan vitsinä ja samalla pyyhitään persettä historiankirjaan. Intiaanien ja vampyyrien välejä ei selvitellä mitenkään eikä kukaan saa ikinä tietääkään heistä. Edes Bellan isän kaverin kuolemasta ei tehdä minkäänlaista numeroa vaan koko episodi jätetään sivuseikaksi. Olisi ilmeisesti ollut aivan liian stressaavaa katsojalle jos esim. Edward tai joku hänen perheestään olisi ollut murhan takana. Poliisit saavat tutkimuksissaan kyllä selville, että he jahtaavat jonkinlaista ihmishahmoa, mutta tämäkin pieni yksityiskohta unohdetaan kokonaan eikä murhilla ole enää elokuvan loppupuolella mitään painoarvoa.
Pelatessaan pesistä Edwardin perheen kanssa, Bella joutuu vastakkain näiden kolmen pahan vampyyrin kanssa. He ottavat Bellan heti kohteekseen ja alkaa massiivinen suojelutehtävä. Kolmesta pahasta vampyyristä yllättäen se, ketä luultiin ns. ”pomoksi” tuleekin kertomaan Edwardin perheelle muiden jäsenten suunnitelmista. Koko pahiskolmikko on elokuvassa aivan turha ja tekee juonesta tylsän.

Visuaalisesti elokuva on ihan kivan näköinen, mutta saippuasarja-tyyliset kiiltokuvatähdet tekevät tästä erittäin epäuskottavan. Hampaattomat ruskeasilmäiset vampyyrit eivät myöskään vakuuta ja kokonaisuus vaikuttaa elokuvan alkupuolella todella halvalta. Vampyyrien liikkuminen näyttää typerältä ja vaijereiden avulla tehdyt hypyt ovat amatöörimäisen huonoja. Vampyyrit vain lentävät suoraan eteenpäin kuten jossain vanhassa kiinalaisessa kung-fu-leffassa. Bellaa näyttelevän Kristen Stewardin roolisuoritus ei myöskään vakuuta. Alusta lähtien änkyttävä, ujo, epävarma ja neutraali olemus eivät muutu oikein missään vaiheessa elokuvaa ja ainoa tunteenpurkaus nähdään elokuvan lopussa, jossa Edward pyytää Bellaa muuttamaan pois oman turvallisuutensa vuoksi. Hänen seuraamisensa on yksinkertaisesti epämiellyttävää vaikka ihan kivalta näyttääkin. Teinirakkaus on myös elokuva-aiheena jokseenkin naurettava eikä tässä tapauksessa tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Se on aina mielenkiintoista kuinka viikon tuntemisen jälkeen ei kykenisi elämään ilman toista ja olisi valmis kuolemaan toisen puolesta.

Kokonaisuutena tämä oli siis todella paljon potentiaalia ja mielenkiintoisia juonenkäännemahdollisuuksia sisältävä elokuva, joka lopulta kiersi typerästi kaikki konfliktit ja päätyi tylsään loppuun. En tiedä mikä sen pahismuijan merkitys siinä juuri ennen lopputekstejä oli, mutta tässä oli jo ennestään niin paljon ylimääräisiä seikkoja, ettei se pahemmin jaksanut enää kiinnostaa.


*½

On se hauska tuo YLE noiden TV-maksujensa kanssa kun esittävät kuitenkin jääkiekon MM-kisat ja Euroviisut suorana netissä ilmaiseksi... kaikki mitä YLE:ltä ylipäätään haluaisin katsoa.

Onneksi en sitä TV:tä omista :D

Johan oli taas paskat MM-kisat. Sanoisin, ettei tossa suomen pelissä ole mitään järkeä kun voitetaan Slovakia, Tsekki ja kaiken lisäks vieläpä Kanada, mutta hävitään jollekin vitun Valko-Venäjälle ja koko touhu päättyy USA:ta vastaan, jolle ei pahemmin olla aikasemmin hävitty. Naurettavat kisat.

Ohjaus: Lexi Alexander
Vuosi: 2008

Ehdottomasti yksi suosikeistani kaikista Marvellin sarjakuvahahmoista. Mies, jolla ei ole yliluonnollisia voimia...

Vihaa, kostonhalua ja aseita kyllä löytyy, mutta tunteet, laki ja tulevaisuus kuolivat hänen perheensä mukana mafian teurastuksessa. 2004 ilmestynyt Punisher kertoi Frank Castlen tarinan hyvin, mutta elokuvaa vaivasi monet seikat. Elokuva oli yksinkertaisesti liian NÖSSÖ eikä tuomari ollut tuomari vaan jäätelöpuikolla raukkiksia tökkivä pelle. Tällä kertaa heti ensimmäisessä action-kohtauksessa taitetaan vanhalta mummolta niskat ja huitastaan pää irti vanhalta mafiapomolta joka istuu pyörätuolissa. Ensimmäisessä elokuvassa paistoi aurinko, oli lämmin eikä Thomas Jane sopinut ollenkaan tuomarin rooliin.

Uudessa elokuvassa näyttäisi siis kaikki olevan alusta lähtien paremmin. Castlen viha tuntuu ja näkyy jokaisessa iskussa sekä laukauksessa. Elokuva on synkkä, pääpahis Jigsaw todella tuntuu pahikselta sekopäisen veljensä kanssa, elokuvassa on paljon enemmän väkivaltaa ja miljöönä toimii öinen kaupunki. Ongelma kuitenkin lienee siinä, että itse tiesin Frank Castlen tarinan jo etukäteen. Voin sanoa, että ei ollut kovinkaan helppo kuvitella elokuvaa ensikertalaisen näkökulmasta, joka tarinaan tutustuu. Tämä elokuvahan ei ole mikään jatko-osa vaan täydellinen remake, jos oikein ymmärsin.

Castlen tarina tuodaan kyllä katsojan tietoon, mutta en tiedä saavuttaako se samaa tunnetta kuin 2004 version alku, jossa koko Castlen suku teurastetaan sukukokouksessa. Voisin veikata, että täydellinen Punisher saataisiin jos molempien elokuvien hyvät puolet lyötäisiin yhteen. Tämä "jossittelu" on kuitenkin turhaa ja elokuva on tehty. Täytyy vain todeta, että tämä uusin oli huomattavasti alkuperäistä parempi, mutta yksittäiset hahmot tekivät tästäkin hieman naurettavan. Etenkin tuomarin murhakierrettä tutkiva poliisi on täydellinen vitsi, ylinäyttelevä nörtti, jonka olisi toivinut delaavan ensimmäisten joukossa vaikka edes vahingossa epäkorrektin huumorin merkeissä. Elokuvan loppu on todella laimea ja osasyyllinen on tämä nörtti siihenkin.

Ihan kelpo räiskintä.


***

Ohjaus: Justin Lin
Vuosi: 2009

Jälleen sai tämäkin elokuva-sarja uuden jatko-osan, jonka nimestä voidaan olla jo montaa mieltä. The Fastn and the Furious, 2 Fast 2 Furious, The Fast and the Furious: Tokyo Drift ja nyt tämä. Pistäppä tämä sarja hyllyssä oikeaan järjestykseen. Kakkososa on vielä helppo veikata, muuten järki lähtee koko touhusta välittömästi.

Kelvollisen ensimmäisen osan jälkeen alkanut rankka laskusuhdanne koitetaan ilmeisesti paikata tuomalla ensimmäisen elokuvan tähdet takaisin pääosiin ja jatkamalla tarinaa suoraan toisen elokuvan jälkeen. Näin ollaan saatu Tokyo Drift täysin sivuseikaksi johon tosin löytyy muutamia viitteitä kuten elokuvan alussa kaahaileva Han. Mainittakoon vielä, että itse pidin ensimmäisestä elokuvasta ja se kelpasi oikein hyvin tälläiseksi "aivot narikkaan" kaahailuksi.

Tämä uusin tulokas on ehdottomasti floppi. Käsikirjoitus on harvinaisen naurettava, erikoistehosteet todella surkeita ja koko elokuva on täysin epäuskottava. Aineksia järkevälle jatkolle ei oikeastaan enää ollut koska ensimmäinen elokuva päättyi sen verran hyvin. Nyt kaikki hahmot on väkisin ängetty samoihin rooleihin kuin aikasemmin. Vin Dieselin näyttelemä Torretto ei ole oppinut mitään vaan jatkaa sekopäistä rekkojen ryöväämistä ulkomailla. Walkerin näyttelemä Brian puolestaan on rikollisuransa päätteeksi noussut F.B.I:n agentiksi, mikä tietenkin kuulostaa heti uskottavalta, eikö totta? Elokuvan juonta en jaksa lähteä selittämään tai spoilaamaan. Sen verran täytyy vielä mainita, että Tokyo Driftin loppu spoilaa tämän elokuvan loppuratkaisun... niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin käsikirjoittajien taso on oikeasti tämä.

Odotin näkeväni tyylikkään autojen ympärillä pyörivän realistisen kaahailuleffan, mutta sainkin kasan isoja egoja, hienoja autoja joista tiedot oli käsikirjoittaja hakenut ilmeisesti tietosanakirjasta juuri kyseisiä ottoja varten ja erikoistehosteilla toteutettua kaahailua. Vitutus nousi huippuunsa kohtauksessa, jossa autot ajavat peräkanaa maanalaista kaivostunnelia pitkin 200km/h. Kyseiseen tunneliin kun sijoittui vielä elokuvan loppukaahailukin niin huippu oli saavutettu. Tunneli oli hieman autoa leveämpi ja mutkainen. Kyseisien kohtausten suunnittelija taisi katsoa hieman liikaa Star Warsia, sillä autoilla ei ajeta soratunneliissa tuolla vauhdilla, hypitä hyppyreistä tai tehdä salamannopeita ohjausliikkeitä tunnelista toiseen.

Kokonaisuutena tämä oli vain ovela kikka ottaa rahat pois amiksilta ja muilta autoista kiinnostuneilta. Voi toki hyvinkin olla, että monet näkevät elokuvan hyvänä viihteenä, mutta itsekin autoleffoista pitävänä odotin REALISMIA... JUMALAUTA! Voisin antaa parikin tähteä, mutta en jaksa peitellä pettymystäni ja olen REALISTI!


*

Siinähän se tuli, oli ja meni.

Koskenrantaan tietty ensimmäisenä ja väkeä tuntui olevan paikalla enemmän kuin Tammerfesteillä. Selvinpäin kun kaupungille saavuin niin väenpaljous oikeastaan tuntui ahdistavalta. Tarkoituksena kun oli tulla juomaan kavereiden kanssa, mutta olen alkanut jotenkin karttaa tämmöisiä massatapahtumia. Tai kartan ainakin mielessäni... aina niihin tulee osallistuttua. On usein paljon hauskempaa vetää pää täyteen tietyssä porukassa jossain tietyssä paikassa ilman turhia häiriötekijöitä, mutta ihan hauska tämäkin reissu oli. Tuttuja näkyi jonkin verran ja 0.5 kossupullo tyhjeni aika nopeaan tahtiin.

Aika pian tämän jälkeen tai viimeistään siinä vaiheessa kun vetelin viimeisiä pohjia pullosta raakana, alkoikin aikamoinen tapahtumasarja. Ensimmäisenä hukkui pitkään käytössä ollut powershot A95 kamera, joka ilmeisesti tippui löysän hupparin taskusta kun juoksenneltiin edestakas pitkin rantaa. Sitä hetken etsittyämme tuli huomattua kuinka joku räpsii meistä valokuvia. Kuvia räpsittiin juurikin mun kameralla ja se oli pudonnut juurikin siihen mistä sitä haettiin. Tästä selvittiin taas säikähdyksellä, mutta tuntia myöhemmin oli kyseessä mun laukku joka vain unohtui kaverin kämpille. Se käytiin sitten hakemassa ja suuntana oli hämeenkadun Hese. Mieleen tuli vaihtaa puhelinnumeroita parin kaverin kanssa, mutta missä olikaan kännykkä? "Ei jumalauta JARMO!" Siellähän se oli kaverin kämpillä pöydällä mutta hauskinta tässä oli se, että ensireaktion jälkeen aina yritetään soittaa kadonneeseen puhelimeen ja onnistuin unohtamaan myös oman numeronikin :D

Tämän episodin jälkeen muut suuntasivat jonnekin olutkuppilaan, mutta itse lähdin Semaforiin siinä toivossa että siellä olisi ollut tuttuja. Ensimmäistä kertaa Semassa ei ollut ainuttakaan tuttua kasvoa ja olin siinä vaiheessa liikenteessä yksin. Siinä sitten tuli hilluttua tanssilattialla valomerkkiin asti ja pakko sanoa, että ei se niin huono ilta ehkä ollutkaan. Sai oikein kunnolla nauttia tanssimisesta ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Hyvän musiikkitarjonnan ansiosta Sema oli jälleen kerran fiksu valinta. Aamuyöstä pitikin sitten suunnata takaisin lukonmäkeen, mutta bussia ei näyttänyt tulevan aikoihin. Menin sitten toisella bussilla Kaukajärvelle ja kävelin sieltä suorinta tietä metsän läpi kotiin ja nukkumaan. Hauska reissu... parempikin olisi voinut olla, mutta näillä mennään mitä on.

Ohjaus: Tommy Lee Wallace
Vuosi: 1990

Stephen Kingin tunnettuun kirjaan perustuva TV-elokuva tuli nyt sitten vihdoin katsottua kokonaan. Joskus useita vuosia sitten näin elokuvasta vain alun, mutta en TV-sarja esitystyylin ansiosta jaksanut/muistanut katsoa muita osia. Elokuvassa hyvää on oikeastaan vain se ensimmäinen kohtaus, joka antaa odottaa oikein loistavaa kauhuelokuvaa.

Yhteensä reilu 3 tuntinen elokuva on sisällöltään muuten täysin mitäänsanomatonta kuraa. Potentiaalia on alun tunnelman mukaan vaikka muille jakaa, mutta mitään ei hyödynnetä kunnolla.
Uskoisin, että TV-sarjanakin tämä tuntuisi pitkäveteiseltä ja elokuvaan oli ängetty järjetön määrä aivan turhaan informaatiota.

Seitsemästä luuserista koostuva joukko joutuu mystisen pellen vainoamaksi, joka tappaa lapsia pikkukaupungissa. Pelle kiusaa ipanoita sen minkä kerkiää ja lopulta luuserijoukon paras ampuja (tyttö) pamauttaa ritsalla reiän pellen kalloon. He tekevät lupauksen, että jos pelle ilmaantuu uudestaan niin he kaikki palaavat sitä metsästämään. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua murhia alkaa jälleen esiintyä pikkukaupungissa. Jostakin syystä tämä 7 parhaan kaveruksen ryhmä on täysin erkaantunut toisistaan ja näkevät toisensa vasta tämän pellenmetsästyksen merkeissä. Iloinen jälleennäkeminen muuttuu helvetiksi kun kiinalaisen ravintolan katkaravut ym. torakat käyvät kimppuun. Kaikkien harhojen ja sähellysten jälkeen porukka päätyy samaan paikkaan, jossa pelle edellisen kerran tapettiin. Tällä kertaa vastassa onkin järjetön mutanttijättiläishämähäkki, mutta kuinka ollakaan, ryhmän paras ampuja (tyttö) ei osu tähän 6 metriseen mörköön edes metrin päästä. Yksi ryhmäläisistä saa ilmeisesti sydänkohtauksen, koska kuolee ilman mitään päällepäin näkyvää syytä. Erään ryhmäläisen vaimo jostain toisesta maasta on myös mystisesti eksynyt samaiseen viemäriin ja tapetoitu seinälle hämähkin jättisuperseitillä. Lopulta ryhmän paras ampuja (tyttö) osuu kuin osuukin hämähäkin valoa hohkaavaan vatsaan ja sen voimat hupenevat. Ryhmä päättää kostaa kaiken ja hyökkää otuksen kimppuun. Yhteisvoimin he hajottavat tämän elokuvan varmasti kalleimman ja rumimman erikoistehosteen hakkaamalla sekä potkimalla. Kyseessä on myös visuaalisesti harvinaisen nolo kohtaus. Tämän jälkeen kaikki seinällä roiskitut ihmiset laskeutuvat alas ja maailma on pelastettu.

Elokuvan lopetus on niin sekavaa paskaa ettei siitä ottanut mitään selvää. Täysin tarkoituksettomia yksityiskohtia oli siellä sun täällä ja elokuva tuntui toistavan itseään pahemmin kuin moni muu. En tiedä jaksanu tämän enempää kirjoittaa... järjettömän potentiaalisesta pohjasta saatiin tehtyä harvinaisen epäkiinnostava, tylsä ja loppua kohden harvinaisen sekava hämähäkinpaska.


*

Tylsää on eikä mitään tekemistä keksi... taas.

Ohjaus: Peyton Reed
Vuosi: 2008

Näitä Jim Carreyn komedioita tulee aika tasaseen tahtiin ja kaikki ovat jotakuinkin samanlaisia. Odotukset eivät siis olleet Kyllä-miehen kohdalla mitenkään erikoiset. Yleensä Carreyn elokuvat alkavat hyvin, etenevät paremmin kunnes yhtäkkiä asiat on päin helvettiä ja siitä sitten noustaan. Tämä ei suurta muutosta tähän totuttuun rytmiin tuo.

Kun selvisi syy, jonka takia Carreyn näyttelemä Carls sanoo "kyllä" (melkein) kaikkeen niin koko elokuva alkoi vaikuttaa todella "köyhältä". Alustavasti odotin jotain aivovammaa onnettomuuden seurauksena tai muuta vastaavaa, mutta tuohon YES-tapahtumaan osallistuminen oli "really lame". Paikotellen Carl vastaa "kyllä", mitä älyttömämpiin kysymyksiin eikä tuo YES-tapahtuma oikein riitä antamaan ymmärrettävää syytä sille. Carl vastailee myös vähän väliä keskustelun yhteydessä tulleisiin kysymyksiin "ei" ja tämä pisti ainakin heti omaan korvaani. Ok, kyseessähän ei siis ole mikään aivovamma joten Carl tuntee sanan "ei", mutta koko elokuvan idea alkaa jo alusta lähtien hajota käsiin ja tiettyihin kysymyksiin ei kukaan ihminen vastaisi "kyllä" ilman vakavaa aivovammaa.
Elokuvan loppu tosin oli kohtuullisen hyvä ja toi selityksiä moneenkin asiaan, mutta tämä tapahtui ehkä liian myöhään. (Spoileri) Carl siis yksinkertaisesti oli vain pässi kun otti tapahtuman idean niin vakavasti.

Jim Carrey on näyttelijä, joka ei pahemmin esittelyjä kaipaa ja hän vetää roolinsa aivan samalla tavalla kuin elokuvissa Bruce - taivaan lahja, Fun with Dick and Jane, Liar Liar ja Me, Myself & Irene. Näiden elokuvien edellisestä katsomiskerrasta on jo kulunut jokseenkin paljon aikaa, joten suuria vertauksia en lähde suorittamaan. Se on kuitenkin pakko mainita, että Jim Carrey ei osaa näytellä humalaista. Se on monille näyttelijöille oikeasti vaikeaa ja toisille taas äärettömän helppoa. Yes Manin baarikohtaus oli kylläkin niin nolo, että sen voisi luokitella jopa epäonnistuneeksi. Red Bullin vaikutuksen alaisena Jim Carrey puolestaan esittää takavuosien roolihahmoaan Ace Venturaa.

Kokonaisuutena elokuva on "ihan ok" perus-Jim Carrey-paketti, josta ei noloja tilanteita puutu.


***

Voipi olla, että jatkossa en näitä 3- tähden elokuvia jaksa arvostella ellei kyseessä ole sitten jokin erityisen odotettu tai hehkutettu teos. Arvosteluni tulevat siis olemaan jatkossa paskan pH-arvon mittaamista tai tähtitiedettä.