Sinä teit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain, ja nyt kun päättyy yhteinen retki sinä katsot, katsot vain -mutta sylissäni vielä sinä nuolet kädenselkää, ja minä tiedän, että et siellä metsänpeitossa peikkoja pelkää-
sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan, kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan, mutta vielä hetken verran sun sydämes sykintää, tahdon kuunnella tämän kerran, niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan, etteikö eläinten taivasta oisi, nehän aina antavat parastaan eikä kelleen murhetta soisi, ja jos sieluista sitten puhutaan miten Luoja niin unohtaisi, ihan itseluomilta luoduiltaan, ei niin hän tehdä saisi.
Ennenkuin silmät sammuivat minä kerroin oravista, joita eläinten taivaassa haukkua saa ihan kaikista puiston puista - ja sitten se vaipui, vaipui vain ja kuono kylmeni kokonaan, sitä pitelin vieläkin polvellain ja tietenkin myös, sitä sieluaan.