IRC-Galleria

Minulla on tallessa vanhaa Electrotrenin tekemää Märklin-standardin mukaista yläjohtokamaa, jota rupesin muuttamaan raitiotieajoon sopivaksi. Pylväät ovat liian matalia, ja niihin on tehtävä lisäsokkeli. Sain muutettua 8 pylvästä, ja se just riitti pienen soikioradan varustamiseen yläjohdolla. Systeemissä on vielä paljon, paljon parannettavaa, mutta tuli todistettua, että konsepti toimii. Olihan se komeata katsella, kun #29:n laahain iski kipinää kuin ennen muinoin kovilla pakkasilla. Koeajossa olivat vaunut 29, 33 ja 55. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin yläjohtojärjestelmän kehittelyssä.

Tässä uusi #37 Pansiossa. Kohta vetäsen Liikennelaitoksen vanhan nukkuasun päälle ja lähden Messukeskukseen. Edessä on tänään 8 tunnin ruljanssi. Lauantaina on samoin 8 tunnin päivä ja sunnuntaina on 7 tunnin päivä plus osaston purku. Näillä keleillä Liikennelaitoksen talvimallinen univormu on omiaan. Asuun kuuluu vielä mantteli, mutta sitä tarvitaan vasta tulipalopakkasilla.

Kun korjasin porvoolaisten pätkä-Limoja, niihin piti vaihtaa 9 pyöräkertaa. Vanhoista pyöräkerroista oli kärkilaakerit ajettu pilalle. Tässä ovat ne vanhat, joille värkkäsin viilatuista cocktail-tikuista ja hopeanvärisestä teipistä tällaiset kuljetuslavat. Nämä ovat nyt näytillä Porvoon radan veturitallilla. Näiden esikuvien kaltaisilla kuljetuslavoilla saksalainen kauppahuone Gutehoffnungshütte toimittaa HKL:lle Helsinkiin uusia raitiovaunujen pyöräkertoja. Sellaisen kuvasta nämä mallit värkkäsin. Näitä oli kerran Helsingissä Vallilan hallin pihalla, jossa eräs kaveri kävi ne kuvaamassa.

Varastossa on lojunut vuosikausia Pikon tekemä neliosainen, 2-kerroksinen lähiliikennevaunu, joka kantaa numeroa #2100. Päätin kunnostaa sen mahdollista Porvoon näytösajoa varten. Siinä on sisävalaistus asennettuna, lamput olin vain ottanut pois joskus vuosia sitten. Kunnostukseen ruvetessani totesin, että tässä olis enemmänkin remontoitavaa. Ajokuntoon koottuna se on vähän hankala säilytettävä, kun sillä on mittaa vähän yli 87 senttiä ja siinä on kolme niveltä. Lisäksi sen rakenteet ovat vähän kriittisiä juuri sen nivelrakenteen takia. Parasta olisi, jos se saisi olla koko ajan kiskoilla käyttövalmiina, ja jos sille tehdään kotelo, senkin pitää olla aika erikoinen. Kotelossa olisi sisällä oltava kiskot, ja käyttöön otettaessa sen voisi vetää radalle suoraan kotelosta erillistä ramppia myöten. Nyt se on kuitenkin täysmittaisena ja ajokunnossa pitkästä aikaa. On sanottava, että pimeällä kuvattuna se on uljas näky sisävalojen ollessa päällä. - Vaunun esikuva oli DDR:ssä Berliinin lähiliikenteessä, ja näitä DBze-vaunuja oli sekä kaksi- että neliosaisina. Neliosaisena siinä on yhteensä 416 istumapaikkaa plus seisomapaikat päälle, täydessä kuormassa se painaa noin 155 tonnia ja siinä on viidessä telissä yhteensä 13 akselia.

USA:ssa monilla rautatieyhtiöillä on tapana maalata rautateiden kunnossapidossa käytettävä kalusto vaalean harmaaksi. Se kalusto on yleensä kaupallisesta liikenteestä poistettua tavaravaunustoa, jota on rekonstruoitu radan kunnossapidon erilaisia käyttötarkoituksia varten. Tällaisessa liikenteessä saattaa nähdä hyvinkin vanhoja vaunuja. Tämä kalusto tunnetaan siellä nimellä "Maintenance-of-Way". Minulle on joskus puolivahingossa pudonnut käsiin tällainen slovenialaisen Mehano-tehtaan tekemä hopper, joka alunperin oli Conrailin punaisissa väreissä. Maalasin sen näihin Maintenance-of-Way -väreihin ja se sai numeron #2518. Minulla on myös Mehanon tekemä järeä Krupp/Bucyrus-Erie -nosturivaunu (joita muuten näkee myös Saksassa - minulla on Rocon tekemiä Krupp/Bucyrus-Erie -vaunuja saksalaisversioina jopa kaksin kappalein), jota hissun kissun maalailen samoin vaalean harmaaksi.

#33 tässä Porvoon radalla. Tällä radalla ei enää hirveästi kuvia oteta. Radan rakenteellisten heikkouksien takia päätettiin, että puretaan koko rata ja rakennetaan kokonaan uusi. Suunnittelutyöt on aloitettu. Tämän radan kanssa koetetaan selvitä joulun yli, mutta ensi vuoden puolella laitos puretaan atomeiksi. Uusi rata tullaan rakentamaan paljon vahvemmalle perustukselle, joka pysyy suorana vuodesta toiseen.

Eräs maailman vaativimmista ratalinjoista on St. Gotthardin rata Sveitsissä. Se sähköistettiin ihan 1920-luvun alussa, ja ensimmäiset pikajunia vetävät linjaveturit olivat tällaisia. Nuo veturit eivät olleet kauneudella pilattuja, mutta täyttivät tehtävänsä. Sähkövetureiden kehitys kulki kuitenkin nopeampiin ja raskaampiin vetureihin päin, ja nämä siirrettiin aikanaan vähemmän vaativille ratalinjoille. Tuolloin ei tehty vielä sähkövetureihin kääntyviä telejä niinkuin nykyisin, ja tässäkin mallissa oli kankikäyttö. - Roco on tehnyt tästä Be 4/6 -veturista mallin, ja tulin tällaisen hankkineeksi joskus vuonna 1988. Veturi kantaa numeroa #1031, ja se on Rocon tekemä Märklin-variantti.

38+123 tässä Ilolan radalla. Kuvassa näkyy hyvin, miten paljon epätasaisuuksia kiskoissa on. Rata on perustettu isoille lastulevyille, jotka ovat ehkä 10-12 mm paksuja. Lastulevyt on altapäin tuettu vain reunoistaan, ja siitä seuraa että ennen pitkää levyjen keskikohdat notkahtavat. Tietenkin kiskot seuraavat mukana, ja levyjen rajakohtiin muodostuu kiskoihin "pomppuja". Jos ei mitään tehdä, ongelma tulee vain pahenemaan ajan mittaan.

Tämä veturi kantaa numeroa #1024, ja tuli käyttöön kesällä 1985. Olin noihin aikoihin useita kertoja yhteydessä erääseen pienoisrautatiekerhoon Itä-Suomessa. Niillä oli iso rata, mutta kalusto oli "huanos hapes". Fiksailin heidän kalustoaan aika paljon ja meillä oli lopulta sopimus, että saan omaan käyttöön heiltä poistunutta romukalustoa. Olimme kesällä 1985 paikallisten partiolaisten vieraina, ja eräänä päivänä lähdimme omalla bussillamme kirkonkylään. Pojat menivät tutustumaan kunnan keskustaan ja minä jäin sinne pienoisrautatiekerhoon tutkimaan sitä kerhon työpöytää. Huomasin, että pöydällä lojui makkaralle vääntynyt E41-veturin alusta. Väänsin sen käsin suunnilleen suoraksi. Sitten löytyi ko. veturin kori, moottoriteli, juoksuteli, telien sivukappaleet, pitimet niihin ruuveineen ynnä muita veturiin kuuluvia osia. Minulle syttyi hullunkiilto silmiin ja kasasin veturia hirveällä kiireellä. Kun olin saanut veturin osat suunnilleen kokoon, kurvasi bussi pihaan hakemaan minua. Nappasin veturinraadon mukaani ja lähdettiin kämpille. Kotona rupesin tutkimaan raatoa tarkemmin ja totesin, että minulta itseltäni löytyi siihen loput puuttuvat osat. Niin tämä veturi, jonka elinkaari kerkisi jo kerran päättyä siellä kerhossa, herätettiin uudestaan henkiin. Siitä vuodesta 1985 lähtien sitä on käytetty, eikä siitä ole aiheutunut kummempia murheita väljäksi kuluneita moottorin laakereita lukuunottamatta. Sekin ongelma pysyy kurissa pitämällä laakerit hyvässä rasvassa. - Tätä veturia ei ole nyt vähään aikaan käytetty, ja siitä on riisuttu toinen telikehys. Sen pitäisi kyllä olla ajokunnossa, ja aion Saksasta tilata siihen uuden telikehyksen.

Tässä on mun lapsuudenaikainen kotipiha. Silloin kun olin mukulaiässä, mitään pihavaloja ei ollut. Ainoa valonlähde oli portin kohdalla oleva katulyhty, joka silloin oli hehkulamppumallia. Jos silloin olis näin hyvät valot pihalla ollut, olisi ollut juhlavaa leikkiä iltaleikkejä.

CD-soitin on monta kuukautta ollut ihan vainaa. Kun sen käynnistää, sisältä kuuluu pientä kitinää eikä se löydä levyn alkukohtaa. Eilen käynnistin sen ihan huvikseni, jos se nyt kumminkin rupeaisi toimimaan - ja se toimi! Ole mää kyl vähä kauhiast hämmästyny. Olen haltioissani kuunnellut noita levyjä. Äänessä on ollut The Revelers, Comedian Harmonists, Ottorino Respighi, Arthur Honegger, Richard Strauss, George Gershwin ja ties mitä. Nyt soi Manuel de Fallan sarja Noiduttu Rakkaus. Oli sävähdyttävää pitkästä aikaa kuulla riipaisevan kaunis Finaali Ottorino Respighin sarjasta Rooman Suihkulähteitä. Yhtä sävähdyttävä oli Franz Schubertin Moment Musical Comedian Harmonistsin tulkitsemana.