IRC-Galleria

Masennuksesta voi yrittää selvitä monella tavalla. Kuuntelemalla Bachin urkuteoksia Vapahtajankirkossa. Auraamalla partakoneenterällä taskupeilin pinnalle vallin jauhemaista mielihyvää ja imaisemalla sen pillillä nenäänsä. Huutamalla apua. Esimerkiksi puhelimeen, jotta voi olla varma, kuka kuulee avunhuudon.

Se on eurooppalainen tapa. Eurooppalainen toivoo pääsevänsä ongelmista toimimalla.

Minä valitsen grönlantilaisen tavan. Se on, että astuu sisään synkkyyteen. Panee tappionsa mikroskooppiin ja uppoaa näkemäänsä.

Pullaa ja sirkushuiveja. Löysin tänään kaksi kivaa paitaa ja pussin maissilastuja, olen semi-onnellinen. Puistonpenkki, aski tuupakkiia ja orava on olemassa läheisyydessäni samalla tavalla kuin avaruuden kosmiset pikku kappaleet. Avaruus on meille kuin itä-Intia espanjalaisille ennen 1500-lukua. Haluamme tietää avaruudesta asioita jotka ovat paskan tärkeitä meille. Meri ei ole loputon vaikka Tove väittääkin niin, ei avaruuskaan ole loputon, sillä jos äärettömyydellä on symboli, on sillä myös rajat. Rajat ovat kaikella mitä on ja mitä on vain näennäisesti. Jokaisella kappaleella ja ajatuksella. Rajojen ylitys on hölmöyttä, koska loppujen lopuksi rajat estävät eikä niitä voi ylittää. Jos pystyykin ylittämään rajoja alkaa mielen tekemään kalaa, jota syodä niin paljon, ettei turskan haju lähde sormien karvoista. Haluaisin löytää sen rannan jolla ei tuule eikä sada, sillä saarella kasvaisi onnellisia kieloja sekä siellä aurinko heijastaisi itseään puiden takaa pilvistä. Kuu jäisi keskellemme ja ainoat linnut olisivat syöksyviä pääskysiä, jotka olisivat hiljaa puiden tavoin. Sauna on jo lämmin ja vesi odottaa minua järvessä, siellä on matalaa kuin verenpaineeni. Voisiko joku tuoda minulle pyyhkeen ja pullapitkon, jossa on kardemummaa ja rusinoita. Löysin itseni luottokortin kääntöpuolelta ja nyt kolikot ovat turhia kuin Maol derivoinnissa.

Haluan kadota Jäämeren pohjaan, jossa kehoni kellusisi pohjassa kuin tiiliskivi mönjässä. Haluan tuntea kolme ihmistä ja heitä en tahdo tavata päivisin muualla kuin kahvilassa lounasaikaan. Voisin tiputtaa radion päähäni ja kuunnella Radio Vegaa syksyn aurinkoisina aamuina vihreän teen toverina. Kuolema pelottaa minua vain silloin jos lehden kuolleita-palstalla on ruuhkaa, haluan olla ainoa. Haluaisin löytää Junan, jossa on pehmeät istuimet ja joka puksuttaa kohti Kööpenhaminaa ilman valoja.

Huomenna syön mansikoita ja juon kahvia ilman maitoa.

...pilvenpiirtäjät kaatuivat ja joutsenet lensivät pois. Jäljelle jäi vain kolme oikean jalan kenkää ja vesiputous. Viikkoja myöhemmin mäyrät löysivät öljyisen lammen ja tekivät sinne kylpylän, jossa he joivat omaa virtsaansa kauniista laseista. Juomia varjosti pienet sateenvarjot, jotka olivat tuotu Taiwanista*. Lopulta yksi joutsen tuhoutui.

*ent. Formosa, jonne Guomindang-puolue pakeni Kiinan kommunisteja vuonna 1949. Taiwanin toinen virallinen nimi on Kiinan tasavalta.

Tänään taivaalta sataa turskia kuin rakeita ja ne tarrautuvat takkini hihoihin. Kaikkialla tuoksuu Norja, vuonojen rannalle meduusat kokoontuvat ja minun lahkeeni ovat märät. Ihmisiä ei ole paikalla, joku on lähettänyt kirjeen ja noudan sen vuosien päästä poste restantesta. Kirje tuoksuu omenoilta ja päärynöiltä. Itse olen kalojen sekä meren tuoksujen peitossa. Juoksen pellolle jolta luulen löytäväni lähettäjän, en löydä edes itseäni enää sieltä. Verestä vihreät niityt ovat täynnä tyhjiä ihmisiä, jotka ovat kiedotut kanaverkkoon.

Itken Sveitsissä yksin ja löydän sängyltäni kirjeen vuoden takaa. Olisiko tämäkin vain unta, mitä minä sanoin vai sanoinko jotain, en muista. Olenko nyt kokonainen vai puolikas? Luen ranskankielisen runon ja nukun ilman tyynyä. Taivaalla on vain tummia pilviä, jotka muistuttavat minua kesästä. Huoneessani on peili, josta näen kuun ja kirkon tornin. Sänkyni alla on tyhjä pistorasia ja kameralaukku. Päivät toistavat itseään ja ilmoitan suureen ääneen olevani onnellinen.

Missä ovat he? En tiedä. Onnelliset ovat löytäneet itsensä ja toisensa ja kohdanneet. Missä ovat kesät, jolloin juoksin veteen ja pidätin hengitystäni? Nauroin pyyhe kaulani ympärille sidottuna ja pelkäsin aamua. Minä tunsin eläväni.

Vielä joskus minä löydän teidät. Jotkut teistä ovat kadonneet, mutta osa teistä löytyy samasta puistosta, samojen ihmisten parissa. Kirje voi olla viimeinen merkki lähettäjästä tai se voi olla uuden alku tai ehkä ei. En uskalla lähettää kirjettä, enkä tiedä tunnistatko minua vuosien takaa. Olen muuttunut, mutta minussa on vielä palanen sitä vanhaa ja ikuista.

Olen palannut takaisin ja etsin teitä kaikkia kadotettuja.

Keittäisin sinulle kahvia. Voitelisin sinulle leipiä. Nukut jo. Minä katoan.

Nyt on jo ilta.

Eilen oli hyvä päivä. Aurinko peilasi itseään vedenpinnasta ja jalkojen jäljet jäivät taakse. Aika oli vain ulottuvuus, se kulki omia teitään. Unet olivat todellisuutta ja todellisuus oli vain unta. Kiedoin huivin tiukalle kaulalleni. En jaksanut solmia kenkiäni rusetein, seinät pitivät huolta etten kaatuisi. Aurinko oli laskeutunut Jäämeren taakse ja kohta se nousisi uudestaan katon harjan yli. Alikulkutunnelin juurelta huusin hei.

En voinut miettiä muuta kuin täydellisyyttä, joka oli kohta ohi. Makasin ja mietin voiko aikaa pysäyttää. Kilpikonnankuoreni on hajoamaisillaan ja kilpikonnaniho näkyy jo. Olen avautunut ja tunnen olevani vapaa. Olin hetken mukavasti turta, mutta hetki ei kestä ikuisesti.

Joskus minä katoan, ja sinä kysyt minulta missä olen.

Nyt on jo aamu.

Lähde kanssani Tanskaan. Siellä on kaunis sää. Ajaisimme pyörillä Belgiaan. Silmäsi näyttäisi kuun valossa kahdelta harmaalta silmältä.

Ulkona sataa, kuu loistaa, on jännää.

Jäätynyt meri sulaa, jää on kohta vain vettä ajatustemme pohjalla. Tuska kuolee, kaikki on hiljaista. Kuuluu tuhinaa.

Jotain mystistä tapahtuu ja kaikki muuttuu. Arki palaa ja pakottaa tuskallisesti takaisin vanhaan tylsyyteen. Minusta tuli taas syöpäläinen, se sama vanha, muuttumaton syöpäläinen.

Kuu laskeutuu ja aurinko nousee lännestä.

kun ulkona hämärtyy, odotan sinua
istun keittiön ikkunassa, ei oo tupakkaa
kadulla seisoo poikia, etsin sua katseella

täällä ilman sua ei oo mitään
ei ilman sua ei oo mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

täällä ilman sua ei oo mitään
ja tästä ilman sua ei tuu mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

liikenne on lakannut, kuuntelen kaikua
hiljaiseen käytävään odotan sun askelia
mä oon istunut tässä jo monta tuntia
mun jalat puutuu jalat puutuu
mä oon istunut tässä jo monta tuntia
mun jalat puutuu jalat puutuu

täällä ilman sua ei oo mitään
ei ilman sua ei oo mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

täällä ilman sua ei oo mitään
ei tästä ilman sua ei tuu mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

Jos eilinen päivä oli kammottava, ahdistava ja kylmä niin onko tänään yhtään helpompaa. Ei ole, ilmapiirin ja ajatukset täyttyvät ahdistuksen massattomilla atomeilla, jotka ovat raskaita sekä saavat lehdet putoamaan. Väkinäinen hymy levittyy kavereiden seurassa, ajatukset ovat aivan muissa maailmoissa. Muutos on melkein huomaamaton, muutama päivä tuhoon tuomittuna, kuolleena kaik(ki)en keskellä. Ilo ei tule päivällä koulussa, se tulee iltaisin pimeän aikaan.

Ihminen on riippuvainen, mutta ihmisellä on kyky vierautua. Huominen aamu ja huominen päivä sitä samaa ja puuduttavaa. Olisipa jo seuraava viikko, jolloin kaikki olisi toisin, paremmin ilman tuskaa. Pelkkä toisen olemassa olo saa minut tuntemaan rikkinäisyyttä ja haluaisin vain pois.

Jos kolme päivää on vain hetki elämää, tuntuu se loputtomalta, kolme päivää. Kolme päivää jostakin, huomenna jo neljä. Ilon ja surun ero. Päiviä menee ja päiviä tulee. Menneisyys on nyt osa tulevaisuuttani. Nykyhetki on karannut käsistä.

Vihdoinkin emme ole ketään.

Viime päiväkirjamerkinnästä on jo päälle kaksi viikkoa. Kaikkea on ehtinyt sattua ja tapahtua. Enemmänkin sattunut. Joskus tuntuu kuin olisi rikki kuin kaljapullo Kariniemen aallonmurtajalla, ja nyt tuntuu siltä. Totaalista hajoamista kaikkialla ja asiat kiteytyvät yhteen pieneen kiteeseen, joka tuntuu olevan aina läsnä, kaikkialla. Tulevaisuus näyttää menneisyyden ilkeältä irvailulta ja perhosen siivissä on silmät. Silmät heiluu vinhaa vauhtia ja maailma muuttuu epäjärjestyksen valloittamaksi aavikoksi, jota hallitsee hedonismi, itsekkyys.

Ihmiset ovat julmia. Kaikki ihmiset. Tahtomattaan. Ihmiset jyrää toisiaan ja jyrätyt ovat niitä kaljapulloja kuin myös jyrääjät. Julmat ihmiset ovat myös niitä sulatusuuneja joissa pullot saavat uuden muodon ja elämän, ilon.

Aina ei saa mitä haluaa, sanoo Jagger. Näin se on melkein aina, elämässä. Sisäinen tuho kohtaa ja mielekkyys katoaa koko turhuudesta.

Pienet asiat, yksikin sana, yksitoista tuntiakin voi muuttaa kaiken. Silmänräpäyksessä, perhosensiiveniskun aikana, palauttamattomasti. Kaikki muuttuu, et voi kontrolloida mitään, et edes itseäsi. Kukkulalta kuuluu kaukainen tykinlaukaus ja kaikki on erilaisuuden vallassa, myös sinä itse, pam. Suhtautuminen, mieliala, käyttäytyminen, moraali, kaikki muuttuu silloin kun siivet katkeaa, silmät tuhoutuvat ja uni katoaa höyrynä härmistyen Alfa Centaurin läheisyyteen. pam. Ei ole reilua että käy näin, se loppui, tuhoutui.

Haluaisin laittaa aurinkolasit nenäni selkään ja toivoisin, että tekisit samoin. Ajaisit kanssani ylämäkiä, venyttäisit aikaa ja nauraisit. Onnetonta, mutta mukavaa. Ihmiset luulevat usein, mikä on oikein ja toivottavaa, epäilykset ja teoriat ovat todellisuus, maailma, toisin kuin se totuus, joksi me sitä kutsumme. Onko totuus sitä mitä haluamme? Onko totuus totta? On, mutta mikään ei ole absoluuttista totuutta paitsi sen minkä minä ja sinä näemme. Usein näemmekin nukkeja, jotkut näyttävät sellaista mitä he haluavat näyttää meille ja sitä mitä he haluavat nähdä. Me hämmästymme. pam.

Ps. lukija saattaa olla hukassa lukiessaan tätä, jos ei ole se joka tietää. :)

Nyt en viitsi enkä kehtaa kirjoittaa yhteiskuntakriittistä proosaa, joten kerron vain itsestäni ja tulevaisuudensuunnitelmistani.

Olimme tänään Suomen Mansesterissa eli Tampereella yliopistovierailulla Reinon ja Irmelin kanssa. Vierailun aikana olin ehkäpä ainoastaan n.45 minuuttia tutustumassa itse yliopistoon. Olin palttiarallaan 2,5 tuntia "Mansen" keskustassa tutkimassa onkohan kyseinen kaupunki tuleva opiskelukaupunkini. Ei ole! Minä ja joku pubista temmattu naishenkilö palloilimme kahdeksan kertaa Tampereen "Wall Streetin" päästä päähän nälissämme, eikä siellä ollut muuta kuin karu Stockmanni ja pari erotiikkakauppaa. Ankea ja harhaanjohtava kurakaupunki, jonka ainoat todelliset nähtävyydet ovat fallosmainen Näsinneula ja Simo Frangenin henkselit. Hyviä puolia oli Tampereen tuomiokirkko, joka sai aikaan karismaattisen reaktion ettei suustani tullut sanaakaan ulos. Myös tuomiokirkon vieressä sijaitseva Klassillinen koulu oli hienoa katseltavaa. Menimme sen pubiruusun kanssa tutkimaan koulua sisältä päin aivan röyhkeästi ja itsekkäästi. Mansen reissu oli pettymys osittain viime vuoden reissuun verrattuna.

Viime aikoina olen vakavasti ajatellut uraa fysiikan alalla. Aika nörttimäistä. No mutta fack yuu humanisti pelle! ( Anarkia )!!! No mutta olen hypettänyt tuota fysiikan opiskelua aivan liikaa, joten plaah plaah plaah. Fysiikan opiskelun haittapuolia on alalla riehuva skitsofrenia. Luulen, että itse mieli"sairauksille" herkkänä ihmisenä flippaisin viimeistään siinä vaiheessa kun pääsisin hiukkaskiihdyttimellä törmäyttämään "vitun" isoja kappaleita humanisteihin. Toisaalta myös fyysikkojen huonot ihmissuhteet pelottavat. Haluanko rakastaa Linux-pohjaista Crocodile Clipsiä vai playboy-tason huulilla varustettua omaa klooniani?(tuon klooni-jutun tajuaa jos oli tänään samassa bussissa kanssani tai sitten ei).

PS. nimet ovat vaihdettu asianomaisten yksityisyyden suojelemisen takia.
P(XXL)S. oheinen kuva kertoo ja näyttää, että hiukkasfyysikot voi olla kuumia (Brian Cox)

Kirjoittaja on vieraillut kaksi kertaa Tampereen Yliopiston avointen ovien -päivillä.