On niin ikävä, niin ikävä, sua.
Muttei mikään voisi enää palautua, ennalleen.
Oon pahoillani, mutta rakastan sua,
ja tuun kai vielä kauan rakastamaan.
Päivä päivältä kai vähemmän, tää vie aikaa.
Aion silti selviytyä, vaikka kaikki muistot pysyy mielessä.
Sekin, kun oltiin nurmikolla, maattiin vierekkäin ja lämmitit mua, vierittiin alas sitä mäkeä.
Muistan kuinka onnellinen olin, siinä hetkessä,
sun kanssa. Muistan, kun katsoit mua ja kerroit,
kuinka musta välität.
Luultiin, ettei maailma voi meitä erottaa,
mutta, me luultiin väärin.
Tähtiä katson, että unohtaisin, kuinka lähelle sua pääsin. Mutta muistan, kuinka kipuani pelkäsit.