IRC-Galleria

Minä en unohda koskaan
haudon kostoa
pelkään itseäni

En anna sinulle koskaan anteeksi
sitä mitä sinä teit
en vieläkään, vaikka vuodet on jo kuluneet
en, vaikka olen jo onnellinen.

Olet aina niin täynnä itseäsi
sinä, sinä, sinä
Haluat aina miellyttää kaikkia ympärilläsi
vaikka sitten rakkaimpiesi kustannuksella
sinä olet häpeämätön
juonikas
inhottava ihminen
Valehtelet silmät kirkkaina
eikä mikään ole koskaan sinun syytäsi

käännät ihmiset
rakastasi vastaan

Se on sietämätöntä
meistä ulkopuolisistakin
Kuinka kehtaat?

Tämän lisäksi
vihaan sinua monista eri syistä
ennenkaikkea
siitä mitä sinä teit
miten häijysti puukotit minua selkään
kerta toisensa jälkeen
pahiten sinä viimeisenä kertana.

Kuvittelet, että olet hurmannut kaikki ihmiset
ympärilläsi ja että olet saanut anteeksi kaiken
sen, mitä teit
Voi herranjumala, kun tietäisit
että totuus on aivan toinen
ja kunpa tietäisit, että minä olen saanut kostoni
siitähän tässä juuri on kysymys:
en tiedä mikä minua estää sanomasta sitä ääneen.
Kenties en halua olla yhtä häikäilemätön kuin sinä
kenties juuri se estää minua
en missään tapauksessa halua olla kaltaisesi
alentua samalle tasolle kanssasi.

Vihaan sinua kymmenestä miljoonasta
eri syystä
en tunne sinua enää
en ole tuntenut pitkään aikaan
en edes halua tuntea

Arpeutuneet unelmat
kyynelpatoutumien purkautuessa poskipäille,
pakenen painajaisesta toiseen
ja todellisuus on pelkkä aistiharha,
josta en saa minkäänlaista otetta.

Kuvitelmieni hirviöt ovat vielä rumempia
kuin se, joka katselee minua
peilin mattapinnalta
sotkien itsensä vereen,

mutta minulle täydellisyys
onkin ainoa onnistumisen muoto,

enkä osaa lopettaa
ennenkuin olen liian syvällä
itsekaivamassani juoksuhaudassa.

*huokaus*

~*Älä petä petettyä enää, jos meinasit saada sen luottamuksen takaisin tämän kaiken jälkeen*~

Ehei
ei käy

En kyllä ala
soitteleen Sulle
pitkin päivää

En höpöttämään
pehmoisia puhelimessa
älä luulekaan

Sanomaan rakasrakasrakas
pusi ja hali ja mums
turha yrittää

Ei ei ja ei

Sitäpaitsi se on
Sun vuoro
soittaa

~~~~

Ei,
en minä voi kirjoittaa
pientä runoa rakkaudesta

Se on sama kuin sanoisi
Mount Everestistä;
se pieni nyppylä
takapihallamme

...tai kutsuisi Atlanttia
pahaiseksi rapakoksi

Rakkaus

RAKKAUS

Kuuntele
kuiskaan ihan hiljaa
-rakkaus-

Kuuletko
kuinka sen kuiskauksen kaikukin
on tarpeeksi voimakas
syöksemään kuninkaat vallasta
köyhdyttämään rikkaat
rikastuttamaan köyhät
muuttamaan rajat
siirtämään vuoret

Sen unelmakin voi
kahlita vapaan
vapauttaa vangitun
saada pahan hyväksi
oikeuttaa oikeudettoman

Rakkaus

...ja minunko pitäisi kirjoittaa
pieni runo siitä - Rakkaudesta

Tiedänkö minä edes mitä rakkaus on ?

~~~~

Tuska.

Kaiken sen rakkauden jälkeen
olit poissa

Minun olisi pitänyt tietää
kun satamiin saapuivat
mustat laivat
ja rannat peittyivät
maidonvalkeaan sumuun

Minun olisi pitänyt muistaa
miltä tuntuu
kulkea lippurivien edessä
kyyneleet padon takana
luomieni suojassa

Ja jumalat laskivat katseensa
tuskani edessä

Katkennein kynsin
raavin ihoani
ja haukoin henkeeni
tuoksusi viimeisiä riekaleita

Hakkasin rystyseni verille
sitä porttia josta olit mennyt
vaikka jokainen veripisara
poltti hapon lailla
huuto vaikeni huulilleni

Polvillani Sinun maallasi
meresi rannalla
rukoilin aamyön tuulia

Ja jossain lauloi mustarastas...

~~~~

Haluaisin sulkea silmäni
migreenin leiskuvilta sahalaidoilta
vastaantulevien autojen valoilta
antaa vain sataa
tasaisenharmaata sadetta

Haluaisin hetkeksi unohtaa
olemassaoloni rajat
ja ihmisyyteni ääriviivat
luovuttaa kipuni myötä ruumiini
tuikkivaksi tähdeksi

Olisin vain pehmeä usva
väriähehkuvien puiden juurella
tai surumielinen sävelmä
sello soittajan sylissä
hyväillen kosketettava

Ja soittaja soittaisi minut
soittaisi rakkauden sydämestään
jokaiseen nuottiin...

~~~~

Yhtäkkiä..

Ei ollutkaan mitään sanottavaa
ei rakkaudesta
ei elämästä
ylipäätään mistään
mitään sanottavaa

Oli vain hiljaisuus
kuin rannaton meri
ilman aaltojen tyrskintää
vain hiljaisuus
avaruuden ääni

Huuto kuoli huulille
oikeastaan aiemminkin
silmien taakse
sikäli kun syntyikään
kun ei ollutkaan mitään

sanottavaa

Rakkkaudesta - mistään

~~~~

Naapurin Rouva hyräilee
se nyppii kukkasia
ja tekee prinsessakimppuja
prinsessakakku pöydällä

Minä poltan tupakkaa
kulmat kurtussa
vihaisin imasuin
enkä halua nähdä

Viimeöiset painajaiset
pitävät otteessaan
haluan pihalle asfalttia
ja piirtää pääkalloja

Olen niin täynnä
ja sydämeni on puhki
- tule ja ota syliin
rakasta ihmiseksi

Töissäpä töissä on mennyt tämäkin päivä,
*hohhoijjaa*
vähän tuota vätystäiskin.

Kunhan kello lyö viisi,
laitan kioskin kiinni ja hyppään anttifantin kyitiiin :)

Sitten ajellaan to thö ritisenlahti city ja otan sieltä valtavan mustan vulvan :D
eli suomeksi äitin auton.. :)

Sittenpä kaasuttelen kahtatonnia keskustaan ja haeskelen pari kaveria kyitiin..

Opettelen siis tänäänkin katuja, selvinpäin ja auton kera.

Oujee.

Mielenkiintoinen ilta siis taas tulossa.

Sitten ajan illan taas autolla, tai traktori mikä lie onkaan..

Onpas vähän elämäänsäkyllästynyt olo.

Laura-serkun kaa istuskellaan tässä kioskilla,
ja arvostellaan ihmisiä kun ne on niin tyhmän näkösiä,
kun ajavat ohi..

..mietiskelen miten tollolta minä näytän kun ajelen tuolla.
(heh:D varmaan ihan idiootilta)

Ei nyt oikein tuo minun runosuoni suoltanut mitään fiksua,
niin empä kehannu laittaa mittään..

Oli taas sarjassamme julkaisemattomia tekstejä :D

Irstaspaska taidan olla.

Pervokin vielä..

=D

Näitä sattuu..

Enpäs keksi enempää mittään,
saa soitella.

EHKÄ.

Kuka lie uskaltaa..

Tjooh,
jospa minä lopettaisin tämän paskan jauhamisen kun en keksi mitään järkevää.

*huokaus*

~ensin mä olin silleen et ihQ, mut sit mä olin silleen et voi itQ~


-Hanna alias menkkaränkkä-


Ja jos ei perkele ne kottaraiset ala hävitä, niin jo on kumma homma..
saattaa ottaa neiti Pylkkönen rajotinta vasten ..

Kiitos nam.

Vedit minut syliisi
kynttilän luodessa varjoja seinille
Hyväilit hellästi ihoani
suutelit huuliani

Kiedoin käteni ympärillesi
hautasin kasvoni kaulaasi
Sinun kielesi seurasi kyyneliäni,
jotka tipahtelivat vielä poskilleni

Lämpimät kätesi
minun vartalollani
Sinä minussa kiinni
hitaasti viemässä minua kohti taivasta

Meidän katseet kiinnittyivät toisiimme
silitit hiuksiani kuin olisin ollut sinulle se ainut tässä maailmassa
Hetken uskoinkin niin,
kun olit niin lähellä minua
lähemmäs ei enää voi päästä

Ja kun nukahdin viimein
syliisi, sinun tuoksuusi,
tunsin huulesi vielä otsallani
ja kätesi tiukasti ympärilläni,
tiesin sen olevan viimeinen yö kanssasi...

Kierrä kätesi ympärilleni
vielä kerran,
kuiskaa korvaani sanat
välittämisesi.

Anna käsiesi kulkea,
huuliesi kertoa
mitä minä sinulle olen.

Omista minut.

Olen valmis punomaan hammaslangasta hirttoköyden
ja käyttää sitä siihen pieneen päivänpaisteeseen,
joka yhtenä hammashymynä tulee tanssien kohti toivottaen hyvää huomenta.

Ei sinun tarvitse pelätä,
minä rakastan sielulla ja sydämellä,
en käsillä tai ilkeillä sanoilla.
Minä pitäisin sinusta huolta,
illan tullessa,
aamun noustessa.
Minä otan sinut syliisi,
kun tahdot löytää
piilopaikan.
Minä rakastan sielulla
ja sydämellä,
vaikka minun sydämeni
on pieni,
sinä sinne mahdut,
minä rakastan sinua,
hellästi ja aidosti,
en ilkeillä sanoilla,
en nyrkein puhu.
Minä rakastan sinua,
jotta sinulla olisi aina hyvä
olla,
ettei sinun tarvitsisi
pelätä pimeää,
ottaisin sinua kädestä,
kun olet yksin,
vailla turvaa.

Suojelisin
sinua silloinkin
kun olen poissa. <3

Minä olen...
Katsot minua,
sanot,
että olen muuten hyvä,
mutta...
Ovat vaatteeni liian löysät,
meikkini liian tumma,
olen liian lyhyt,
liian kylmätunteinen,
liian hiljainen,
liian etäinen.

Mutta minä olen,
mikä olen,
enkä siitä
muuksi muutu.

Live with it,
tai lähde menemään

Katselen taas vanhaa
valokuvaa,
voisiko yhtään
enempää taas muistuttaa?
Siihen on painautunut sormenjälki,
ja kyyneleet rakkaudesta.
Taas syksyn tullessa,
minä muistan
meidät sinut,
vaikka yritän olla muistamatta,
kylmä lokakuu tekee tuloaan,
muistot painuvat minuun
taas lujemmin.
Yritän olla vahva.
Sinun hymysi,
minun hymysi.
(=onnellisuus.)
Yritän kääntää katseeni
pois kuvasta,
sinusta.
Joka muistuttaa niin paljon,
sinusta, meistä.
Muistatko sinä?
Vai oletko jo
pyyhkinyt pois
kuvamme mielestäsi,
repinyt heittäen roskikseen,
yhteiset muistot?
kerro minulle!


Mulla on ikävä lokakuu.

~~~~

Olin vain


pieni tyttö,
joka katsoi
sinisilmin kohti
taivasta,
uskoi jokaiseen
valheeseen,
jokaiseen pieneen
unelmaan,
jotka eivät toteudu kuitenkaan.
Olin vain pieni tyttö,
joka uskoi
syvästi rakkauteen,
jota ei
koskaan ollutkaan.
Olin vain pieni tyttö,
jonka arvo oli
olla nukke,
hauras pieni lelu,
joka rikkoutuisi
milloin tahansa.

Minä olin sinun pikku tyttösi,
jolla leikit,
kun tahdoit.


mm. rakkaus on sokeaa.

~~~~

Olen
talven ensimmäinen hiutale..

Suutelen
sua viileydelläni..

Sulan
pisaraksi kaulallesi..

Hyväilen kulkeissani..

Olen
lämmin henkäys pakkassäässä..

puhun
korvaasi helliä sanoja

kauniita muistoja rakkauden,

lämpimiä ajatuksia luoden..

Olen
se alaston puu

johon kuura
ripustaa timanttinsa näytille..

toivottaen talven tervetulleeksi,
valkeaa huntua ootellen..

Kaikkea tätä olen..
ja enemmänkin

ja toivon,
että huomaisit minut

ennen kuin taas kevät saa..

~~~~

EN USKO !

En usko kliinisiin lauseisiin,
en kyyneliin,
tai unelmiin,
jotka murskautuu kuitenkin.
En usko helvettiin,
tai saatanaan.
En näihin kliinisiin lauseisiin,
joita niin usein lausuttiin,
tarkoittamatta kuitenkaan.
Tuskin edes silmiin katsottiin,
kun unelmoitiin,
kun tätä maailmaa rakastettiin,
lupauksia vannottiin.

Enää en usko, vaikka haluisin niin..